Miljardiomaisuuden kavaltaja on kuin iloinen mummo, vaikka dokumentaristi kysyy mitä pöyristyttävimmistä asioista

Filippiinien edesmenneen itsevaltiaan puoliso Imelda Marcos puhuu kevyesti murhista ja jakaa pikkuseteleitä köyhille.
Kulttuuri 23.1.2020 11:42
Imelda Marcos kuvattiin 85-vuotissyntymäpäivillään. © Lauren Greenfield

Vaikka tietäisi jo jotakin Filippiinien lähihistoriasta ja Ferdinand Marcosin diktatuurin ajasta, The Kingmaker -dokumentin avaamien yksityiskohtien absurdiuteen on vaikea varautua.

Dokumentti on suorastaan ällistyttävä, koska siinä avautuu entisen hallitsijan puoliso Imelda Marcos itse. Samalla dokumenttiohjaaja Lauren Greenfield näyttää, kuinka Marcosien dynastia on Filippiineillä jälleen merkittävä, jopa ratkaiseva poliittinen voima.

”Imelda on uskomattoman suorapuheinen”, Greenfield sanoo.

”Yhdysvalloissa et koskaan pääsisi näin lähelle poliitikkoa. Imeldalla ei ole sellaisia suodattimia. Hän sanoo, mitä ajattelee.”

Nyt Imelda Marcos on 90-vuotias. Dokumentti on kuvattu vuosina 2014–2017.

The Kingmaker käsittelee Filippiinien tilannetta ennen ja nyt, mutta ensisijaisesti se on henkilökuva Imeldasta. Pöyristyttävimmistä asioista vastaa hymyilevä Imelda Marcos itse.

Hän arvioi, että poikkeustila 1972–1981 oli Filippiinien kansalle kaikista parasta aikaa, vaikka silloin tapettiin yli 3 200 ja vangittiin 70 000 toisinajattelijaa.

 

Imelda Marcos reagoi hymyillen myös kysymykseen, tapattiko hän oppositiojohtaja Benigno ”Ninoy” Aquinon, joka ammuttiin Manilan lentokentällä 1983.

”Imelda vain kysyy, miksi hän olisi niin tehnyt. Hän ei puolustaudu”, Greenfield sanoo.

”Imelda uskoo suureen moraaliseen tehtäväänsä. Hän on kuningatar, ja filippiiniläiset ovat alamaisia. Hän on johtotähti.”

Dokumentti alkaa kuvilla Marcosista jakamassa rahaa köyhille Manilan esikaupungissa. Hän ojentaa ja heittelee seteleitä luksusautostaan. Hän jakaa rahaa myös lasten syöpäosastolla. Karkkeja varten, hän sanoo sairaille lapsille.

Tällaisten esiintymisten vuoksi Marcosilla on edelleen laaja kannatus.

”Hän kuvailee, kuinka Filippiinien köyhä kansa näkee valon yössä. Hän on se tähti. Siksi hänellä tuleekin olla upeat vaatteet, näyttävä kampaus ja kalliita jalokivikoruja sekä palatseja ympäri maata.”

Ehkä juuri siksi Marcos suostui antamaan paljon aikaansa Greenfieldille, joka on aiemmin käsitellyt dokumenteissaan Queen of Versailles ja Generation Wealth Yhdysvaltojen vauraimpia ihmisiä.

”Sellaisen roolimallin tehtävän Imelda Marcos on ottanut. Hän kokee olevansa hyväntekijä.”

 

Greenfield ei lähtenyt Filippiineille alun perin tekemään Imelda Marcosin henkilökuvaa. Häntä kiinnosti eräs saari.

1970-luvun puolivälissä Imelda Marcos halusi oman safarin. Hän oli käynyt Keniassa ja oli kateellinen maan eläimistä.

Miksei meillä ole tällaista?

Calauitin saarelle tuotiin Afrikasta suuria nisäkkäitä. Yli 250 perhettä pakkosiirrettiin eläinten tieltä.

Erääksi perusteeksi Marcosien hankkeelle esitettiin eläinten suojelu. Calauitissa on edelleen kirahvi- ja seeprakanta – tosin sairaalloisen sisäsiittoinen. Antiloopit ja gasellit, joita tuotiin yhteensä satakunta, ovat saarelta kuolleet.

Saari afrikkalaisine eläimineen on symboli diktatuurin vuosista.

”Marcoseilla oli rajaton valta. He päättivät tuoda eläimiä Afrikasta. Erikoisella hankkeella oli sukupolvia kestävät seuraukset, ja tätä halusin selvittää”, Greenfield kertoo.

Eläimet olivat tehokkaampi ja moniulotteisempi symboli kuin Imelda Marcosin kengät, joista aikoinaan puhuttiin. Kun vallankumous syrjäytti diktatuurin, palatsin vaatehuoneista laskettiin eri lähteiden mukaan 1 200 tai 3 000 Imeldan omistamaa kenkäparia.

