True Finn -projekti antaa suomalaisuudelle uudet kasvot

Israelilaistaiteilija Yael Bartana haluaa määritellä kansallisen identiteetin uusiksi.
Tuisku Torkkeli (vas.), Komugi Ando, Martin-Éric Racine, Peter Rosvik, Stanislav Marinets, Tiina Pirttilahti, Anna Miettinen ja Mustafe Hagi matkalla lipunnostoon. © Ihme-festivaali / Veikko Somerpuro

Mustat tähdet valoa ei tuo. Ahdistaa, henkeä ei saa…”

Kahdeksan henkilöä on kerääntynyt lipputangon ympärille laulamaan. Laulu on heidän itse sanoittamansa. Se on Suomen kansallislaulu, uusi Maamme-laulu.

Samaan aikaan kelta-sini-vihreä-valkoinen lippu nousee salkoon. Välillä se sotkeutuu lippunaruun. Sitten taas jatketaan.

Komugi Ando, Mustafe Hagi, Stanislav Marinets, Anna Miettinen, Tiina Pirttilahti, Martin-Éric Racine, Peter Rosvik ja Tuisku Torkkeli ovat viettäneet yhdessä viikon hirsihuvilassa Kirkkonummella. Ympärillä aukeaa suomalainen järvenrantaidylli.

Nyt on viikon viimeinen päivä, sunnuntai. Kotiinlähdön aika.

Kelta-sini-vihreä-valkoinen lippu nousee tasaisin vedoin ylemmäs salkoon. Kansallislipunkin ryhmä on suunnitellut yhdessä.

”Lausumme kiitoksen Suomen maasta ihanasta. Talkoovoimin yhdessä eteenpäin…”

Suomen-somali Mustafe Hagi vetää viimeisiä vetoja lippunaruista. Hänet on valtuutettu kunniatehtävään. Yksi unelma on täyttynyt.

Hagilla on Härmän miehen kansallispuku yllään. Kun lippu osuu nuppiin, hän kiinnittää narut tiukasta knaapiin ja pistää kätensä sydämensä päälle.

Kaikki katsovat ylös, kohti taivasta.

”Hei, te lauloitte kaikki kaksi nuottia yli!” Martin-Éric Racine pudottaa porukan maan pinnalle.

 

Hirsihuvilan alakerrassa on oleskelutila ja pieni videoruutu. Siitä voi seurata, mitä yläkerrassa tapahtuu.

Nyt siellä kuvataan.

On viikon ensimmäinen päivä, maanantai.

Ruudulle ilmestyy miehen hahmo. Hän on Jari Ehrnrooth, kirjailija ja kulttuurintutkija.

Komugi, 27, Mustafe, 31, Stanislav, 29, Anna, 32, Tiina, 45, Martin-Éric, 44, Peter, 45 ja Tuisku, 25, istuvat olohuoneessa Ehrnroothin ympärillä.

Ehrnrooth kertoo heille tarinan. Hänen esi-isänsa muutti Baltiasta Suomeen 1500-luvun lopulla. Tämän poika meni opiskelemaan Turun akatemiaan ja valmistui oikeustieteilijäksi.

”Voi sanoa, että olen tosisuomalainen”, hän toteaa ruudussa.

Ehrnroothin takana näkyy julisteita. Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli, Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla, Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaanlähtö.

”Myös te kaikki olette tosisuomalaisia. Kysymys on siitä, minkälaisia tosisuomalaisia te olette.”

Kahdeksan hengen porukka on päätynyt asumaan samaan taloon avoimella haulla. He edustavat eri kulttuurisia vähemmistöjä Suomessa. Mukana on ortodoksi, muslimi ja luterilainen.

Nyt te olette kuin kansakunta, joka aloittaa alusta, Ehrnrooth muotoilee.

Hän jakaa tehtävät. Talon asukkailla on viikko aikaa tutustua toisiinsa. Sinä aikana heidän on synnytettävä tosisuomalainen manifesti, tosisuomalainen kansallislaulu ja tosisuomalainen kansallislippu.

”Uuh”, joku talon asukkaista huokaisee.

