Erityisen perheen päiväkirja

Lilja on dokumentti kehitysvammaisen lapsen arjesta. Se valittiin vuoden valokuvataidekirjaksi.

valokuva 15.05.2020 06:00
Tero Miettinen
Johannes Romppasen valokuvahanke alkoi Instagramissa.
Johannes Romppasen valokuvahanke alkoi Instagramissa. © Johannes Romppanen

Kun Romppasten perheeseen syntyi joulukuussa 2013 kolmas lapsi, olivat tunnelmat ankeat. Vauva joutui tehohoitoon, ja vanhemmat valmistautuivat jo pahimpaan. Kolmen päivän epätietoisuus vaihtui kuitenkin iloon: Lilja jäisi henkiin. Samalla todettu hapenpuutteesta johtuva vaikea liikuntavamma oli sen rinnalla toissijaista. Päällimmäiseksi nousi kiitollisuus elämästä.

”Liljan kehitysvamma diagnosoitiin kolmevuotiaana”, Johannes Romppanen (s. 1982) kertoo. ”Ensimmäiset vuodet olivat raskaita, koska arkeamme hallitsi sairaalassa vietetty aika. Hänellä todettiin myös epilepsia, ja erilaisia infektioita oli runsaasti.”

Romppanen jakoi kännykällä ottamiaan kuvia perheen elämästä Instagramissa. Aluksi se oli keino omien tunteiden käsittelyyn, vaikeuksien ja ilojen jakamiseen. Kuvat innostivat muitakin avaamaan kokemuksiaan erityislapsen vanhempana. Kertyneitä kuvia alkoi vähitellen katsella uusin silmin, taiteellisena dokumentaationa, Romppanen muistelee.

Taidekirjojen parissa työskennelleenä hän alkoi leikkiä ajatuksella aineiston muokkaamisesta julkaisuksi. Hän otti yhteyttä alankomaalaiseen taidekirjojen suunnittelijaan, ja puolentoista vuoden mittainen muotokielen työstäminen alkoi.

Omakustanteena tuotetussa teoksessa Romppanen ei halunnut tehdä kompromisseja. Tuloksena on 350 kappaleen painos käsityönä valmistetusta kirjasta, jossa on 115 valokuvaa.

”Tietenkin oli pohdittava, miten puhelimella otettujen kuvien laatu riittää taidekirjaan. Neljällä eri laitteella vuosien aikana kertyneessä materiaalissa on eroja, mutta yllättävän hyvin ne kestivät painotyön tarkkuuden.”

Tekniikkaa merkityksellisempää on kuvista välittyvä hetkien ja läsnäolon voima. Eräänlaisiksi selfieiksi ne ovat poikkeuksellisen herkkiä ja rehellisiä. Kaikki ovat olleet esillä myös verkossa.

Johannes Romppanen ei halua profiloitua vammaisasian ajajaksi.

Kirjan tekemistä motivoi halu tehdä erityislapsen elämää näkyväksi. Romppanen ei silti halua profiloitua vain vammaisasian edustajaksi. Alan järjestöjen luottamustehtäviin häntä on tosin jo pyydetty, mikä on hiukan hämmästyttänyt.

Kyse on enemmän yksilön kokemuksesta ja sen luovasta ilmaisemisesta, hän painottaa.

”Minulle kirjan tekeminen on merkinnyt vahvasti myös paluuta taiteellisen työn kentälle. Vaikeimpina aikoina huomio oli muualla, eikä jaksaminenkaan aina riittänyt uusien projektien käynnistämiseen.”

 

tänä keväänä perheen elämä on sujunut niin normaalisti kuin koronan keskellä voi. Pojat ovat käyneet koulua etänä, vanhemmat auttaneet omien hommiensa lomassa. Lilja on vaatinut oman huomionsa.

Myös äiti Nina kuvaa perheen arkea ja julkaisee kuvia netissä. Romppanen kertoo, että heillä kummallakin on kuvaamisessa omat lähtökohtansa, vaikka aihe on sama.

”Minulle se on nyt tietoisemmin osa taiteellista työtä.”

Voittajateoksen valinnut valokuvataiteilija Ulla Jokisalo toteaa perusteluissaan:

”Lilja on vahva henkilökohtainen puheenvuoro ja yhteiskunnallinen kannanotto jokaisen lapsen oikeudesta tulla hyväksytyksi omana itsenään, juuri sellaisena kuin hän on tähän maailmaan tullessaan.”

Nyt kolmatta kertaa jaetun tunnustuksen muut finalistit olivat Natalia Kopkina (Mame), Kati Leinonen (Äimärautio), Anni Leppälä (hyle | curtain | backdrop) sekä Marco Melander ja Saara Salmi (Atelieri O. Haapala ja sen ihmeellinen maailma).

 

Johannes Romppanen: Lilja. Omakustanne, 2019.

Valinnat
esseitä

levytärpit

Vanhat instrumentit piristävät Brahmsin klassikoita.

romaani

Rachel Cuskin trilogian päätösosassa kertomus paljastuu illuusioksi.

romaani

Philip Teirin Neitsytpolku on taidollisesti varmalla pohjalla.

elämäkerta

Dome Karukoski osaa myös epäonnistua.

Sisältö