Perinnesoittimia ja rynnäkkökivääri

Kanawa on jo nyt hyvä ehdokas vuoden parhaaksi afrolevyksi.

levy
Teksti
Harri Römpötti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mali on aina ollut afrikkalaisen musiikin suurvaltoja. Sieltä tulee myös Nahawa Doumbia (s. 1960), jonka levy Kanawa on jo nyt hyvä ehdokas vuoden parhaaksi afrolevyksi.

Malin suurin tähti Salif Keita kuuluu mandinka-kansaan. Doumbian komeaa ääntä on verrattu Keitaan. Hän kuitenkin kuuluu wassoulouihin, joiden musiikissa laulajat ovat useimmiten Doumbian tapaan naisia.

Kansainvälisesti tunnetuin wassoulou-muusikko on Oumou Sangare. Doumbia aloitti uransa jo kymmenen vuotta ennen häntä. Ensimmäisen levynsä vuonna 1981 julkaissut Doumbia juhlii siis 40-vuotista levytysuraa. Esiintymisen hän aloitti jo teini-ikäisenä.

Kanawan on tuottanut N’gou Bagayoko, joka soitti akustista kitaraa jo Doumbian ensimmäisellä levyllä. He ovat myös pariskunta. Alussa Doumbia ja Bagayoko tekivät musiikkia kahdestaan. Bagayokon kitaroinnin sanottiin muistuttavan kamale ngonin – pullokurpitsasta tehdyn kielisoittimen – tyyliä.

Kanawalla Bagayoko soittaa edelleen akustista kitaraa, mutta mukana on paljon muutakin. On kamale ngoni ja sen vanhempi versio ngoni ja muita perinneinstrumentteja mutta myös sähköisiä soittimia.

Muutama ensimmäinen biisi sykkii tehokkaasti ja tanssittavasti. Välillä tunnelma vaihtuu hillitymmäksi.

Doumbia laulaa bambaraksi ja sanoitusten sanomat jäävät kielimuurin taakse. Viimeistään päätösbiisillä rätisevä rynnäkkökivääri kertoo, että on kyse vakavista asioista.

Levyn saatesanoissa kerrotaan, että Doumbia käsittelee islamismin, köyhyyden ja siirtolaisuuden ongelmia.

Doumbia katsoo Välimereen hukkuvia lähtijöitä toisesta kulmasta kuin me Euroopassa. Hän sanoo maansa nuorille, että lähteminen ei koskaan palvele kotimaan etua.

Kanawan julkaisi Awesome Tapes From Africa, joka aloitti toimintansa vuonna 2006 afrikkalaista musiikkia esittelevänä blogina.

Brian Shimkovitz jakoi blogissa eri puolilla Afrikkaa kaseteilla julkaistua musiikkia. Hän halusi esitellä lahjakkuuksia, jotka olivat jääneet länsimaissa tuntemattomaksi.

Vuonna 2011 Awesome Tapesista kehittyi levymerkki. Se julkaisi uudelleen Shimkovitzin löytöjä, kuten Doumbian varhaista tuotantoa. Vuonna 2015 se alkoi tuottaa kokonaan uusia levyjä.

Levymerkki on amerikkalainen, mutta Kanawa on tehty Malin Bamakossa.

Nahawa Doumbia: Kanawa. Awesome Tapes From Africa, 2021.