Taloon majoittuneet suomalaiset ovat taiteilija Yael Bartanan uuden elokuvan True Finn – Tosi suomalainen päähenkilöitä.

Helsinkiläinen IHME-nykytaidefestivaali tilasi teoksen häneltä.

Israelilaissyntyinen Bartana, 43, on yksi tämän hetken kiinnostavampia kansainvälisiä nykytaiteilijoita. Hän on tutkinut teoksissaan – valokuvissa, elokuvissa ja installaatioissa – kansallisen identiteetin rakentumista.

Suomalaisesta kansallisesta identiteetistä hän ei tiennyt vielä pari vuotta sitten mitään. Siksi hän on nyt tässä talossa, keskellä suomalaista maisemaa.

Talo toimii Bartanalle jonkinlaisena suomalaisuuden laboratoriona.

Tuisku on kantasuomalainen, ja suomenkielinen. Silti hän kokee kuuluvansa Suomessa vähemmistöön. Se johtuu siitä, että hän on asunut koko elämänsä ruotsinkielisessä saaristossa.

Ukrainalais-venäläis-virolainen Stanislav on muuttanut Suomeen noin kymmenvuotiaana. Mustafe tuli samanikäisenä Suomeen Somaliasta perheensä kanssa.

Ruotsinkielinen Peter on syntynyt Suomessa mutta asunut Ruotsissa ja kaivannut aina takaisin Suomeen. Nyt hän asuu Tampereella. Ruotsissa hän kokee olevansa ”suomalaisjävla”, Suomessa ”ruotsalaisjävla”.

Tiina edustaa Suomen noin 10 000 hengen romaniväestöä, Anna vähemmistöjä yleensä, Martin-Éric on suomenquebeciläinen.

Mitä mieltä olette tehtävistä, joku kysyy. Ne herättävät varmasti erimielisyyttä, Mustafe uskoo.

Yksi muistuttaa, että yhteinen lippu ja kansallislaulu ovat tapoja rakentaa identiteettiä, erityisesti sodan aikana.

”En ymmärrä, miksi pitää vetää rajoja ja tehdä lippuja”, Komugi protestoi lattialla. Hän on syntynyt Japanissa.

”Kun olin koulussa, pysyin aina mykkänä, kun laulettiin Japanin kansallislaulua. Japani on aika pimeä maa.”

 

True Finn -elokuvaa kuvataan tositelevisiomaisesti ilman selkeää käsikirjoitusta.

Elokuva tuo mieleen hollantilaisen Big Brother -formaatin, jossa kilpailijat asuvat muusta maailmasta eristetyssä talossa.

Myös tämä elokuva huipentuu voittajan valintaan. Viikon lopulla tiedetään, kuka ryhmästä on True Finn, tosisuomalainen.

Idean elokuvaansa Bartana sai perussuomalaisten vaalivoitosta vuonna 2011. Hän kiinnostui puolueen tarpeesta korostaa vahvaa suomalaista identiteettiä – ja omaa tosisuomalaisuuttaan.

”Oli kiehtovaa ajatella, että jos en äänestäkään tätä puoluetta, en ehkä ole tosisuomalainen”, hän sanoo.

Bartana itse pitää kansallista identiteettiä ideologisena, kuvitteellisena rakennelmana. Hän muistuttaa, että kansallinen identiteetti toimii myös poissulkemisen välineenä. Sen ulkopuolelle jäävät usein juuri vähemmistöt.

Kuvausten aikana Bartana tarkkailee hiljaa vierestä. Hän ei halua ohjailla tapahtumien kulkua mitenkään.

Kumman valitset, synnyinmaan vai Suomen, joku kysyy Martin-Ériciltä ruudussa. Hän on syntynyt Quebecissä, Kanadassa.

”Suomen”, hän vastaa erinomaisella suomen kielellä. Se on jo parempi kuin hänen äidinkielensä ranska.

”Synnyinmaa on vain synnyinmaa. Päätin jo ihan lapsena, etten jää sinne.”

 

Ryhmä tekee taas tehtäviä. Nyt he käsittelevät ulkopuolisuuden kokemuksia psykodraaman keinoin.

Jokainen rakentaa tilanteen, jossa on kokenut itsensä ulkopuoliseksi Suomessa.

