Taidemaalari Hilma af Klint on tuntematon mestari

Ruotsalaistaiteilija maalasi työnsä näkyjensä pohjalta.

kuvataide
Teksti
Silja Lanas Cavada
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hilma af Klintin teokset kiertävät seiniä Espoon modernin taiteen museossa Emmassa. Ympärillä on isokokoisia öljyvärimaalauksia ja pieniä abstrakteja akvarelleja.

Ruotsalaisesta Hilma af Klintistä (1862–1944) on tullut lyhyessä ajassa ilmiö. Af Klint-innostus alkoi Tukholman Modernin taiteen museon laajasta retrospektiivisesta kiertonäyttelystä vuosi sitten. Esillä oli yli 200 Klintin teosta, suurin osa ensimmäistä kertaa.

Moni näyttelyssä kävijä hämmästyi.

Näyttelykiertue nosti lähes tuntemattomaksi jääneen Klintin Ruotsin yhdeksi kansainvälisesti merkittävimmäksi taiteilijaksi. Samalla se herätti henkiin keskustelun siitä, kuka lopulta oli 1900-luvun abstraktin taiteen pioneeri.

Taidehistorian suuret nimet Wassily Kandinsky, Kazimir Malevitš – vai sittenkin Hilma af Klint?