Hyvin kiteytetty, Winston!

Kuuluisat sitaatit eivät aina pidä paikkaansa.

Essee 18.11.2021 18:00
Teksti Kyösti niemelä kuvat tuomas kärkkäinen

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

”Kuten Churchill sanoi, hyvää kriisiä ei pidä koskaan haaskata.”

Näin linjasi Oxfordin yliopiston professori, ekonomisti Ian Goldin HS Vision haastattelussa viime heinäkuussa. Hyvin nopeasti sosiaalisessa mediassa huomautettiin, että Winston Churchill ei koskaan sanonut mitään tuollaista ja että sama virhe oli tehty Helsingin Sanomissa aikaisemminkin.

Tämä ei itse asiassa ole kovin erikoista. Vääriä sitaatteja piilee joka nurkan takana, ja niillä on oma logiikkansa. Ne tarttuvat helposti, koska ne kuulostavat oikeilta ja usein paljon paremmilta kuin alkuperäiset.

Ne ovat kuin vieraslajeja, jotka valtaavat alaa alkuperäiskasveilta.

Kriisiviisauden sanojaksi on yleensä mainittu Rahm Emanuel, aggressiivisuudestaan tunnettu entinen huippuvirkamies, kongressiedustaja ja Chicagon pormestari.

Emanuel toimi presidentti Barack Obaman hallinnossa ja sitaatti on ajoitettu vuoden 2008 finanssikriisiin. Mutta tietysti monet ovat sanoneet jotain vastaavaa ennen sitä.

Churchillin sanomana lause olisi rohkeuden ja jalon optimismin ilmentymä, vaatimus visionäärisestä johtajuudesta.

Mutta Emanuel tekee siitä opportunistisemman ja ovelamman, se muuttuu juonitteluksi.

 

Winston Churchill vetää puoleensa vääriä sitaatteja tehokkaammin kuin kukaan.

Suurmiehen suuhun laitettuja vääriä sitaatteja on kerätty esimerkiksi historioitsija Richard Langworthin kotisivulle. Laajassa listauksessa kerrotaan, mikä on muunneltua, mikä oikeasti jonkun muun sanomaa ja mille ei ole löydettävissä mitään lähdettä.

Yhdessä sosiaalisessa mediassa leviävässä, täysin tekaistussa sitaatissa Churchill on pantu sanomaan, että ”tulevaisuuden fasistit kutsuvat itseään antifasisteiksi”.

Tarkoitus on tietysti ivailla antifasisteiksi ja fasismin vastustajiksi itseään kutsuville poliittisille tahoille. Olihan Britannian entisen pääministerin suurin maineteko juuri hänen osuutensa fasistisen Saksan kukistamisessa toisessa maailmansodassa. Kukapa voisi perustellummin heiluttaa natsikorttia!

Brittiläinen toimittaja Nigel Rees on käyttänyt ilmausta Churchillian drift eli ”Churchill-kasautuminen” prosessista, jossa vähemmän kuuluisien ihmisten sanomiset siirtyvät Churchillin, Gandhin, Mark Twainin ja vastaavien nimiin.

Siteeraaminen vetoaa auktoriteettiin ja samalla vahvistaa siteerattavan auktoriteettia. Kun sitaatit laitetaan vain tunnetuimpien ihmisten suuhun, kulttuurinen arvovalta kasautuu harvoille ja valituille.

On helppo ymmärtää, miksi juuri Churchill on yleisin uhri – tai voittaja. Churchill-kultti on edelleen vahva niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassa.

Churchillin mainitsemisella ei leimaudu vasemmistoon tai oikeistoon, korkeintaan natsien kukistamiseen. Lisäksi hänellä oikeasti oli sanomisen lahjaa.

Mark Twain on toinen tehokas väärien sitaattien imijä. Kaikki vähänkin hauska sopii Twainin sanomaksi.

Internetissä vääriä sitaatteja liikkuu niin paljon, että aiheesta on kehitelty lukuisia humoristisia meemejä. Yhdessä niistä Abraham Lincoln sanoo, että älä usko kaikkea, minkä luet internetistä.

