”Niin outo ei pidä olla, ettei kukaan tajua” – Kim Simonsson luo savesta aavemaisia lapsihahmoja

Keramiikka on jäänyt veistotaiteessa metallin ja kiven varjoon.

keramiikka
Teksti
Minna Kontkanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aavemaiset lapset ja nuket liitettiin kauhufilmien peruskuvastoon viimeistään 1970-luvulla. Kuvanveistäjä Kim Simonsson ei 2000-luvun alussa siis keksinyt mitään kovin uutta, kun hän ryhtyi muokkaamaan savea noin metrin mittaisiksi lapsihahmoiksi. Uutta oli toteutus: veistokset ovat fyysisempiä kuin elokuvat, ”enemmän olemassa” muuallakin kuin katsojan korvien välissä.

Ensimmäisten lapsihahmojen silmät olivat suuria kuin japanilaisilla sarjakuvasankareilla ja mustia kuin elokuvien avaruus-olioilla. Virheetön lasituspinta korosti futuristista vaikutelmaa, josta lämpöinen savipajamaisuus on kaukana.

Tunnistettava tyyli oli syntynyt.

 

Keramiikka on jäänyt veistotaiteessa metallin ja kiven varjoon. Syy liittyy osin koulutushistoriaan: keramiikantekijöitä on koulutettu taideteollisissa oppilaitoksissa, joista valmistuu myös muotoilijoita, eikä varsinaisissa taidekouluissa. Kuvataiteilijoille ja niin sanotuille taideteollisille taiteilijoille on usein myös eri museot ja galleriat.