Alussa oli ääni

Jonna Kina puhuu hitaan kokemisen puolesta.

kuvataide 16.04.2021 06:00
tero miettinen

Asetelma on mustavalkoisuudessaan korostetun minimalistinen, jopa kolkko: Korokkeella huoneen keskellä on levysoitin, siinä valkoinen vinyyli. Seinälle on ripustettu neljä musiikin partituuria esittävää kuvaa.

Levyltä kuuluu sopraanon laulamana kirkkoisä Augustinuksen (354–430 jaa.) tunnustuksia. Sävellys tuo mieleen vuosisatojen takaiset madrigaalit. Tunnelma on intiimi ja harras, vaikkei uskonnollisella tavalla.

Sävellys on syntynyt yhteistyössä Lauri Supposen kanssa, ja vokalisti on Aida Wessman.

”Yhtenä musiikillisena lähtökohtana oli Seikiloksen epitafi, joka on vanhin säilynyt sävellys muinaisesta Kreikasta. Äänellä on useissa teoksissani keskeinen merkitys”, Jonna Kina kertoo.

Kinan (s. 1984) teoksissa esineet tai kuvat usein pikemminkin selittävät ääntä kuin päinvastoin. Aiemmasta tuotannosta löytyy esimerkiksi elokuvien äänitehosteisiin pohjautuva videoteos.

Valinnat
tietokirja

Leninin vallankumous kaatui hänen nimissään tehtyihin uudistuksiin.

Romaani

Koko Hubaran esikoisromaanissa veri on vettä sakeampaa.

elämäkerta

Pave Maijanen tekee vaikutuksen elämäntyönsä laajuudella.

musiikki

Syksyllä Suomessa prässätään vinyylilevyjä 25 vuoden tauon jälkeen.

näyttelytärpit

Sisältö