Kourin keräämä kokoelma oli onnenpotku Kiasmalle

Kiasma
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
claes oldenburg: sammutettu tulitikku

Valtion Postipankilta ostama, alun perin sijoittaja, professori Pentti Kourille kuulunut ns. Kiasma-kokoelma vähintäänkin tuplasi museon kansainvälisen kokoelman painoarvon.

Claes Oldenburg: Sammutettu tulitikku.

Se mikä Kourille oli onnettomuus – tai kenties kasinotaloudessa normaalia riskinoton seurausta – on joka tapauksessa päätynyt Suomen valtiolle ja suomalaiselle onnenpotkuksi.

Kun Kourin Postipankille takuukokoelmaksi valitut teokset todella päätyivät pankin omistukseen ja realisoitavaksi, oikeat henkilöt olivat valppaina. Sitkeiden neuvotteluiden jälkeen opetusministeriö osti kesällä 1997 kyseiset 61 teosta sijoitettaviksi Nykytaiteen museoon, jonka uudisrakennus oli työn alla. Teokset, joiden yhteishinta silloin liikkui 20–30 miljoonan välillä, nimettiin Kiasma-kokoelmaksi. Kouri itse sanoo niiden hankintahinnaksi noin sata miljoonaa ja arvioi nyt tuoreeltaan hintojen nousseen takaisin vähintään samalle tasolle.

mario merz: nimetönn iglu

Useimpia teoksia ei ole aikaisemmin nähty Suomessa. On myönnettävä, että kokoelma tekee vaikutuksen. Se ei hätkäytä uutuuden elämyksellä vaan komeudellaan ja painavuudellaan.

Mario Merz: Nimetön iglu.

Jannis Kounelliksen päällystakkien luota voi siirtyä katsomaan Mario Merzin iglua ja Richard Longin kiviviivaa. Sieltä Louise BourgeoisinNo Escape -portaiden kautta Richard Serran teräksisten teosten luo…. Olenko todella Suomessa?

Saleissa kulkiessa ei voi kuin onnitella kaikkia osapuolia siitä, että meillä on nyt pysyvissä kokoelmissa teoksia, jonka tapaisia on täällä nähty vain harvakseltaan, useimmiten ARS-näyttelyiden yhteydessä.

Teokset ovat 1980-luvun taidetta ja monet jo 1960-luvulla aloittaneilta tekijöiltä, jotka voi luokitella nykytaiteen klassikoiksi. Monet heistä vaikuttivat merkittävästi taiteen uusiutumiseen.

Parikymmentä vuotta
taidehistoriaa

Nykytaiteen museon kokoelmat alkavat juuri 1960-luvusta, jolloin taide eli yhtä suurista murroskausistaan. Perinteinen maalaus menetti valta-asemansa, kuvanveisto löysi uusia, aikaisemmin arvottomina pidettyjä materiaaleja, syntyi installaatiotaide, happeningit ja performanssit. Poptaide ja minimalismi elivät rinnan.

Kiasman kansainvälistä kokoelmaa alettiin aktiivisesti kartuttaa vasta 1990-luvulla, jolloin nykytaiteen museo perustettiin.

“Nyt saimme kerralla kiinni parikymmentä vuotta taidehistoriaa”, sanoo museonjohtaja Tuula Arkio tyytyväisenä. Tällaisten teosten hankkiminen taidemuseon normaalibudjetilla olisi ollut mahdotonta. Vastaavan tasoista kansainvälisen taiteen kokoelmaa tältä ajalta ei löydy myöskään muista museoista Pohjoismaista.

Kiasma-kokoelman tärkeimmät teosryhmät ovat minimalistiset veistokset ja toisaalta italialaiseen arte poveraa edustavat installaatiot ja maalaukset. Tärkeitä teoksia on myös saksalaiseen uusekspressionisteilta ja poptaiteilijoilta.

Näyttelyssä suurikokoiset veistokset ja installaatiot, mm. Mario Merz, Richard Long, Jannis Kounellis, Louise Bourgeois, Christian Boltanski, sijoitetaan viidenteen kerrokseen. Neljännessä on maalauksia: Enzo Cucchi, Mimmo Paladino, Sigmar Polke, Anselm Kiefer, David Salle, Julian Schnabel. Kolmannessa on Richard Serran, Dan Flavinin, Carl Andren, Walter de Marian ja Donald Juddin teoksia. Ala-aulassa on poppia: Claes Oldenburg, Roy Lichtenstein, John Chamberlain.

Kahdesti
valitut

Tietyn kokoelman yhteydessä on aina kiinnostavaa tietää miten se on muodostunut. Se on otos tietystä aikakaudesta ja tarjonnasta, mutta kenen valitsema? Kenen painotukset siinä näkyvät?