Greenfield kuvasi saaren seeproja ja kirahveja, tapasi Calauitin eläinten hoitajiksi aikoinaan palkattuja filippiiniläisiä sekä haastatteli brittimiestä, joka toteutti Marcosien rahakkaan eläintensiirtohankkeen vuonna 1976.

Silloin Greenfield pääsi haastattelemaan myös Imelda Marcosia.

”Kysyin hänet tavanneelta kollegaltani, onko aiheita, joita pitäisi lähestyä varoen. Hän sanoi, että kaikesta voi puhua.”

”Haastattelussa puhuimme eläinsaaresta. Huomasin hänen väitteittensä olevan usein kaukana siitä, mikä on totta. Kysyin lisää, ja hän kertoi. Huomasin, että Imelda johdatteli tilannetta taitavasti. Hän sanoi sen, mitä halusi sanoa, siitä aiheesta, josta itse halusi puhua.”

 

Imelda Marcos ei kadu mitään, mutta puhuu kameralle lempeästi, kuin mummo rakkaalle lapsenlapselleen. Hän pitää vihollisiaan hirveinä ja vaarallisina ihmisinä, mutta loiventaa aina sanansa, jotta ei vaikuttaisi verenhimoiselta.

Välillä hän rypee itsesäälissä ja saattaa olla äärimmäisen kyyninen perustellessaan, miksi valta kuuluu hänelle.

Miten tätä materiaalia oikein pitäisi käsitellä, Greenfield pohti. Dokumenteissa epäluotettavat kertojat ovat kerronnalle ongelmallisia. Tarvitaan ainakin vastapainoksi puheenvuoroja, jotka kyseenalaistavat valheet.

Samoihin aikoihin Filippiinien politiikassa alkoi kuohua. Imeldan poika Ferdinand ”Bongbong” Marcos oli jo ollut kuvernööri ja senaattori. Vuonna 2016 hän hävisi varapresidentin vaaleissa Leni Robredolle vain 0,6 prosentin äänierolla.

Greenfield tajusi, että Marcosit olivat edelleen erittäin vahvasti esillä. Bongbongilla on läheinen side  äärioikeistolaiseen presidentti Rodrigo Duterteen. Matriarkka Imelda puolestaan näytti ohjailevan Bongbongia.

Bongbongin julkikuva ei ole kaikin puolin mairitteleva. Vaalikampanjatilaisuuksissaan hän näyttää olevan hukassa. Karismaa korvaa rakastetun Imeldan jatkuva ja näkyvä tuki pojalleen. Aivan kuin Bongbongia äänestettäisiin sympatiasta kaltoin kohdeltua, aina kansan parhaaksi toiminutta Marcosien valtiassukua kohtaan.

Marcos voivottelee palatsimaisen kotinsa sohvalla, Picasson maalauksen alapuolella, että häneltä on viety kaikki henkilökohtainenkin omaisuus.

Dokumentin nimi, Kuninkaantekijä, viittaa Imelda Marcosin asemaan – sekä entiseen että nykyiseen. Hän ei ole itse virallisessa päättävässä asemassa tai hae sellaista.

”Mutta diktatuurin aikaan hän oli miehensä vierellä päättämässä ja nyt hän vaikuttaa Bongbongin takana”, Greenfield kertoo.

Marcosien dynastia ehti kavaltaa Filippiinien kassan. Heillä uskotaan olevan useiden miljardien dollarien omaisuus piilossa. Välillä viranomaiset ovat tutkineet asiaa. Dokumentista käy ilmi, että tällaisilla viranomaisilla ei ole korkea todennäköisyys säilyttää työtään. Lakikin muuttuu sopivasti silloin, kun Marcosit ovat joutumassa ikävään valoon.

Juuri dokumentin kuvausaikaan omaisuudesta tehtiin selvityksiä. Siitä seurasi elokuvaankin absurdi hetki.

Greenfield kuvasi Marcosia tämän palatsimaisessa kodissa. Taustalla on miljoonien arvoinen aito Picasson maalaus. Kirjaimellisesti sen alla sohvalla istuva Imelda Marcos voivottelee, että häneltä on viety kaikki henkilökohtainenkin omaisuus – että mitään ei ole jäljellä.

Tuon maalauksen tiedettiin olevan Filippiinien valtion omaisuutta. Picasson teos mainittiin julkisuudessakin. Kun Greenfield tuli seuraavan kerran kuvaamaan, maalauksen paikalla oli toinen, vähäpätöisempi teos.

Samalla sohvalla Imelda Marcos puhuu halveksuen Aquinon suvusta. Benigno Aquinon leski Corazon nousi Filippiinien johtoon, kun Marcosit oli syösty vallasta.

