"Kuinka tämä tyyppi kehtaa edustaa Unkaria tällaisella paskalla"

elokuva-ala
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Just the Wind
Elokuvassa Just the Wind romaniperhe haluaa muuttaa pois Unkarista ja etsiä parempaa elämää. 14-vuotias Anna (Gyongyi Lendvai) kantaa vastuuta pikkuveljestään mutta on itse kouluroveriensa pilkan kohde. Kuva: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.

Kamera seuraa romaniperheen elokuvaa yhden tavallisen päivän aikana. Äiti käy siivojan työssään, jossa hän on työtoveriensa silmätikku. Tytär käy koulussa. Pienempi poika lintsaa ja keräilee esineitä piilopaikkaansa. Isoisä sairastaa kotona.

Kuvien yllä roikkuu raskas uhka. Haulikoin ja palopommein varustautuneet miehet ovat iskeneet alueella romaniperheiden kimppuun. Aseettomia aikuisia ja lapsia on ammuttu kuoliaaksi. Poliisit eivät auta.

Kohtalo alkaa tuntua vääjäämättömältä.

Benedek “Bence” Fliegaufin elokuvan Just the Wind nimi viittaa ääniin, joita kuuluu yön laskeuduttua. Äiti Mari sanoo, että tuuli se vain on.

Hän on väärässä.

Samalla Just the Wind kuvaa Marin perheen asemaa. He ovat lähes kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, näkymättömiä kuin tuuli.

Tositapahtumista ammentavan elokuva aihepiiriä ei otettu Unkarissa suopeasti vastaan.

Unkarin elokuvasäätiö oli konkurssissa ja valtapelit sekoittivat sen toimintaa entisestään. Oikeistohallintoa ei taiteellisten elokuvien tukeminen kiinnostanut.

Fliegauf nousi edellisillä ohjauksillaan Unkarin kansainvälisesti tunnetuimmaksi nuoreksi elokuvantekijäksi. Tähän elokuvaan hän sai julkista tukea lopulta vain muutamia kymmeniä tuhansia.

Elokuva voitti Hopeisen karhun

Ääni kellossa muuttui helmikuussa maailmanensi-illan myötä. Puolen miljoonan euron minibudjetilla toteutettu Just the Wind hyväksyttiin Berliinin elokuvafestivaalien kilpasarjaan. Unkarin päättäjät näkivät mahdollisuuden kilpensä kiillottamiseen.

Berliinin elokuvajuhlilla Just the Wind voitti Hopeisen karhun, tuomariston palkinnon, jota pidetään arvojärjestyksessä Kultaisesta karhusta seuraavana. Syyskuussa se valittiin Unkarin ehdokkaaksi parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-karsintaan.

“Ensin tuntui, että Unkarin elokuvasäätiö häpeää elokuvaani”, Fliegauf sanoo.

“Ensin minulta kysyttiin, miksi olen maailmalla elokuvia tehtyäni palannut kotiin käsittelemään tätä aihetta. Ei enää.”

Siipeilijöihin liittyivät poliitikotkin. Konservatiivipuolueen työvoimaministeri Zoltán Balog hehkuttaa nettisivuillaan yksityiskohtaisesti, kuinka Just the Windin tuotantoa tuettiin joka vaiheessa.

Muukalaisia unessa

Syrjässä asuneiden romaniperheiden kimppuun tehdyt iskut kestivät kaksi vuotta. Kuusi kuoli ja viisi loukkaantui vakavasti. Iskuja tehtiin seitsemään kotiin sekä autoihin. Nuorin surmatuista oli viisivuotias poika.

“Lopulta poliisit hyväksyivät tosiasian, että hyökkäykset eivät ole yksittäistapauksia”, Fliegauf sanoo.

Motivaationa oli rasismi. Murhaajiksi epäiltyjen neljän miehen oikeudenkäynti on yhä kesken.

Fliegauf sanoo elokuvan kirjoittamisen inspiraation tulleen lehtijuttuja lukiessa. Hänellä oli kuitenkin nuoruusvuosiltaan läheisiäkin kokemuksia romaneista. Fliegauf kasvoi betonilähiössä, ja yksi hänen ensimmäisistä tyttöystävistään oli romani, “todella rankka tyyppi”, ohjaa nauraa.