Kiasma-kokoelman teokset on tietysti alun perin ostanut Pentti Kouri. Mutta juuri tämän otoksen Kourin satoja teoksia sisältävästä kokoelmasta valitsi aikanaan museonjohtaja Tuula Arkio – tosin tietämättä silloin, että on valitsemassa kokoelmaa, joka myöhemmin tulisi hänen johtamaansa museoon. Elettiin 1990-luvun alkua ja hän toimi normaalissa asiantuntijatehtävässä valvomassa pankin etua.

“Olisin kyllä tehnyt suunnilleen samat valinnat museotakin ajatellen”, hän sanoo. Arkio kertoo valinneensa taidehistoriallisin kriteerein tiettyjä kokonaisuuksia, jotka säilyttävät arvonsa.

Kourin kokoelma oli toki huomattavan laaja ja sieltä olisi voinut valita muutakin. Keskeisesti teokset kuitenkin edustavat niitä alueita, joita Kouri itsekin arvosti ja keräsi eniten.

Joistain yksittäisistä töistä Kouri ei halunnut luopua, mutta valtaosin Arkio muistaa Kourin hyväksyneen hänen ehdottamansa kokonaisuuden. Tässä vaiheessa ei ollut erityisiä syitä olettaa, että takuuksi valitut teokset todella päätyisivät pankille.

Kun näin sitten kävi ja Postipankki päätti realisoida kokoelman, siitä oltiin kiinnostuneita muuallakin kuin Suomessa. Jos ei valtio olisi sitä ostanut se olisi ilmeisesti mennyt ulkomaille.

Taide on Kourille
kova juttu

Pentti Kouri on taksissa matkalla Wall Streetille, mutta kiitos kännyköiden voimme samalla keskustella taiteesta.

Hän on perustanut uusia riskisijoitusyrityksiä, mutta siitä emme puhu: “En halua puhua bisneksestä lainkaan.”

Sen sijaan Kouri sanoo, että taide on hänelle elämäntapa. Että jokainen voi tehdä omasta elämästään taideteoksen ja siihen hän itse pyrkii.

Mutta miten hän yhdistää rahanteon ja taiteessa elämisen?

Kysymys on Kourista outo. Hän on vapaa mies! Ristiriitaa ei ole – mielenkiinnottomia ovat ihmiset, jotka eivät yhdistele asioita toisiinsa.

“Myös yritysmaailmassa elän luovuuden avaruudessa. Suppeiden yhden asian erikoistuntijoiden aika on ohi, kaikki muuttuu liian nopeasti. Internet-aika muuttaa yhteiskunnan struktuurit ja valtastruktuurit, ihminen on samalla vapaa ja osa tuottavaa organisaatiota.”

Kyllä, hän on tulossa avajaisiin ja odottaa mielenkiinnolla miltä teokset näyttävät Kiasmassa.

“Se on minulle mieluisaa kahdestakin syystä: Kiasma on Helsingissä ja Steven Holl on ystäväni.”

“Sitä paitsi keräsin aina taidetta siinä mielessä, että se ennemmin tai myöhemmin päätyisi museoon.”

Kouri itse on sitä mieltä, että hän on tehnyt lahjoituksen Kiasmalle. Jos teokset myydään huomattavasti alle todellisen arvonsa, loppu katsotaan kansainvälisen käytännön mukaan lahjoitukseksi, hän sanoo.

Mutta valtiohan osti teokset Postipankilta, jonka haltuun ne olivat joutuneet pankin mukaan asiakassuhteiden perusteella – ei Pentti Kourilta?

Se on vain tekninen yksityiskohta, väittää Kouri.

Jotkut Kiasman teoksista olivat Kourilla kotona, hän sanoo, mutta useimmat ovat kotiympäristöön liian suuria.

Teosten hankinnasta Kouri kertoo, että hän hyvin pian havaitsi mihin haluaa taiteen keräämisessä keskittyä: minimalismi, arte povera, poptaiteen jälkeiset suuntaukset, jälkiminimalismi, maataide ja valo- ja tilataide.

Kouri on juuttunut taksissaan pahaan ruuhkaan, maksaa ja jatkaa kävellen. Mutta se ei estä meitä keskustelemasta.

Kyllä, hänellä on vielä paljon taideteoksia jäljellä.

Ja hän kerää edelleen, valikoiden. Ennen kaikkea siksi, että haluaa olla mukana prosessissa, joka tekee taiteen mahdolliseksi. Jonkun on ostettava.