Mustafe kertoo tositapahtuman siitä, kun hän pelasi lapsensa kanssa sählyä. Muut vanhemmat tulivat ja ottivat lapsensa pois kentältä. Mustafe siirtyi pelaamaan lapsensa kanssa toiseen paikkaan. Sielläkin vanhemmat vetivät oman lapsensa pois.

Romanipukua käyttävä Tiina kertoo työhönottotilanteista, joissa häntä ei edes huomattu. Stanislav kertoo koulukiusaamisesta. Häntä ryssiteltiin, mutta opettaja ei puuttunut tilanteeseen mitenkään.

True Finn -elokuvan avulla Bartana haluaa esittää kysymyksiä, jotka ovat Suomessa juuri nyt hyvin ajankohtaisia.

Kuka meistä on itse asiassa suomalainen? Voiko myös maahanmuuttajasta tulla suomalainen? Mitä voisi olla uusi suomalaisuus? Hän haluaa luoda uudenlaista määritelmää suomalaisesta identiteetistä. Tai ainakin vahvasti kyseenalaistaa nykyistä.

Kuulumisen käsite askarruttaa Bartanaa. Mihin me tunnemme kuuluvamme? Kuulummeko sinne, minne synnyimme?

Entä jos emme tunne kuuluvamme minnekään?

Bartana asuu nykyisin Berliinissä. Hän on Israelissa syntyneiden vanhempien tytär. Hänen isovanhempansa ovat Itä-Euroopan juutalaisia.

Hän ei tunne kuuluvansa varsinaisesti millekään maantieteelliselle alueelle. Kuuluminen johonkin tarkoittaa hänelle lähinnä tapaa luoda yhteisö ympärilleen.

Myös True Finn -elokuvallaan hän haluaa kysyä, voiko olla toista tapaa luoda johonkin kuulumisen tunne kuin kansallisvaltio.

”Taiteilijana olen etuoikeutettu, että voin esittää näitä kysymyksiä. Kansalaisena minulla on oikeus toivoa myös muutosta.”

 

Elokuvan työryhmän jäseniä pyörii alakerrassa. Siellä on myös Illa Ben-Porat.

Hän on diaspora-tutkija Tel Avivista. Ben-Porat on tutkinut venäjänkielisten juutalaisten diasporaa eli hajallaan asumista Israelissa ja Venäjällä.

”Kansallisuuden konsepti on asia, joka on aina neuvoteltavissa. Sen rajoja me yritämme täällä selvittää”, hän sanoo. Hän kuuluu Bartanan luottotyöryhmään.

Ben-Porat istuu sohvalla ja katsoo pientä videoruutua.

He ovat eksperttejä, hän sanoo ja osoittaa ruudusta yläkerrassa olevia asukkaita. Anna ja Tuisku valmistavat keittiössä maksakastiketta.

Pian syödään ensimmäinen yhteinen päivällinen.

”Tulisiko meistä perhe, jos olisimme autiolla saarella”, joku kysyy ruokapöydässä.

Ennen elokuvan tekoa Bartana opiskeli Suomen sodat, perehtyi historiaan ja tapasi suomalaisten vähemmistöjen edustajia. Hän oppi, että Suomessa on vanhoja ja uusia vähemmistöjä.

Sen jälkeen hänen näkemyksensä Suomesta muuttui.

”Täältä löytyivät aivan samat mekanismit kuin muualtakin, vaikka tämän piti olla maailman homogeenisin valtio.”

Hän yllättyi alkuperäisväestön eli saamelaisten kohtelusta ja pitkään maassa asuneen mustalaisväestön väheksynnästä.

Ben-Poratin mielestä tärkeä kysymys on, ketkä olivat alkuperäisiä suomalaisia. Suomi-nimisellä maantieteellisellä alueella on aina asunut eri etnisistä ja uskonnollisista taustoista olevia ihmisiä.

Siksi hän ei ymmärrä, miksi perussuomalaiset ”tekevät niin paljon töitä pitääkseen suomalaista identiteettiä kasassa”. Miksi he kokevat itsensä niin uhatuiksi?