”Uskon Imeldan olevan vilpitön sikäli, että hän on näihin asioihin liittyen kieltänyt todellisuuden omasta mielestään kokonaan”, Greenfield sanoo.

Katsoja kyllä näkee, kuinka Marcosin maailmankuva ja todellisuus törmäävät. Greenfield antaa äänen myös hallinnon kiduttamille opposition jäsenille. He kertovat hallinnon vastustajien järjestelmällisistä murhista 1970-luvuilla.

Suoratkaan kysymykset eivät hämmendä Marcosia. Hän on aina kohtelias ja hymyileväinen – niin pitkälle, että se alkaa vaikuttaa irvokkaalta.

Eräs kohtaus jäi dokumentista pois. Silloin Greenfield vertasi häntä Argentiinan hallitsijan puolisoon Evita Peroniin.

”Imelda sanoi, ettei pidä rinnastuksesta. Miksi, kysyin. Koska Evita oli huora, hän sanoi.”

Dokumenttielokuvan ohjasi Lauren Greenfield. © DocPoint

Greenfield näkee elokuvansa kertovan tästä ajasta laajemmin. Dutertesta tuli presidentti erittäin kovien puheiden jälkeen. Duterte lupasi tappaa rikolliset.

”Totalitarismilla on vetovoimansa. Näemme vahvoja, valtaa itselleen kerääviä valtionpäämiehiä eri maissa.”

Filippiinit tarjoaa väkevän esimerkin, koska siellä politiikan maailma on niin avoin. Greenfield vertaa tilannetta Yhdysvaltoihin.

”Meillä uskotaan demokratiaan. Rahankäyttöä vaalikampanjoissa säädellään. Sanotaan, että demokratia toteutui. Filippiineillä äänestäjille voidaan maksaa suoraan, eikä sitä pidetä edes salassa.”

The Kingmaker muistuttaa, miten kaikki tapahtui. Yhdysvallat tuki Marcoseja pitkään. Diktaattoripariskunta luovi hienosti myös puhemies Maon ja Libyan Muammar Gaddafin seurassa. Ferdinandia pidettiin uudistajana ja Imeldaa glamour-hahmona, kuin kuninkaallisena.

Lopulta opposition vastaiset toimet alkoivat näyttäytyä lännessä liian raakoina. Marcosit menettivät Yhdysvaltojen tuen.

Vuoden 1986 vallankumouksen myötä perustuslakia muutettiin. Puhuttiin korruption kitkemisestä.

Kaikki meni mönkään.

”Historiasta ei puhuttu. Koulutustaso ei noussut. Korruptio sai jatkua”, Greenfield kuvailee.

”Marcosit palasivat maahan vain muutamaa vuotta myöhemmin. Oikeuslaitos oli taas puolueellinen. Demokratia luhistui. Tämä on varoittava tarina siitä, miten oikeusvaltio hävitetään. Kaikki on hyvin särkyvää.”

Imelda Marcos on täydellinen populisti – myös siksi, että hän voi hätkähtämättä ja loputtomasti puhua täysin epätosia asioita. Hän sanoo sen kameran edessä itsekin: totuus ei ole totta, mutta käsityksemme siitä on.

”Trumpin valinnan jälkeen Yhdysvalloissa on pyritty murentamaan oikeusvaltiota tavoilla, joita en ollut pitänyt mahdollisina. Ennen kuin muutokset alkoivat.”

 

Dokumentti tarjoaa psykologista teoriantynkää Marcosista. Hänellä on pakkomielle äitiyteen, mikä näkyy sekä suhteessa Filippiinien kansaan että Bongbong Marcosiin.

”Imeldan äiti kuoli, kun hän oli kahdeksan. Hän oli orpo, joka löysi Ferdinard Marcosin noustuaan kauneuskuningattareksi. Kun aviomies petti häntä jatkuvasti, Imelda sai vastineeksi kaiken materiaalisen, mitä halusi”, Greenfield summaa.

”Rakkautta hän ei saanut.”

Rakkautta Marcos janosi kansaltaan, ja dokumentin tragikoomisissa rahanjakokohtauksissa hän saakin sitä, kouluja käymättömiltä köyhiltä ja sairailta lapsilta – vaihdossa seteleihin.

Greenfieldin seurassa Marcos oli hurmaava. Hän ei kritisoinut tai kyseenalaistanut. Hän pyysi Greenfieldiä illallisille, joista dokumentaristi kieltäytyi.

”Ja hän jakaa kaikille lahjoja. Pieniä esineitä, kuten viuhkoja. Niissä on tietysti hänen kuvansa.”

 

The Kingmaker -elokuvaa esitetään Helsingissä 27. tammikuuta alkavilla DocPoint-festivaaleilla.