Matti Saaniolla kamera oli aina mukana

Ateneum
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kalastajan poika

Kesällä 1960 valokuvaaja Matti Saanio kulki Kouteloaavalla Lapissa. Hän tapasi miehen, joka kaivoi ojaa, teki suosta peltoa. Tätä pohjoista sitkeyttä Saanio ihaili ja kuvasi.
Matti Saanio: Kalastajan poika, Norja

Teksti Elina Järvinen
Kuva Matti Saanio
(SK 18/2008)

Salmelan Leo asui kylällä, pienessä vihreässä mökissä.

Pykeija oli kalastajakylä Pohjois-Norjassa, Varanginvuonon rannalla. Muutama sata asukasta, suuri osa Suomesta tulleita.

Matti Saanio koputteli Leon oveen. Mukanaan hänellä oli alakouluikäinen Mikael-poika, Mika, ja kaulassa Leica, kuten aina.

Kaikki kyläläiset tiesivät Saaniot. Valokuvaaja Matti Saanion, tekstiilitaiteilija Elsa Montellin ja lapset, kolme tytärtä ja pojan. Pari vuotta aikaisemmin, vuonna 1969, he olivat ostaneet täältä vanhan troolarin, M/S Gjertrudin. Perhe asui Rovaniemellä mutta kävi usein Norjan kärjessä. Matti varsinkin.

Hän astui sisään, tervehti vanhaa tuttua. Istuttiin pöytään, Leo tarjosi kahvia.

Saanio aikoi kuvata Leoa, mutta tämä ei tykännyt. “Älä ota kuvia, anna sen kameran olla”, hän sanoi.

Saanio laski kameransa ja jatkoi jutustelua. Puhuttiin kalastamisesta, arjesta Pykeijassa, menneistä ajoista. Mika kuuli puheen lomassa pienen säksätyksen. Zip, zip, zip.
Kun tehtiin lähtöä, Saanio kääntyi Leoon päin ja sanoi: “Kuule Leo, mie oon kyllä ottanu tässä koko ajan sinusta kuvia.”

“Elä perkele”, sanoi Leo. “Olitpa kätevä.”

Mika Saanio kertoo tarinaa Ateneumin taidemuseossa Helsingissä.

Tällä tavalla hänen isänsä kuvasi. Usein huomaamatta, vaivihkaa, mutta ei salaa.

“Saako näitä käyttää? Voin tuhota, jos haluat”, hän sanoi Salmelan Leon pirtissäkin kolmekymmentäviisi vuotta sitten.

“Jo vain saat, kun nuin kätevästi sen teit”, Leo lupasi.

Ateneumin seinälle Leon kuva ei päätynyt, vaikka taidemuseon alakerta on täynnä Saanion mustavalkoisia valokuvia. Viisi salia, 145 kuvaa. Pohjoisen ankaria oloja ja sitkeitä ihmisiä. 1960- ja 1970-lukua. Raivausta ja rakentamista, rakennemuutosta. Kemijoen patoamista, maaseudun tyhjenemistä – ja haikeutta siitä.

Mutta arjen iloakin. Mika leikkimässä puupalikoilla kotitalon lattialla, hyppäämässä lampeen Kittilässä. Särestön hurja taiteilija Reidar tanssimassa balilaisia tansseja.

Saanio on Suomen tärkeimpiä dokumentti- ja taidevalokuvaajia, sanovat asiantuntijat. Niin kuin tutkija Kati Lintonen ja Valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka. He ovat koonneet tämän näyttelyn.

Mutta suuri yleisö ei Saaniota tunne, ei ainakaan enää. 1960-luvulla hänen kuviaan katsottiin tarkasti ainakin 110 000 suomalaiskodissa, sillä niitä julkaistiin paljon Suomen Kuvalehdessä. Saanio kolusi pohjoista, lähetti kuvia ja joskus omia tekstejäänkin päätoimittajille, Ensio Rislakille ja Leo Tujuselle. Jutut pantiin lehteen.


Yhteinen elämä – Matti Saanion varhaiset valokuvat Ateneumissa 3.8. asti.