Läskimooses paisuu uskomattomiin mittoihin – ammentaa Tintistä, King Kongista, Kalevalasta ja Raamatusta

Tarina yllättää minut koko ajan, sanoo Matti Hagelberg, Läskimooses-lehden luoja.
Harri Römpötti
Kulttuuri 28.3.2017 20:54

Sarjakuva on kasvanut 40 viime vuoden aikana lopullisesti taiteeksi. Perusmuodoiksi ovat vakiintuneet albumi ja kirja. Aiemmin sarjakuvia ajateltiin yleensä kioskeilla myytävinä lehtinä.

Suomessa on meneillään myös pikkuruinen sarjakuvalehtien renessanssi. Siihen liittyy nostalgiaa, joka tuo mieleen taannoisen kasettivillityksen musiikkimaailmassa.

Petri Hiltunen on tehnyt vuodesta 2012 alkaen Kalkkaro-länkkärilehteä, joka on samaa liuskamallia kuin 1950-luvun Tex ja Villi länsi. Sitä on kertynyt yli 50 numeroa. Leo Kuikka julkaisee Tappavat kädet -lehteä. Roope Eronen tekee uutta Jaiksfukin-lehteään Koneen säätiön apurahan turvin.

Matti Hagelbergin Läskimooses on monella tapaa omaa luokkaansa suomalaisen sarjakuvalehdistön historiassa.

Eeppinen sarjakuvateos on kansainvälisestikin harvinaisen laaja. Se kertoo myyttisen maailmanhistorian, joka muistuttaa hieman meidän maailmamme vaiheita. Kerronnassa on vaikutteita Raamatusta ja Kalevalasta, mutta myös King Kongista ja Tintin seikkailuista.

 

Raapekartonki on komea mutta työläs tekniikka. Matti Hagelberg piirsi sarjakuvateoksensa Kekkosen (2004) ja Silvia Reginan (2010) raapekartonkia käyttäen. Kummankin kirjan tekeminen vei vuosia.

Hagelberg alkoi ajatella, että olisi kiva tehdä lehti.

”Jotain kevyttä ja nopeaa, jossa olisi korkeintaan pari sataa sivua ja joka syntyisi parissa vuodessa.”

Läskimooseksen tarina on jo paljon laajempi kuin Kekkonen ja Silvia Regina yhteensä.

”Mutta Läskimooses on silti kevyempi kuin ne”, Hagelberg huomauttaa.

”Vanhalla tekniikalla olisi valmiina vasta murto-osa.”

Ajatus Läskimooseksesta sikisi Ranskassa työpajassa, jossa oli sarjakuvataiteilijoita Euroopasta, Amerikasta ja Etelä-Afrikasta. Hagelbergia, 53, elähdytti puhua sarjakuvista samalla aaltopituudella olevien kollegoiden kanssa.

”Minulla oli tehtynä 15 sivua jatkoa Silvia Reginalle. Olin vetänyt kirjaa viisi vuotta kuin kivirekeä. Samaan aikaan käyttämäni laadukkaan raapekartongin valmistus lopetettiin. Tyylin vaihto oli joka tapauksessa edessä.”

”Lähtökohta on leirinuotiolla tarinoiminen.”

Aiemmat teoksensa Hagelberg käsikirjoitti tarkemmin. Läskimooseksen pääpiirteet, alun ja lopun hän tiesi jo alussa, mutta ei sitä, miten muhkeisiin mittoihin tarina matkan varrella paisuisi.

Hagelbergin mukaan Läskimooseksen aihe on kertomisen tapa.

”Lähtökohta on leirinuotiolla tarinoiminen. Tarina muuttuu koko ajan ja sen selkeyttäminen lisää monimutkaisuutta. Tarina yllättää minut koko ajan. Henkilöhahmot kasvavat, kun niiden antaa tehdä omiaan.”

Hagelberg poimii vertailukohdaksi myös televisiosarjat, joiden kaikkia vaiheita ei tiedetä, kun ensimmäistä osaa aletaan kuvata.

Hänen mukaansa tarinankerronta on kuin astumista tyhjän päälle uudestaan ja uudestaan.

Täytyy vain luottaa, että silta ilmestyy eteen.

Ruutuja Läskimooseksesta.

Ruutuja Läskimooseksesta.  © Matti Hagelberg


Jatkokertomusten
juuret ulottuvat syvälle.

Charles Dickens ja Alexandre Dumas kirjoittivat klassikkonsa jatkokertomuksina”, Hagelberg sanoo.

Lukija seuraa tarinan etenemistä numero numerolta kuin sirkusspektaakkelia. Jatkoa odottaa, suhde voi muodostua intohimoiseksi.

Tällainen kertominen ei olisi mahdollista, jos tekisi kirjaa. Lehdessä juttu joustaa.

Hagelbergin mukaan Läskimooseksen tekeminen vie vielä pari kolme vuotta. Kaikkiaan numeroita on tulossa 55 ja sivuja noin 1 200.

”Ja yllätyksiä tulee vielä.”

Läskimooseksen kanssa yllättävintä olisi, jos yllätyksiä ei tulisi.