Koko maapallo saaressa

Sulavaa jäätä, maanosat hukkumassa mereen. Helsinki Biennaalin teokset herättävät pohtimaan ympäristökriisiä ja kaiken keskinäistä riippuvuutta.

Kuvataide 15.07.2021 18:00
Teksti SILJA LANAS CAVADA kuvat MARJO TYNKKYNEN
Jaakko Niemelän Laituri 6 käsittelee ilmastonmuutosta. Vettä valuvat telineet kannattelevat kokonaisuutta. Jos yksi osa sortuu, koko rakennelma romahtaa. Merenkulkijasukuun kuuluva Niemelä on käsitellyt monissa töissään merta ja laivoja.
Jaakko Niemelän Laituri 6 käsittelee ilmastonmuutosta. Vettä valuvat telineet kannattelevat kokonaisuutta. Jos yksi osa sortuu, koko rakennelma romahtaa. Merenkulkijasukuun kuuluva Niemelä on käsitellyt monissa töissään merta ja laivoja.

Voi kuulla, kun jää hiljaa sulaa.

Rakennustelineitä pitkin valuu katkeamaton vesi. Telineiden päälle on nostettu punainen laiturinkansi. Se kohoaa kuuden metrin korkeuteen.

Punainen laituri on kuin hälytysmerkki.

”Tähän asti merenpinta nousee, jos Grönlannin pohjoisosan jääpeite sulaa”, kuvataiteilija Jaakko Niemelä sanoo installaatioteoksensa edessä.

Laituri 6 on ensimmäisen Helsinki Biennaali -nykytaidetapahtuman jonkinlainen henkinen alkupiste.

Helsingin Vallisaaren pohjoisosan luotsilaiturilta voi lähteä kolmen kilometrin pituiselle kävelyreitille. Sen varrelta löytyy yli neljänkymmenen koti- ja ulkomaisen taiteilijan tai taiteilijaryhmän installaatioita, veistoksia, videotaidetta ja maalauksia.

Monet teoksista käsittelevät ekologista kriisiä ja maailman tilaa. Ne kommentoivat ihmisen ja luonnon suhdetta, meren haavoittuvuutta ja maapallon tulevaisuutta.

Sisältö