Siinä Lincoln oli oikeassa. Jokainen kulttuuritrivian ystävä tietää, että Casablancassa ei sanota ”Play it again, Sam” eikä Tähtien sodassa ”Luke, I am your father”.

Sherlock Holmes ei sano ”Elementary, my dear Watson” ainakaan Arthur Conan Doylen tarinoissa.

”Kola-Olli” Olli Hokkanen sanoi oikeasti ”Ei pysty. On niin hapokasta, että ei pysty” eikä ”Liian hapokasta”.

Nämä sitaatit ovat kuitenkin realistisia, alkuperäisen hengen mukaisia, ja ovat sen takia pitäneet pintansa.

 

Olen itsekin siteerannut väärin. En ylipäänsä ole hyvä muistamaan sanatarkasti ulkoa. Jos joutuisin siteeraamaan radiokeskustelussa, tekisin kuten arvostamani kirjallisuudenprofessori, joka sanoi, että seuraava sitaatti ei ole sanatarkka mutta tarpeeksi lähellä.

Muistan yhden väärän sitaattini erityisen hyvin.

Kirjallisuuden luennolla heijastettiin esiin runon teksti ja kysyttiin opiskelijoilta näkemyksiä. Viittasin ja käytin puheenvuoron, jossa kiinnitin huomiota tekstin Hamlet-viittaukseen ja tietysti siteerasin näytelmän hienoa, ikimuistettavaa repliikkiä.

Luennoitsija oli hieman häkeltynyt.

Kotona huomasin, ettei mitään sellaista repliikkiä ollut, oli jotain toki mikä lievästi muistutti versiotani mutta asia sanottiin näytelmässä kyllä ihan eri tavalla – toki paljon huonommin.

Tämä tapahtui paljon ennen älypuhelinaikaa. Älypuhelin tekee improvisoidusta siteeraamisesta hankalaa, koska joku tylsämielinen ihminen voi aina saada idean tarkistaa ja käräyttää.

Internet helpottaa sitaattien tarkistamista, mutta toisaalta se myös levittää vääriä sitaatteja tehokkaasti, aivan kuten valeuutistenkin kohdalla.

Jos alkuperäislähdettä ei ole netissä, tarkastaminen voi olla aidosti hankalaa.

Voisiko väärän sitaatin kehittely olla turhautuneen skribentin unelma? Saada joku itsekeksitty ”Churchill” tai vaikka arvostetun runoilijan ”lause” yleistymään sujauttamalla se johonkin tekstiin?

Sitten oma viisaus lentäisi maailmalla kuin naamioitu pommikone.

Aleksis Kiveä on hankala siteerata ulkomuistista, koska hänen kielensä on niin vanhaa. Runotkin menevät väärin. Oikeasti orava makasi makeasti sammalhuoneessansa, ei sammalvuoteellansa.

Kirjailijoiden suuhun tungetaan toistuvasti heidän henkilöhahmojensa sanomisia.

Aikoinaan teos Aleksis Kiven ajatuksia saavutti lukuisia painoksia. Nimestään huolimatta se sisälsi paljon Kiven luomien fiktiivisten hahmojen repliikkejä.

Ei Aleksis Kivi itse välttämättä ajatellut, että talo ilman aitan polulla astelevata emäntää ja niin edespäin. Aapo sanoo sen Seitsemässä veljeksessä ja ihan tietyssä tarkoituksessa.

Aapo on myös koominen hahmo, eikä hänen puheitaan tule pitää Kiven ajatuksina.

Aleksis Kiveä on hankala siteerata ulkomuistista, koska hänen kielensä on niin vanhaa. Runotkin menevät väärin. Oikeasti orava makasi makeasti sammalhuoneessansa, ei sammalvuoteellansa, vaikka jälkimmäisestä löytyykin jo satoja Google-osumia.

Seitsemän veljeksen loppusivuilla kerrotaan Eerosta: ”Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidin-kasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen.”

Kohdasta tulee silloin tällöin vastaan versio, jossa puhutaan isänmaamme äidinkasvoista. Se on hauska kuva, mutta ei Kiven kuva. Hän käytti isänmaa-sanaa tuotannossaan vain harvoin.

