Ujouden puolustus

Ujous ei olekaan perisuomalainen ilmiö.

tietokirja
Teksti
Jari Olavi Hiltunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen (s. 1946) Ujot ja introvertit lähestyy introversiota eli ujoutta luonteenpiirteenä laajasti ja asiantuntevasti. Parasta teoksessa on tukeutuminen psykologiseen tutkimuskirjallisuuteen ja keskeisiin teorioihin. Selväkielinen kirjoittaja ampuu näiden varjolla alas monia ujouden myyttejä ja vääriä yleistyksiä.

Teoksen keskeisin anti liittyy ujouden määrittelyyn ja siihen, mitä ujous ei varsinaisesti ole.

Ujo henkilö on pitkän linjan psykologille ennen muuta harmin välttelijä, joka ei helposti poistu mukavuusalueeltaan yllättäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Ujous ei ole persoonallisuuden heikkous. Ujoudessa ei ole sukupuolieroa, eikä sillä ole tekemistä älykkyyden kanssa.

Kirjoittaja painottaa ujouden kognitiivista komponenttia. Ujot ovat hyviä reflektoimaan itseään mutta menevät itsetarkkailussaan monesti liian pitkälle.

Keltikangas-Järvinen puhuu sisäisestä viritystilasta, joka introvertilla on niin korkea, ettei hän tarvitse ulkopuolisia ärsykkeitä tai kontaktia toisiin ihmisiin.

Maailma ja työelämä tarvitsevat myös ujoja ja introverttejä, ei pelkästään sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita ekstroverttejä.

Ujot ja introvertit on monessa luvussa sekavaa teorioiden, tutkimustulosten, myyttien ja arkihavaintojen sillisalaattia.

Ulkomaalaisten gurujen nimiä satelee joka luvussa. Suomalaistutkijoita ei löydy – eikä lähdeluetteloa. Sitä vastoin löytyi yllättävän paljon kirjoitusvirheitä.

Yllätyin myös siitä, ettei ujous olekaan tyypillisesti suomalainen ilmiö. Esimerkiksi amerikkalaiset ovat tutkitusti osoittautuneet jopa suomalaisia ujommiksi!

Puhumattakaan kiinalaisista, jotka ovat vasta nyt huomanneet ujoutensa ongelmaksi.