Unkarissa romaneja on 5-10 prosenttia väestöstä.

Just the Wind ei esitä romaneja ihanteellisinä ihmisinä, päinvastoin. Se kuvaa enemmänkin syrjäytymiskierteen loppuvaiheita, jossa keskusteluvälejä ei enää ole. Yhteys ympäröivään yhteiskuntaan on kadonnut.

Tyylilaji on toteava, melkein dokumenttimainen. Elokuvan teho syntyy realismista. Kuten elämässäkään, ei Just the Windin kuvaamassa päivässä ole suuria kaaria ja sellaista elokuvista tuttua draamaa, jossa sopivien vaikeuksien jälkeen edetään voittoon.

“Tapahtumat ovat kuvitelmaa. Mutta saavuttaakseni romanien luottamuksen ajoin pitkin Unkaria autollani, juttelin heidän kanssaan, ryyppäsin ja tanssin romanileireissä. Kuuntelin.”

Vähän ennen lopullista päätöstä elokuvanteosta hän näki unen.

“Heräsin vapisten painajaisesta, jossa kodissamme oli muukalaisia, taskulamppujen valoja ja haulikon laukaukset kaikuivat. Se oli merkki.”

Jo kuvausvaiheessa, kun tieto elokuvanteosta vuosi julkisuuteen, alkoi narina.

“Kuinka tämä tyyppi kehtaa edustaa Unkaria tällaisella paskalla, kuinka uskallat tehdä elokuvan aiheesta, josta et itse tiedä mitään, kun et ollut paikalla. Sellaista nettikirjoittelua.”

Fliegauf virnistää.

“Noiden tyyppien mielestä olisi paras, ettei kukaan muistelisi tapahtunutta. Että se painettaisiin villaisella.”

Elokuvataide ahtaalla

Fliegaufin mukaan Just the Wind oli pienimuotoisuudestaan huolimatta hänen elokuvistaan vaikeimpia toteuttaa.

Unkarissa uuden elokuvasäätiön ja elokuvantekijöiden välit ovat tulehtuneet. Vuoden 2011 alussa oikeistohallitus kutsui elokuva-alan talouden ykkösmieheksi Hollywoodista Andrew Vajnan.

Amerikanunkarilainen Vajna, 68, on menestynyt bisnesmies. Hänen ja Mario Kassarin Carolco-yhtiö oli 1990-luvun alussa Hollywoodin suurimpia tuotantotaloja, jonka hittejä olivat esimerkiksi Terminator 2 ja Basic Instinct. Budjettien paisuminen kaatoi Carolcon 1990-luvun puolivälissä. Suurin murheenkryyni oli Renny Harlinin tyyris floppi Kurkunleikkaajien saari.

Vajna alkoi uudistaa Unkarin elokuvateollisuutta. Taiteen sijaan tulisi tehdä hittejä. Ongelma on, että Unkarissa tehdään elokuvia perinteisesti vähän, pienellä rahalla, ja huomattavasti vähemmän kansaanmenevästi kuin esimerkiksi Suomessa.

“Tilanne on hankala”, Fliegauf sanoo.

Hänen ensin diplomaattisista sanavalinnoistaan kuuluu läpi halu olla ärsyttämättä elokuvapäättäjiä. Ohjaaja palasi taannoin kotiin asuttuaan Saksassa vuosia ja tehtyään esimerkiksi englanninkielisen tieteiselokuvan The Womb, jonka pääosan näytteli Casino Royalessa ja Kingdom of Heavenissa nähty Eva Green.

“Elokuvasäätiöllä on kummallinen meininki. Kommunikaatiovaikeudet keskittyvät barbaariseen populismin palvontaan. He ajattelivat, että jos elokuvat eivät vedä, ne täytyy tehdä amerikkalaisen mallin mukaan”, Fliegauf sanoo.

