Katsotaan sellaista, mitä ei voi nähdä

Hanneriina Moisseinen kuvaa mielen maisemaa.

sarjakuva
Teksti
Harri Römpötti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Karjalan evakuoinnista kertova Hanneriina Moisseisen Kannas (2016) on viime aikojen menestyneimpiä suomalaisia sarjakuvateoksia. Se sai laajan mediahuomion, ja siitä on otettu kolme painosta. Moisseiselle (s. 1978) myönnettiin sarjakuvataiteen valtionpalkinto.

Moisseisen seuraava sarjakuva on valmistunut, mutta jäänyt ilman huomiota. Toistaiseksi Dokumentti-teoksen voikin nähdä vain Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon näyttelyssä.

Dokumentin tekeminen alkoi ennen Kannasta, jopa ennen Moisseisen edellistä kirjaa Isä (2013). Näytelmäkirjailija E. L. Karhu ehdotti yhteistyötä jo vuonna 2009. Dokumentti perustuu Karhun näytelmään Kuka tahansa meistä – dokumentti (2011).

”Kokeellinen näytelmä on sukua Danten tarinoille, joissa matkataan tuonpuoleiseen”, Moisseinen sanoo. ”Teksti kuvaa kauhun autiomaata, jonne päähenkilö joutuu pudottuaan ajan ulkopuolelle. Karhu ehdotti, että tekisin siitä sarjakuvan, jossa kuvat ovat ei-esittäviä.”