Elina Brotherus on ollut 20 vuotta omien kuviensa malli: ”Oma figuuri on merkki, joka elää ja muuttuu”

Taiteilijan retrospektiivi avautuu Turun taidemuseossa.
Kimmo Rantanen
Kuvataide 16.2.2017 17:54

Valokuvaaja Elina Brotherusta naurattaa. Kyllä, hänellä on Instagram-tili, mutta siellä on lähinnä kuvia taiteilijan koirasta.

”Galleristini on sanonut, että koirakuvatkin ovat ok, mutta voisin laittaa sinne enemmän kuvia omista töistäni”, Brotherus kertoo.

Tulevista näyttelyistä tiedottamista Brotherus toki somessa hoitaa. Nettisivutkin on, mutta niiden päivittämiseen ei tahdo varsinaiselta työnteolta olla aikaa.

Kiireitä riittää. Turun taidemuseossa avautuu retrospektiivi Teoksia 1998–2015. Samaan aikaan taiteilija työskentelee jo tulevien projektien kimpussa.

Brotheruksella ei ole tarvetta tarkastella uraansa taaksepäin, mutta kun samoihin aikoihin tuli kolme asiaan liittyvää pyyntöä, hän tarttui tilaisuuteen.

”Ehdotin, että tehdään retrospektiivi yhdessä. Säästimme kaikkien voimia ja budjetteja. On järkevää kierrättää näyttelyä, koska sen kasaaminen on iso vaiva.”

Ensimmäisenä ja kaikkein laajimmin töitä esitteli Le Pavilion Populaire Ranskan Montpellierissä. Sieltä näyttely jatkoi Salzburgiin, josta se saapuu Turkuun. Kesäkuussa matka jatkuu Tukholmaan.

 

Brotherus on usein mukana omissa kuvissaan. Kysymykseen, miksi laittaa itsensä likoon, hän vastaa kysymyksellä. Laittaako?

Taiteilija ei katso olevansa kuvissa omana itsenään, vaan kuin kuka tahansa malli, jonka siviiliminä tai -identiteetti ei ole oleellinen. Joskus asia väistämättä hämärtyy, kuten lapsettomuuteen ja sen hoitoon liittyvissä pysähdyttävissä kuvissa kirjassa Carpe Fucking Diem.

Video: Elina Brotherus – Carpe Fucking Diem (Kehrer Verlag Heidelberg).

Aihe on Brotherukselle henkilökohtainen. Kun sen tietää, ja koska taiteilija esiintyy itse kuvissa, katsoja helposti mieltää ne henkilöön liittyviksi. Ensisijaisesti kuvat käsittelevät kipeää teemaa, eivät taiteilijan elämäntarinaa.

”Lapsettomuus on asia, josta ei jostain syystä saisi puhua. Nyt asia on itselläni jo jäänyt taa, eikä siitä puhuminen tuota tuskaa. Viisi vuotta sitten oli toisin.”

Brotherus halusi kuvillaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten saamisesta puhutaan itsestäänselvyytenä, vaikka se ei sitä ole. Hedelmällisyyshoidoistakin vain pieni osa päättyy onnellisesti.

”Toivoisin, että he, joille lapsen saaminen on käynyt helposti, muistaisivat olla hienotunteisia niitä kohtaan, joilla ei ole lapsia. Kukaan ei voi tietää syytä toisen lapsettomuuteen. Kysymykset kuten mikset halua lapsia tai haluatko vain tehdä uraa voivat olla äärettömän loukkaavia.”

Carpe Fucking Diem -kirjan tekeminen ei ollut helppo päätös. Kuvat syntyivät, jotta Brotherus olisi ”pysynyt järjissään viisivuotisen hoitojakson aikana”. Lopulta julkaisupäätös syntyi englantilaisen kuraattorin kannustamana.

”En ole katunut päätöstä. Olen huomannut miten tärkeä vertaistuki kirja on ollut samassa tilanteessa oleville ihmisille. Sitä ääntä ei keskusteluissa koskaan kuulla. Kirjan kautta se tulee kuuluviin.”

”Kontrollini siihen, miltä kuvani lopullisesti näyttävät, on parantunut.”

Brotherus on todennut, että valokuva tekee näkyväksi ajan kulumisen. Retrospektiivissä tämä ajatus konkretisoituu.

”Olen käyttänyt omaa figuuria töissäni 20 vuotta. Vierekkäin voi olla kuvat vuosilta 1998 ja 2015. Näkee, mikä on samaa ja mikä muuttunut. Omasta figuurista on tullut merkki, joka elää ja muuttuu.”

Valokuvaus on siirtynyt digiaikaan. Se vaikuttaa Brotheruksen työhön, ja siinä on puolensa.

Filmiaikaan näyttelyvedosten tekeminen vei paljon enemmän aikaa. Lisäksi digivedoksista tulee täsmälleen samanlaisia.

”Kontrollini siihen, miltä kuvani lopullisesti näyttävät, on parantunut.”

Brotherus asuu osan vuodesta Ranskassa. Hänellä on siellä galleristi ja runsaasti työtilaisuuksia. Tuorein liittyy projektiin, joka päättyy kuluvana vuonna Pariisin Pompidou-keskuksessa pidettävään näyttelyyn sekä siitä tehtävään kirjaan.

 

Elina Brotherus: Teoksia 1998–2015 Turun taidemuseossa (Aurakatu 6) 17.2.–21.5.