Kerää, asettele, varastoi

Arkitavara leikkii uusin merkityksin Anu Tuomisen näyttelyssä.

kuvataide
Teksti
Minna Kontkanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

’En minä tiedä, mitä tahdon taiteellani sanoa”, pitkän linjan installaatiotaiteilija Anu Tuominen tunnustaa.

”Katsoja antaa sille omat merkityksensä joka tapauksessa. Minulle sen merkitys on, etten voi olla sitä tekemättä.”

Jotkut paheksuvat, että nykyisin taidetta on mikä tahansa, joka taidekentän portinvartijoiden mielestä on taidetta ja esillä taidemuseossa tai galleriassa. Anu Tuominen (s. 1961) ei veistä eikä maalaa vaan asettelee kirpputoreilta, roskalavoilta ja merenrannalta keräämäänsä esinesälää ryhmiksi näyttelytilaan. Osan teoksista hän on neulonut tai virkannut.

”En mielestäni ole feministi, mutta kerran näin, kun vanhemmat naiset myivät itse tehtyjä villasukkia toisille naisille, ja kyllästyin. Onko naisen mitta edelleen se, että osaa neuloa sukan kantapään?”

Tuominen otti sukkapuikot ja lankaa ja neuloi mutkikkaan sukan, jossa on kolme kantapäätä. Sen nimi on Naisen mitta (2019).

”Onko naisen mitta edelleen se, että osaa neuloa sukan kantapään?”

Vaikutelma, joka teoksista syntyy, on arkinen, systemaattinen ja vähän hassu. Ovelakin, kun esineiden arkiset piirteet muuttuvat näyttelytilassa ja teosnimien kautta toisiksi, oranssit lankakerät ”appelsiineiksi” ja siniset ”mustikoiksi”.

Monen teoksen sininen, punainen, keltainen ja niiden sekoitukset viittaavat värioppiin. Se tuli Tuomiselle tutuksi hänen opiskellessaan ensin Taideteollisessa korkeakoulussa, sitten Kuvataideakatemiassa. Ars Fennica -palkinnon hän sai vuonna 2003.

 

Readymade-taide, löydettyjen tai käyttöesineiden näytteillepano taiteena, on yli sata vuotta vanha ilmiö. Viimeksi se kuohutti joulukuussa, kun italialainen nykytaiteilija Maurizio Cattelan teippasi Miamissa banaanin seinään ilmastointiteipillä ja myi aikaansaannoksen liki 110 000 eurolla – kahdesti.

Tuomisen tunnetuin teos on vaihtelevan kokoinen muodostelma virkattuja kirpputorien pannulappuja, joissa värioppi ilmenee ympyröiden muodossa. Taidehallissa Oikeita väriympyröitä (1997) on esillä usean sadan pannulapun voimin suurempana kuin missään.

”Pannulappujen lukumäärä on kasvanut, mutta teoksen perusidea ei vuosien varrella ole muuttunut mihinkään.”

Näyttelyssä nähdään myös muun muassa henkareita, sormikkaita, lyijykyniä ja lipputankoja. Tuominen alkoi ostella kirpputoreilla vuonna 1984, jolloin hän muutti Etelä-Karjalan Lemiltä Helsinkiin. Juhannusyönä 1989 hän dyykkasi Säätytalon luona olleelta roskalavalta karttoja ja siirsi jokien päälle ihmisen hermoratakaavion. Vaellus-teos pääsi Taidehallin perinteiseen Nuorten näyttelyyn. Kuvataiteilija oli syntynyt.

Anu Tuomisen installaatio Oikeita väriympyröitä 2010, WAM Turku.
Anu Tuomisen installaatio Oikeita väriympyröitä 2010, WAM Turku. © Helsingin Taidehalli

Yli 700 neliömetrin näyttelytila täyttyy Taidehallissa, kun on varastoa mistä valita.

”Kotini mukaan luettuna uuteen näyttelyyn on haettu tavaraa kahdeksasta varastosta”, Tuominen kertoo. 35 vuodessa kirppislöytöjä on päässyt kertymään.

Näyttelyn voi olettaa avautuvan monin tavoin monille. Lapsi ehkä näkee rispaantuneen leikkiauton ja kauniit kivet leluina. Keräilijä tai satunnainen näyttelykävijä voi pohtia, kuinka paljon vaivaa ja kuinka vähän rahaa esinepaljouden hankkiminen on vaatinut.

Avantgarde-ihminen voi ihailla arkiesineiden pikkutarkasta ryhmittelystä ja rinnastuksista syntyviä käsitesisältöjä, jotka nyrjäyttävät arjen ajatusmallit.

Jonain päivänä valmistuu kokonaistaideteos, johon kaikki kuuluu, jossa jokaista tavaraa tarvitaan”, Tuominen kirjoittaa näyttelyn yhteydessä julkaistussa kirjassaan, muttei välttämättä usko sanoihinsa itsekään.

 

Anu Tuominen: Huomenna tänään on eilen. Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3) 18.1.–1.3.