Kun äiti jätti

Tuore lastenkirja kuvaa surua viiltävästi.

lastenkirja
Teksti
Elina Venesmäki
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hannamari Ruohosen kirjoittama ja kuvittama Kadonnut äitini on kaunis ja tunteita täynnä oleva kirja, jota on vaikea lukea lapselle ääneen itkemättä. Tärkeää ihmistä kaipaavan lapsen suru viiltää. Jo kannen kuva surevasta pikkulapsesta tulee ihon alle.

Lapsen äiti on kadonnut mitään selittämättä ja jättänyt hänet kaksin isän kanssa. Lapsi on kuunnellut vanhempien riitoja iltaisin ja päättelee, että äiti kyllästyi arkeen – leivänmurujen imuroimiseen, lapsen autojen kaivamiseen sängyn alta ja sen sellaiseen.

Sureva lapsi on vihainen ja kiukuttelee. Äidin tavaroita on kaikkialla, ja niitä kadottamalla on hyvä purkaa omia tunteita. Jos kerran äiti ei halua olla lapsen kanssa, ei lapsikaan halua äitiä takaisin eikä halua säästää mitään, mikä muistuttaa hänestä.

Kiukkua käsitellään Nallen kautta: koiran, joka löytyy pihalta ja jolla on tuskaisen pieni villahaalari. Nalle lyöttäytyy lapsen seuraksi, ilkkuu ja haisee, sitten leikkii. Nalle haluaa heittää kaikki äidin tavarat roskikseen ja saa lapsen ymmärtämään, että jotain hyvää menneestä kannattaa myös säilyttää. Hieman hupsu hahmo tuo kirjaan kepeyttä.

Kun äiti lähtee, muut huolehtivat. Isä halaa ja sanoo, ettei äidin lähtö ollut lapsen syy, lapsi on varmasti äidille rakas.

Oma lapseni haluaa halata tarinan jälkeen ja sanoo toivovansa, etten minä koskaan katoa. En, en, lupailen, mutta tajuan myös, että tällaisessa tilanteessa moni lapsi on.

Kadonnut äitini antaa toivoa, että äiti vielä palaa. Se myös antaa ymmärtää isän ja lapsen pärjäävän, jos ei palaakaan.