Lasse Pöysti 1927–2019

Kiltteys istui rakastetussa näyttelijässä. Sota-vuosina se antoi toivoa keventyvästä tulevaisuudesta.

Lasse Pöysti esitti Muumipeikkoa Ruotsin tv:ssä vuonna 1969.
Lasse Pöysti esitti Muumipeikkoa Ruotsin tv:ssä vuonna 1969. © ULF STRÅHLE US / TT / LK

Roolia luodessaan näyttelijällä on käytössään kolme kanavaa ulos ja sisään: äly, tunne ja vaisto. Mielikuvitus on näiden kolmen yhteinen apuväline. Näin Lasse Pöysti (1927–2019) uskoi ja niin hän myös näytteli.

Pöystin mielentiloissa Laatokan aavat eivät koskaan peittyneet unohtamisen sumuun, eivät sen saaret, ei varsinkaan Haavus, lapsuuden kesämaa. Sortavalan talvet olivat pitkiä intermezzoja, välisoittoja.

Lasse oli äidinpoika. Signe opetti pojalle myös ruotsin, ja he jakoivat samalla tavalla kihertävän huumorin, joka saattoi isää ja kahta sisarta ärsyttää. Isä Einoon, pankin kassanhoitajaan, poika luotti ehdottomasti silloin, kun navigoitiin.

Lassen ensimmäinen luonnerooli oli iloisen, rennon ja kiltin pojan esittäminen. Se teki hänestä kaikkien tätien lapsikullan. Kiltteys istui lujassa, eikä se Pöystin mielestä ollut hyväksi. Myöhemminkin rooleissa soi ”kiltteyden urkupiste”, jota ei saatu sammumaan.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Avainsanat
Sisältö