Toki joskus puhutaan isänmaan äidinkasvoista Kiveä lainkaan mainitsematta, eikä se ole silloin sitaatti eikä väärä sitaatti. Metaforan käyttäjää ei välttämättä kiinnosta, mistä ilmaus on peräisin. Se on uusi muunnelma.

Samalla tapaa Churchillin ”blood, toil, tears and sweat” (verta, raadantaa, kyyneliä ja hikeä) on meille ja muulle maailmalle tutumpi fraasina ”verta, hikeä ja kyyneleitä” (blood, sweat and tears).

Uusi versio on iskevämpi ja ärhäkämpi, oikeastaan parempi.

Sitaatit muuntuvat tiiviimpään ja aggressiivisempaan suuntaan, ja näin on käynyt myös levinneimmälle Paavo Haavikko -sitaatille tai -epäsitaatille.

Kohta löytyy Haavikon klassisesta runokokoelmasta Puut, kaikki heidän vihreytensä (1966). Kyse on hallitusvallan palvelemisesta kertovan runon viimeisistä säkeistä, jotka kuuluvat: ”Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. / Ne tekevät sen itse.”

Laajasti levinnyt muoto on ”parodia on mahdotonta”. Se on tietysti iskulausemainen ja ryhtynyt elämään sen vuoksi, mutta alkuperäinen idea oli se, että jokin on mennyt yli, koomisesti överiksi. Tätäkin käytetään ilman että sanoja muistaa Haavikkoa.

”He” korvaa joskus jälkimmäisen lauseen sanan ”Ne”, mutta tässä alkuperäinen on kyllä parempi, ”ne” tekee lauseesta halveksivamman ja aggressiivisemman.

 

Useimmin siteerattu suomalaisen valtionpäämiehen ajatus taas tulee pääministeri J. K. Paasikiven radiopuheesta vuodelta 1944. Hän sanoi itsenäisyyspäivänä, muutama kuukausi jatkosodan loppumisen jälkeen näin:

”Muuan historioitsija-ajattelija on sanonut, että kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen. Tosiasioita vastaan asettuminen on turhaa ponnistelua eikä voi viedä menestykselliseen tulokseen.”

Sittemmin ”tosiasiain tunnustaminen” on muokkautunut modernimpaan muotoon ”tosiasioiden tunnustaminen”. Sitaatti sanotaan usein vakavaan ja realismia painottavaan sävyyn.

Vaikka Paasikivi kertoi lainaavansa historioitsija-ajattelijaa, sitaatti kulkee hänen nimissään.

Sen tausta on monimutkainen. Lausahdus on itse asiassa peräisin Thiodolf Reinin kirjoittamasta J. V. Snellmanin kaksiosaisesta elämäkerrasta (1895–1899). Näin Rein kuvaa Snellmanin polemiikkia yleisen asevelvollisuuden puolesta:

”Ja kuultiinkin Snellmanin, kun tuli puheeksi, mikä poliittinen kanta oli Suomen kansalle oikea, erityisellä ponnella vetoavan skotlantilaisen ajattelijan Thomas Carlylen sanoihin: ’viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen’” (suom. Oskar Relander).

Snellmanin omasta tuotannosta ei löydy aivan tällaista sitaattia. Kiistakirjoitus, jossa hän viittaa Carlyleen, menee näin:

”Tuntematta yleisemmin Carlylen tunnettuja sanoja, että viisauden alku sekä kansoille että yksilöille on ’tosiasioiden tunnustaminen’, Suomen kansa on harjoittanut tätä viisautta ja antoi Porvoon valtiopäivillä siitä ratkaisevan todisteen, jota nyt elävä sukupolvi ei suinkaan kiistä” (suom. Matti Kinnunen).

Thomas Carlyle (1795–1881) oli tosiaan historioitsija-ajattelija, johon Snellman viittasi useamminkin. Mutta sen jälkeen tullaan ongelmiin: mitään tällaista Carlyle-sitaattia ei näytä olevan olemassa.

Kukaan ei ole nähtävästi löytänyt ajatusta hänen tuotannostaan, en myöskään minä.

