Erakot ennen ja nyt

Tietokirja 03.04.2020 06:00
Outi Hytönen
Milla Peltonen: Erakot. Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. 244 s. Into, 2020.
Milla Peltonen: Erakot. Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. 244 s. Into, 2020.

Milla Peltosen Erakot kertoo omiin oloihinsa vetäytyneistä suomalaisista sadan viime vuoden ajalta. Suuri osa erakkokertomuksista liittyy pohjoisiin erämaihin lähteneisiin miehiin. Jonkinlainen ilmiö he olivatkin sodan jälkeen, monesti kullankaivu mielessä.

Kirjan alkuosassa perehdytään Lapin metsiin vetäytyneiden miesten tarinoihin pääasiassa elämäkerrallisten lähdeaineistojen perusteella.

Erakkous on paljon muutakin. Peltonen purkaa ansiokkaasti myyttejä ja monipuolistaa käsityksiä.

Toisella puoliskolla haastatellaan nykyajan erakkoja. Rohkeasti Peltonen tuo esille myös omaa persoonaansa kertomalla haastattelukokemuksista ja tutkimuksen aikana mieleen tulleista kysymyksistä.

”Omintakeisten”, kuten alaotsikko määrittelee, erakkouteen päätyneiden ihmisten elämäntarinat ovat mielenkiintoisia, ja jo pelkästään niistä rakentuisi runsas kokonaisuus. Kirjassa päästään kuitenkin syvemmälle. Poikkeuksellisen elämäntavan valinta on usein kannanotto yhteiskunnan tapoihin ja vaatimuksiin. Yksinäisyyteen on paettu sodan traumoja, byrokratiaa, henkilökohtaisia suruja ja kulutuskulttuuria.

Valinnat
Romaani

Muistista tuli kultti, jota palvomalla nykymaailma yrittää olla great again, Maria Stepanova kirjoittaa.

sarjakuva

Palkittu Tiitu Takalo dokumentoi aivoverenvuotonsa Memento Mori -sarjakuvaromaaniin.

Dekkarit

Tiina Raevaaran Kaksoiskierre pohtii tieteen etiikkaa kauhuromanttisilla painotuksilla.

musiikki

Kari Aalto lisäisi vammaisten itsemääräämisoikeutta.

tietokirja

bell hooks tahtoo vapauttaa miehetkin patriarkaalisuudesta.

sarjatärpit

Sisältö