Liian tuottelias retrohahmoksi – ”Puhuttelisiko ikääntyvän naisen seksuaalisuus”, pohtii Cris af Enhielm

Taiteilijalta tilattiin korvaaja Tove Janssonin töille.
Kuvataide 18.5.2017 17:17
Tero Miettinen

Cris af Enehielm. © Marjo Tynkkynen

Kun Tove Janssonin freskot siirrettiin Helsingin Arbiksesta eli ruotsinkielisestä työväenopistosta museoon, niiden tilalle haluttiin uudet teokset.

Tekijäksi valittiin Cris af Enehielm, joka aluksi pelästyi ehdotusta. Tilaustyöt ovat stressaavia, ja täytettävänä oli suuret saappaat.

Myöntyminen harmitti kuukausia, kunnes af Enehielm löysi inspiraatiota uransa aiemmista vaiheista, 1980-luvun maalausten värikkäästä ja vauhdikkaasta ilmaisusta.

Seinämaalaukset tulevat ennen paikalleen sijoittamista esille HAMiin, Helsingin taidemuseoon. Samalla nähdään viitisenkymmentä af Enehielmin teosta 1980–1990-luvulta.

Myös töiden valitseminen museon kokoelmista on merkinnyt paluuta kiihkeiden, yhteisöllisten vuosien tunnelmiin.

”Voin olla aamulla keijukainen ja illalla noita-akka.”

Se oli hienoa aikaa.

Poliittisesti värittyneitä 1970-luvun vuosia seurasivat nousukausi ja uusi kaupunkikulttuuri.

”Tehtiin rohkeasti uutta, galleristitkin olivat kokeilunhaluisia ja taiteesta kirjoitettiin paljon”, af Enehielm muistelee innostuneena.

Outi Poppin ja Asko Mäkelän tuoreen Vanha palaa! -kirjan (Like 2017) mukaan Helsingin Vanha ylioppilastalo oli ”täynnä punkia ja dadaa”. Siellä esiteltiin ja tehtiin myllertävää avantgardetaidetta.

Kuppilassa näkyivät niin kuvataiteilijat, muusikot, kirjailijat kuin teatterin tekijätkin.

Af Enehielm nousi otsikoihin, samoin kuin performanssiryhmät Homo $ ja Jack Helen Brut, joissa hän oli mukana.

Kuvataidenäyttelyittensä aikana af Enehielm saattoi asua gallerioissa. Työt myytiin usein loppuun, niitä hankkivat niin keräilijät kuin museotkin.

Teatteri, tanssi ja musiikki olivat af Enehielmille kuitenkin yhtä rakkaita kuin maalaaminen.

Esitysten tallentamista ei yleensä koettu tärkeäksi. Se on harmillista, mutta tässä ja nyt tekeminen oli ajan henki.

”Hetkessä eläminen on yhä taiteeni perusta”, af Enehielm väittää.

”En ole kiinni yhdessä roolissa tai identiteetissä. Voin olla aamulla keijukainen ja illalla noita-akka.”

Raskaana olleesta af Enehielmistä otetut pin up -kuvat herättivät kohua.

Projekteja on välillä jaksamisen rajoille saakka.

Hiljattain af Enehielm ohjasi Lilla Teaterniin perheväkivallasta kertovan monologinäytelmän Mammas flicka. Mari Mantelan komediallinen lyhytelokuva En biografi nähdään kesäkuussa New Yorkissa Brooklynin elokuvafestivaalilla, myöhemmin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ja Ylen ohjelmistossa. Af Enehielm esittää pääosaa, eläkkeelle jäämisensä kanssa kipuilevaa työyhteisön kauhua.

Työn alla on puvustuksia Kansallisteatteriin, samoin feminismiä käsittelevä teos kesäksi Tammisaareen.

Aihe on ollut hänelle aina läheinen, mutta ajat ovat kovasti muuttuneet sitten 1980-luvun.

Silloin viimeisillään raskaana olleesta af Enehielmistä otetut pin up -kuvat herättivät kohua.

Olisiko ikääntyvän naisen seksuaalisuus nyt puhutteleva aihe, hän pohtii.

 

Oman aikansa vaatii 87-vuotiaan isän omaishoitajana toimiminen. 63-vuotias af Enehielm haaveilee jäämisestä osa-aikaeläkkeelle. Ehtisi matkustella ja hakea vaikutteita.

Reissaaminen on aiemminkin näkynyt maalauksissa, kuten Japanissa ja Sierra Leonessa vietetyt ajat.

Monet ovat hämmästelleet af Enehielmin menestystä monen taiteenlajin alueella.

Hänestä siinä ei ole mitään erityistä: kaikessa luovassa työssä on samoja piirteitä. Monialaisuus on useimpien taiteilijoiden arkea. Nuoremmalle polvelle se on jopa välttämättömyys.

Af Enehielmin tuntuma nuoriin tekijöihin on säilynyt tiiviinä yhteisten projektien ja Teatterikorkeakoulun opetustehtävien kautta.

Myös taiteen parissa työskentelevät pojat Andreas ja Theo auttavat pysymään kiinni tuoreissa virtauksissa.

 

Cris af Enehielm HAMissa (Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki) 19.5. – 24.9.2017.