”Suomessa monet ihmiset kokevat, etteivät he ole hyväksyttyjä. Missä on siis se yhtenäinen Suomi?”

 

True Finn on myös komedia siitä, mitä taloon kutsutut henkilöt ajattelevat toisistaan.

He sanailevat talossa tähän tapaan:

”Mun mielestäni hän ei ole somalialainen.”

”Hän on suomalainen.”

”Hän saa olla, mikä hän haluaa.”

Se että somalimies asuu samassa talossa romaninaisen kanssa, oli Yael Bartanan mielestä kiehtova ajatus.

Talossa asukkaat puhuvat paljon ja avoimesti. Materiaalia kertyy noin 80 tuntia.

”Ennen kaikkea haluan antaa heille tilaa ilmaista itseään”, Bartana toteaa.

Hän tietää, että väkivaltaa luo se, etteivät ihmiset saa ilmaista vapaasti itseään.

Tiina sanoo, että kokee itsensä tosisuomalaiseksi. Ongelma on se, että ympäristö ei pidä häntä sellaisena.

Bartana itse oppi tuntemaan eri kulttuuritaustaisia ihmisiä suorittaessaan asepalvelusta Israelissa.

Hän uskoo, että taide voi oikeasti muuttaa todellisuutta. Siksi hän vie mielellään teoksiaan nähtäväksi taidekentän ulkopuolella. Jotta myös ihmiset, jotka eivät kuulu ”samalle poliittiselle kentälle” voisivat nähdä niitä.

”Vaikka poliittiset näkemykset ovat erilaisia, myös konfliktin aikana dialogin pitää jatkua. Konflikti on tila, josta pitää mennä eteenpäin.”

 

Yael Bartana on tullut tunnetuksi provosoivista teoksistaan.

Vuonna 2011 hän kohautti Venetsian biennaalissa, kun hän toi Puolan paviljonkiin videoinstallaationsa And Europe Will be Stunned.

Elokuva käsitteli Puolan juutalaisten historiaa Euroopassa kuvitteellisen poliittisen Jewish Renaissance -liikkeen (JRMiP) kautta. Liikkeen tavoitteena on palauttaa 3,3 miljoonaa juutalaista takaisin Puolaan, esi-isiensä maahan.

Bartanan päätelmä oli, ettei Israel ole ainoa ”luvattu maa” juutalaisille, eikä välttämättä edes paras mahdollinen kotimaa. Puolassa elokuva sai aikaan vilkkaan keskustelun. Israelin presidentti jätti Puolan paviljongin väliin vieraillessaan Venetsian biennaalissa.

2012 Bartana perusti oikeasti JRMiP-nimisen poliittisen liikkeen. Sen ensimmäinen kongressi pidettiin Berliinissä.

Yael Bartanan teokset ovat jo itsessään tekoja. Sitä on myös True Finn. Taiteilija haluaa antaa eritaustaisille ihmisille mahdollisuuden synnyttää jotakin yhdessä.

Bartana yllättyi siitä, miten vahvasti patriotismi oli läsnä koko viikon ajan.

Osallistujat olisivat voineet sanoa, etteivät halua tehdä lippua tai haluavat pitää vanhan.

”Olisin sanonut fine. Tämä ei ole armeija, heitä ei olisi rangaistu siitä.”

 

On viikon neljäs päivä, torstai. Mustafe on lukenut aamurukouksensa järven jäällä. Bartana seuraa kuvausryhmineen vieressä.

Lauantaina he pilkkivät. Ulkona on kymmenen astetta pakkasta. Kaikki eivät uskalla tulla jäälle, mutta Mustafe on innoissaan.

”Mustat tähdet, valoa ei tuo, ahdistaa, henkeä ei saa…” kaikuu ylhäältä alakertaan.

Ryhmä on saanut valmiiksi Suomen kansallislaulun. Pessi Levanto on säveltänyt musiikin. Nyt teosta harjoitellaan pianon säestyksellä ensimmäistä kertaa.

Jokainen sai ehdottaa lauluun yhtä lausetta tai muutamaa sanaa.

