Markus Henttosen on the road -kuvat on riisuttu ajasta ja paikasta

Ihmiset ovat eksyksissä omassa ympäristössään.

kuvataide
Teksti
Mika Minetti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lahden Taidemuseossa nähdään iso kattaus Markus Henttosen road trip -valokuvia. Näyttely on nykyään Berliinissä asuvan taiteilijan tähänastisen uran laajin.

Twisted Tales – Road to Hope -sarjan kuvat ovat syntyneen tien päällä: Detroitissa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Berliinissä, ja jokunen otos kuvaajan syntymäkaupungissa Lahdessa. Tosin tätä kaikkea katsoja ei tiedä, sillä Henttonen on riisunut kuvat aikaan ja paikkaan sidotuista viitteistä.

”Esimerkiksi Yhdysvalloissa syntyneistä töistä olen karsinut pois kaiken Amerikka-nostalgian”, taiteilija kertoo.

Näyttelyssä liikutaan dokumentaarisen ja fiktiivisen kerronnan ohuella rajapinnalla, välillä unenomaisissa ja uhkaavissakin tunnelmissa.

Vaikka teosten heijastama maailma vaikuttaa päällisin puolin seesteiseltä, kaikki ei ole uima-altaiden äärellä tai moottoriteiden varsilla kunnossa. Ihmiset ovat eksyksissä omassa ympäristössään, talotkin vähän vinksallaan.