Ensimmäinen ja viimeinen

Sammakko-kustantamon Leonard Cohen -suomennoksista kannattaa lukea vain toinen.

kirja 12.07.2019 06:00
Silvia Hosseini

Leonard Cohen: Vertailkaamme mytologioita. Suom. Antton Kainulainen. 93 s. Sammakko, 2019. Liekki. Suom. Ville-Juhani Sutinen. 288 s. Sammakko, 2018.

Kauan ennen kuin Leonard Cohenista (1934–2016) tuli maailmankuulu lauluntekijä, hän oli kotimaassaan Kanadassa arvostettu runoilija. ”Nuoruudessani kristityt kertoivat / kuinka naulasimme Jeesuksen / kuin kauniin perhosen puuta vasten”, alkaa hänen esikoisteoksensa Vertailkaamme mytologioita (1956) tunnetuin runo Wilfille ja hänen talolleen.

Teos pohtii nimensä mukaisesti uskontoja, etenkin nuoren kirjoittajan kipuilevaa suhdetta juutalaiseen verenperintöönsä.

Kokoelma kritisoi uskonnollista ulkokultaisuutta, mutta isän varhainen kuolema, pappissuvun odotukset ja holokausti säteilevät runoissa hermosärkynä.

Toisen maailmansodan kauhut tunkeutuvat tekstiin kuvina, jotka ovat samanaikaisesti sensuelleja ja makaabereja: ”Mies yritti suudella rakkaansa palavia rintoja. / Naisen palaessa tulessa.

Vapaarytmisistä runoista huomaa Cohenin lukeneen klassista kirjallisuutta ja englantilaisia romantikkoja. Kanadalaisten modernistien, erityisesti A. M. Kleinin ja Irving Laytonin vaikutus näkyy niin ikään. Nuori kirjoittaja yrittää rohkeasti louhia omaa paikkaansa näihin kirjallisiin perinteisiin.

Sävy on paikoin turhan mahtipontinen, mutta ylevien säkeiden lomassa on myös vastaansanomatonta herkkyyttä. Suurten aiheiden lisäksi sivuille tallentuu kaupunkielämää ja erotiikkaa. Runojen puhuja havainnoi ympäristöään: lintuja, Montrealin katuja, rakastajan ihoa.

Antton Kainulaisen suomennos kauniine jälkisanoineen osoittaa paneutuneisuutta teoksen teemoihin.

 

Cohenin 1990- ja 2000-luvulla kirjoitettujen tekstien buddhalaisia piirteitä korostetaan, mutta ennen kaikkea hän oli juutalainen kirjoittaja. Uskon ja epäilyksen ristiveto kävi koko hänen tuotantonsa läpi, ja tekstit vilisevät viittauksia Raamattuun ja juutalaisiin rukouksiin.

Näin on myös postuumisti julkaistussa Liekissä. Se koostuu vuosikymmenien aikana kirjoitetuista runoista, sanoituksista, piirroksista ja muusta. Faneille kirja on herkkua, mutta teoksena se on hajanainen.

Aiheet ovat tuttua Cohenia: runoissa rimpuillaan kunnianhimon ja itsekriittisyyden sekä intohimon ja masennuksen välillä. Mukana on rakkauslyriikkaa, yhteiskuntakritiikkiä, nuoruusmuistoja ja kunnianosoituksia taiteilijoille.

Epätasaisten runojen joukkoon mahtuu helmiäkin. Kanye West ei ole Picassossa puhuja toteaa olevansa ”Kanye West joka Kanye West kuvittelee olevansa”.

Liekin parasta antia ovat viimeisten studioalbumien ja Anjani Thomasille kirjoitettujen kappaleiden sanoitukset. Cohenin laululyriikka on luettunakin vertaansa vailla. Valitettavasti Ville-Juhani Sutisen suomennos on osittain lukukelvoton.

Suomentaja on pyrkinyt säilyttämään mitallisten tekstien soinnillisuuden ja on onnistunut vaikeassa tehtävässä vaihtelevasti. Suurin ongelma on se, ettei hän vaikuta olevan lainkaan perehtynyt kulttuuriin, josta Cohen ammentaa: ”Hammered cup” ei ole ”rikottu kuppi”, vaan kupari- tai hopeamalja, josta juodaan sapattiviini. ”Samsonin” pitäisi olla suomeksi Simson. ”Pharaoh’s dream” on Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaisesti faraon uni – ei ”unelma Faaraon”.

Ja ”lyrics” on muuten suomeksi sanoitukset, ei ”lyriikat”.

Merkitysten lisäksi välittymättä jää alkuperäisten tekstien sävy: syyskuun 11. terroritekojen jälkeisen New Yorkin tunnelmia puivaan A Street -tekstiin ei lainkaan sovi sana ”röökikuomat”, joka kuulostaa lähinnä tunkkaiselta Adam Sandler -elokuvalta.

Ääneen lausuttuna se saisi maestron kääntymään haudassaan.

Leonard Cohen.

Leonard Cohen. © Heikki Saukkomaa / LK

Valinnat

Florence Pughin ja Jack Reynorin erosta tulee väkivaltainen.

levy

Nuortenkirjat

musiikki

Pori Jazz esittelee taas myös maailmantähtiä.

musiikki

Levytärpit

Cohenin laululyriikka on luettunakin vertaansa vailla.

Avainsanat
Sisältö