Peter ehdotti mustia tähtiä, jotka eivät tuo valoa. Tuisku ajatusta neidosta, jonka ei tarvitse korjata helmaansa. Komugi kauniita järviä, jotka heijastavat mieliä.

Ongelmia alkaa syntyä. Nyt heidän pitäisi sovittaa näkemykset Suomesta ja suomalaisuudesta yhteen. Tähänkö yhteiselo nyt tyssää?

Kaikki onnistuu yli odotusten. Tiina toivoo lauluun sanaa Luoja, mutta se ei saa kannatusta. Joku ehdottaa tasa-arvon nimissä mukaan sanaa homoseksuaalisuus. Sekin hylätään. Kulttuuritaustansa takia osa ryhmästä ei voisi lausua koko sanaa ääneen.

Tilanne yllättää myös Bartanan. Näkemänsä perusteella hän uskoo, että monikulttuuriset tilanteet voivat toimia, ainakin utopiatasolla.

”Erityisissä olosuhteissa, joissa ihmisillä ei ole stressiä tai taloudellisia huolia, niin kuin täällä talossa”, hän sanoo.

Illa Ben Porat on samaa mieltä. Hän sanoo, että ole koskaan aiemmin nähnyt, että monikulttuurisuus toimisi. ”Tässä näin sen.”

Kaikki laulavat alakerrassa päähenkilöiden mukana. ”Suomen maasta… ihanasta”, Ben Poratkin tapailee.

”Nyt with a feeling!” Pessi Levanto kannustaa yläkerrassa.

 

Käy! Hiljaisuutta!”

On yhteisen viikon viimeinen päivä, sunnuntai. Talon asukkaat ovat pitäneet vaalipuheensa heti aamusta. Nyt he äänestävät joukostaan tosisuomalaisen, True Finnin.

Kuusi heistä on jo äänestänyt. Sitten on Tiinan vuoro. Hän kirjoittaa pahvilapulle Stanislav.

”Stanislavista löytyy suomalaista sisukkuutta ja vaatimattomuutta. Kaikkea sitä, mitä Suomi tarvitsee. Hän on ihan selkeä suomalainen, True Finn…”

”Uusiksi!” kuvaaja Iddo Soskolne huutaa. Kohtauksesta tehdään useita ottoja. ”Tämä on niin raskasta. Minulla on ylläni näyttelijänpuku”, Tiina heittää huulta romanipuvussaan.

Lopuksi on Komugin vuoro. Hänellä on musta mekko.

Komugi ei ota lappua käteensä. Hän on hetken aivan hiljaa. Hän vetää henkeä.

”En mielistele enää. Joten haistakaa paska. En äänestä ketään”, hän toteaa.

”Anteeksi kaikille!”

Kuvausryhmä supisee hetken keskenään. Heille tulkataan vastaus. Bartana nostaa käden pystyyn ja sanoo hiljaa ohi kulkiessaan: ”Pidän hänestä.”

”Tämä on kyllä oudoin tositv-ohjelma, jonka olette koskaan nähneet”, hän sanoo hymyillen.

Bartana vetäytyy hetkeksi toiseen huoneeseen miettimään äänestystulosta. Tilanne on 2–2. Kamerat eivät enää käy.

Tulos on yllättävä. Kaksi äänestää kaikkia: Martin-Éric ja Anna. Tiina äänestää Stanislavia. Stanislav Peteriä. Peter Mustafea. Mustafe Komugia. Komugi ei ketään. Tuisku Mustafea. Kaksi äänestää samaa henkilöä.

”Siinä, että joku valitsee kaikki ja joku ei ketään, on minusta jotain hyvin kaunista”, Bartana sanoo äänestyslaput käsissään.

”Siis Mustafe, tosi hyvä! Hän on True Finn.”

Mustafe Hagi lähtee nostamaan kelta-sini-vihreä-valkoista lippua salkoon. 

 

Ihme-teoksen True Finn – Tosi suomalainen, maailmanensi-ilta ja ainoa esitys 31.3. Bio Rexissä. Teos on katsottavissa Yle Areenassa 31.3.–31.7.

 

Juttu on julkaistu 28.3.2014 ja sitä on päivitetty 2.1.2018 kello 13.55: Martin-Éric Racinen nimi korjattu.