Arvio: Manic Street Preachersin meno muuttui laskelmoivaksi

Futurology-levy herättää ristiriitaisia ajatuksia.
James Dean Bradfield, Nicky Wire ja Sean Moore. © Sony Music Entertainment Finland

Manic Street Preachers työsti uusimman albuminsa Futurologyn Berliinissä. Sinne ovat hakeutuneet inspiraatiota etsimään lukemattomat kollegat ja bändit David Bowiesta R. E. M.:iin.

Nytkin germaanimagia toimii, mutta vain hetkittäin. Maineikkaassa Hansa-studiossa taltioitu materiaali yltää paikoin yhtyeen pitkän uran hyvien hetkien tasolle. Kokonaisuuteen mahtuu kuitenkin myös kummallisuuksia.

Positiivista on, että laulaja James Dean Bradfield tuntuu löytäneen tuoretta puhtia, joka kuuluu pitkäsoiton tehoraidoissa räjähtävänä energiana. Sen myötä esimerkiksi Let’s Go to War paisutetaan stadion-mittoihin. Lisäksi laulumateriaali on moni-ilmeistä. Kolmikon tavaramerkiksi muodostunut palava julistus kaikuu nimiraidalla. Kontrastia tuo vaikkapa Europa Geht Durch Michsähäkkä marssirymistely, joka tuo mieleen Laibachin militanttiparodian.