Hän täydentää entisiä kokoelmiaan. “Ja sitten kerään nuoria taiteilijoita aivan ennakkoluulottomasti. Tunnen hyvän taiteen, kun näen sen.” Suomessa häntä kiinnostavat mm. Jyrki Parantainen, Ola Kolehmainen ja Elina Brotherus.

Kouri on etabloitunut osaksi New Yorkin taide-elämää. Hän istuu Dia Art Foundationin hallituksessa ja Guggenheimin museon kansainvälisessä neuvostossa. Hän seurustelee taiteilijoiden, galleristien ja kriitikoiden kanssa.

Mutta oikeastaan tämä kaikki on toisarvoista. Pentti Kouria kiinnostaa ennen kaikkea taiteen henkinen sisältö.

Hän ostaa suurikokoista, koska haluaa karsia taiteen dekoratiiviset tarkoitusperät. “Minua kiinnostaa taide, joka on niin suurta, että se määrittelee itse oman tilansa. Ihminen joutuu suhtautumaan taiteeseen taiteen ehdoilla.”

Seinänkokoiset maalaukset ja useita tonneja painavat veistokset ovat vaikuttavia ja komeita. Minä näen niissä myös machoilua, ne viestivät tekijänsä maskuliinista vimmaa ja uhoa.

Se ei vetoa Kouriin. “Jos taiteilijan henkilökohtaiset heikkoudet tai subjektiiviset pyrkimykset tulevat läpi, niin teos ei ole ajaton. Se kuolee lattialle tai seinälle.

“Minua kiinnostaa taide, joka jatkaa elämäänsä ohi taiteilijan.”

Kiasman teoksissa on useita, joita Kouri pitää erityisessä arvossa. Serra-kokoelma tietysti. “Serran työt pysyvät koossa vain painovoiman avulla. Niihin pakkautuu valtava, räjähtävä energia. Hän on tämän vuosisadan merkittävimpiä kuvanveistäjiä”, Kouri sanoo.

Minä myöntelen. Kokemus Serran teoksista on hyvin fyysinen, katsoja tiedostaa omat mittasuhteensa ja tuntee jonkinlaista nöyryyttä. Onko Kouri havainnut samaa?

“Kyllä se on juuri niin”, Pentti Kouri sanoo ja ottaa puheeksi toisen lempitaiteilijansa James Turrellin, vaikka tämän teoksia ei olekaan Kiasmassa.

Turrellin teosten keskeinen väline on valo. “Hän liikkuu alueella missä valoenergia materialisoituu tai materia hiipuu valoksi. Turrell työskentelee elektromagneettisten energioiden piirissä, Serra gravitaation kanssa. Nämä ovat ne voimat, joiden alaisuudessa kaikki maailmankaikkeudessa toimii.”

Nyt Kouri on eksynyt New Yorkin hulinaan. Hän kysyy tietä, minä odottelen kännykässä…. Vielä pari korttelia aikaa keskustella.

Taiteessa oleellista ei ole itse teos, objekti, vaan kokemus, Pentti Kouri jatkaa. Taideteokset ovat kuin ikoneja, portteja taiteen mystiseen maailmaan ja sisäiseen kokemukseen.

Onko taide siis kova juttu?

“Taide ON kova juttu, se on todella kova juttu. Se on samalla tasolla kuin teoreettinen fysiikka, tieteen huippu, tai filosofian ja uskonnon peruskysymykset”, Pentti Kouri sanoo.

Taide paljastaa olemassa olevia totuuksia. “Niin kuin Mount Everest oli olemassa ennen kuin Hillary sinne kiipesi ja suhteellisuusteorian lainalaisuudet ennen kuin Einstein ne keksi ja Mozartin sävellykset ennen kuin Mozart toi ne tähän maailmaan.”

Voiko tällainen rakkaus taiteeseen koskaan hävitä?

“En usko. Yhtä hyvin voit kysyä mitä teen, jos menetän näköni tai kuuloni. Ihmiset elävät hyvin kapeaa elämää. Kun on valaistunut näkee asioita tosin.”

Valaistuminen kuulostaa uskonnolliselta?

“Niin kuulostaa. Taide tulee samasta paikasta kuin Jumala.”

Nyt Kouri on perillä ja antaa alaoven turvamiehelle henkilötietojaan. On syöksyttävä takaisin maan pinnalle.

Minkä teoksen ostit viimeksi?

“Se oli Katie Schimertin installaatiotyö. Se on Tate-galleriassa esillä koko kesän, lainaan sen sinne.”

Teksti
Hannele Jäämeri
Kuvat
Kalle Parkkinen / Lehtikuva

SK 24/1999