“Mutta unkarilaisessa elokuvassa ei tunneta Hollywood-käsikirjoittamista. Elokuvahistoriamme kulmakivissä ei edes ollut käsikirjoituksia. Miklós Jancsólla oli korkeintaan yhden sivun käsikirjoitus. Bela Tarr on lukutaidoton. Hänellä ei ole koskaan ollut käsikirjoitusta.”

Ohjaajan maalailu ei ole aivan tuulesta temmattua. Suurimpana elossa olevina unkarilaisohjaajina pidetyt Jancsó, 81, ja Sodankylässä kesällä vieraillut Tarr, 57, tosiaan tunnetaan improvisoijina. Vastaavasti Tarrinkin kuvaukset kestävät kuukausia.

“Minäkin tein kaksi ensimmäistä elokuvaani ilman käsikirjoitusta. Vajna ei sellaista ymmärrä. Hän on älykäs ja teki 20 vuotta sitten isoja elokuvia. Mutta nyt on hänen vuoronsa oppia.”

Berliinin elokuvajuhlien aikana unkarilaiset elokuvantekijät julkaisivat Tarrin johdolla addressin, jossa tuomittiin Vajnan tukipolitiikka.

“Ei Vajnakaan voi väittää Tarrin olevan mitättömyys. Kun Tarrin Torinon hevonen menestyi Berliinin elokuvajuhlilla 2011, siitä tuli Unkarissakin menestys. Silti sanotaan, ettemme tarvitse lisää omaan napaan tuijottavia elokuvia. En voi tuomita elokuvasäätiön politiikkaa, mutta en vain ymmärrä heidän kulttuurikäsitystään.”

Sitä ei ainakaan edusta 515 000 euroa maksanut, enemmän painekattilamaiseen ja ahdistavaan tunnelmaan kuin juoneen perustuva elokuva syrjitystä kansanosasta ja perheen surmaamisesta.

Todellisuusvaikutelmaa tukee se, että Just the Windin näyttelijät ovat amatöörejä, Unkarin romaneja, joiden elintaso ei poikkea elokuvassa kuvatusta.

Fliegauf toimi myös lavastajanaan, mikä tarkoitti vain todellisten kuvauspaikkojen etsimistä. Ei siis minkään lavastamista, johon kansainvälisen production designer -ammattinimikkeen suomenkielinen vastine viittaa.

Hän myös etsi näyttelijänsä itse.

“Rukoilin tuottajaani, ettei hän pyytäisi näyttelijöitä Berliinin elokuvajuhlille. Berliinin gaalatilaisuuksista he joutuisivat palaamaan mökkeihinsä, joissa ei ole edes sähköä. Tuottajani ei ymmärrä, kuinka nämä ihmset elävät, että se mitä kuvaan elokuvassa on totta. Minä tiedän.”

Vihan kulttuuri jatkuu

Nyt tilanne Unkarissa on hieman rauhoittunut.

“Järjestelmällistä väkivaltaa ei ole samalla tavalla. Mutta stereotyypit elävät. Unkarilaiset ovat rasisteja, kuten kaikki muutkin kansat, saksalaiset ja suomalaisetkin.”

“Minua pelottaa, koska minulla on vauvaikäinen tytär ja viisivuotias poika. Radikaalien nettisivustojen tyypit ovat inhottavia. Minä kestän ja voin nauraa jutuille, mutta kiitos luojan lapseni eivät vielä käytä nettiä ja lue lehtiä.”

“Minua kutsuttiin esimerkiksi mustalaisten perseennuolijaksi. No, nyt perseennuolijan elokuvasta tulikin menestys.”

Nyt Fliegaufia pidetään romanien ongelmien asiantuntijana.

“En ole sitä, tein vain hyvin pienen elokuvan”, hän sanoo nauraen kuivasti.

“Mutta aion jatkossa esitellä itseni unkarilaisilla poliitikoille sanomalla, että terve, olen Benedek Fliegauf, mustalaisten perseennuolija.”

Just the Wind esitetään Orionissa Helsingissä la 10.11. klo 19, pe 16.11. klo 21, la 24.11. klo 19 ja ti 27.11. klo 19.