Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan

Valtiovalta on aina suitsinut alkoholinkäyttöämme.

näyttely
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Miksi Jeppe juo?

Aki Kaurismäen Varjoja paratiisissa -elokuvassa kysymykseen annetaan tyhjentävä vastaus: ”Alkoholista tulee hyvä olo ja asiat tuntuvat luistavan.”

Valtiovalta on aina yrittänyt ohjata rahvaan alkoholinkäyttöä erilaisin kielloin ja rajoituksin. Työväenmuseo Werstaan asiallinen Työmiehen lauantai -näyttely esittelee suomalaisen alkoholihistorian vaiheet 1800-luvun lopulta nykypäivään.

Näyttelyn keskipisteeksi on rakennettu 1970-luvun baarimiljöö, jossa pöytiä ympäröivät oranssit muovituolit. Pöydillä on Oiva Toikan Krouvi-tuoppeja, tupakka-askeja ja ruokalistoja. Jukeboxista voi kuunnella aiheeseen liittyviä lauluja.