Seinäjoelta Saksaan – ja takaisin

Hauraus ja voima kohtaavat muotoilija Päivi Rintaniemen keramiikkaveistoksissa. Seinäjokelainen on oppinut, miten taitelija pärjää maakunnassa.

kuvataide 07.05.2021 06:00
Aune Waronen
Päivi Rintaniemi.
Päivi Rintaniemi. © Mikko Lehtimäki

Vaalea savesta tehty teos helähtää kuin soitin, kun Päivi Rintaniemi kopauttaa sormella kevyesti sen pintaa.

”Kun esine tulee uunista ensimmäisen polton jälkeen, on tärkeää kuunnella, onko se ehjä. Ehjä työ soi puhtaasti.”

Rintaniemi on muotoilija ja taiteilija, jonka teokset on huomattu sekä Suomessa että kansainvälisesti jo pitkään.

Vuonna 2008 tuli muotoilun valtionpalkinto, ja 2013 hänen teoksensa Avis sai pääpalkinnon keramiikka-alan arvostetussa kilpailussa Faenzassa, Italiassa.

Vuodesta 1938 järjestetyssä ja kansainväliseksi 1963 muuttuneessa kilpailussa on aikaisemmin palkittu vain muutama suomalainen, joukossa Tapio Wirkkala.

Sisältö