Carlyle kyllä kirjoittaa painokkaasti faktojen tärkeydestä esimerkiksi Fredrik Suuren elämäkerrassa. Paasikiven, Snellmanin ja Reinin lauseiden henki on ehdottomasti Carlylen eetoksen mukainen.

Ja Paasikiven ainut, jota kannattaa siteerata.

 

Vielä 1800-luvulla ei tainnut olla niin tarkkaa. Kun ihmiset nykyäänkin siteerailevat vähän sinnepäin, ei ole ihme että sitä tapahtui aikana, jolloin tiedonhaku oli huomattavasti hankalampaa.

On silti hieman koomista, että usein toisteltu sitaatti tosiasioiden tärkeydestä ei itse perustu tosiasioihin.

Samanlaista ironiaa voi nähdä ehkä parhaiten muistetussa suomalaisessa väärässä sitaatissa. Vuonna 2003 pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä haastateltiin ajankohtaisesta Irak-kohusta. Häneltä kysyttiin lentokentällä, oliko hän puhunut koko ajan totta. Silloin Jäätteenmäki lausui kuuluisat sanansa.

Muistatko kuinka tarkasti, mitkä ne olivat?

”Yritän puhua niin totta kuin osaan.”

Hyvin yleinen muunnelma kuuluu ”Puhun niin totta kuin osaan”. Se löytyy lehdistä, kirjoista, kaikkialta. Sen niminen akateeminen kirjakin julkaistiin vuonna 2017, alaotsikoltaan hauskasti Politiikka faktojen jälkeen.

Vuonna 2016 Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kirjoitti siitä, kuinka lisääntyvä julkinen valehtelu uhkaa demokratiaa. Teksti alkaa: ”Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk) totesi kovan paineen alla eduskunnassa kesällä 2003, että ’puhun niin totta kuin osaan’.”

Väärä muisto siitä, että sanat olisi sanottu eduskunnassa on yleinen. Tuottihan Irak-kohu myös täysistunnossa kuullun Jäätteenmäki-sitaatin, joka on sittemmin muovautunut muotoon ”pyytämättä ja yllätyksenä”.

Tärkeämpää on, että Jokinen kiinnittää huomion siihen, ettei Jäätteenmäen lausunto sinänsä ole mitenkään päätön. Lähtökohtaisesti ihmiset yrittävät yleensä puhua totta mutta välillä he saattavat muistaa väärin tai päätellä väärin – esimerkiksi siteerata väärin.

Lausunto on kuitenkin jäänyt yhteiseen muistiin kiemurtelun symbolina. Ehkä se johtuu siitä, että alkuperäiset sanat ”yritän” ja ”kuin osaan” viittaavat samaan asiaan.

Silloin kun kommentti lauotaan televisiossa, sen tarkistamisesta tuleekin vaikeampaa.

Ylen Elävästä arkistosta voi tarkistaa, ettei Marjo Matikainen huutanut Oberstdorfissa 1987 ”Havuja, perkele!” vaan sanojen välillä oli useampi suksenveto.

Mutta sanoiko 19-vuotias Matti Nykänen oikeasti ”No pilluhan se on aina mielessä, mutta hypätään nyt ensin”, kun toimittaja kysyi häneltä, mitä on mielessä?

Kuulostaa aika törkeältä.

Ilta-Sanomien (22.12.2013) mukaan kommentti oli siivompi: ”No sehän se on aina mielessä, mutta hypätään nyt ensin.”

Toisaalta Seiskan joulukalenterivideossa Nykänen laitettiin myöhemmin sanomaan repliikistä suorempi versio, joten jossain mielessä törkeä sitaatti muuttui aidoksi.

Paasikiveä – tai jotakuta muuta – mukaillen kaiken viisauden alku on sitaattien tarkastaminen, mutta Nykäsen sanoja ei voi tarkistaa ilman pääsyä arkistoihin.

Ehkä ei auta kuin ottaa oppia Paavo Haavikolta, joka kirjoitti vuonna 1996: kun siteeraa vain omia ajatuksiaan, ei koskaan siteeraa väärin. Vai kirjoittiko?

Sisältö