Checkpoint Helsinki sai rahoitusta kaupungilta - tätä se tarkoittaa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin juhlaviikot ryhtyy yhteistyöhön taiteilijoiden yhteenliittymän Checkpoint Helsingin kanssa.

Helsingin kaupunginhallitus on myöntänyt Helsingin juhlaviikoille yhteensä 200 000 euroa visuaalisten kuvataiteen tapahtumien järjestämiseen yhdessä Checkpoint Helsingin kanssa. Helsingin juhlaviikkojen ja Checkpoint Helsingin on esitettävä suunnitelmansa yhteistyömallista vielä tämän syksyn aikana.

Mitä tämä yhteistyö käytännössä tarkoittaa, Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom?

“Se tarkoittaa sitä, että Checkpoint Helsinki ja Juhlaviikot yhdessä päättävät, mitä teoksia Juhlaviikkojen aikana esitetään. Tuotanto on Checkpointilla, alustana toimii Helsingin juhlaviikot”, Söderblom sanoo.

Checkpoint Helsinki on helsinkiläisistä taiteilijoista, kuraattoreista ja muusta taideväestä koostuva verkosto, joka syntyi alun perin Guggenheim-museohankkeen vastaliikkeenä. Liike haluaa tuoda Helsinkiin uutta kansainvälistä nykytaidetta ja tukea ennen kaikkea nousevia taiteilijoita.

Helsingin juhlaviikkojen ja Checkpoint Helsingin yhteistyö alkoi jo tänä syksynä, kun Checkpoint Helsinki esitteli pilottihankkeensa Juhlaviikkojen aikana. Ahmet Ögütin kirjapainoksi muuttunut paloauto kiersi Helsinkiä viime viikon ajan.

Jatkossa Helsingin juhlaviikkojen ja Checkpoint Helsingin on tarkoitus järjestää vuosittain vähintään yksi yhteinen tapahtuma Helsingin juhlaviikkojen aikaan elokuussa.

Juhlaviikot ostaa tapahtumien toteutuspalvelut Checkpoint Helsingiltä.

“Tämä on Helsingin kaupungin tapa lähteä tukemaan Checkpoint Helsingin toimintaa”, Söderblom sanoo.

“Merkittävä lisäys”

Erik Söderblom sanoo olevansa iloinen yhteistyön alkamisesta. Hän pitää Checkpoint Helsingin teostuotantoja “merkittävänä lisäyksenä” Helsingin juhlaviikkojen kuvataidetarjontaan.

Nykytaideverkoston hankkeet istuvat hänen mielestään myös strategisesti hyvin Helsingin juhlaviikkojen toimintaan.

“Meillä on molemmilla samanlaisia tavoitteita. Avata kaupunkia taiteen kautta kokemuksellisesti ja vetovoimaisesti”, Söderblom sanoo.

“Myöskään meillä ei ole omaa taloa tai seiniä, vaan pyrimme löytämään kaupungista taiteen meneviä aukkoja.”