Äidin pitäisi nyt pärjätä yksin
Helenan Sinervon romaani on mietteliäs kuvaus tästä ajasta.

Helena Sinervon romaanissa Tytön huone Saaran 18-vuotias tytär Sofia on muuttamassa Kanadaan opiskelemaan. Aika kauas, mutta ainahan voi lentää käymään, Saara ajattelee.
Ei sitä tiedä, tekee mieli huudahtaa. Luin romaania juuri kun Trump sulki lentoliikenteen Euroopasta Yhdysvaltoihin. Lukukokemukset elävät maailmantilanteen ja lukijan elämänvaiheiden mukana. Parikymppinen lukija, keski-ikäinen äiti ja vanhus voivat kokea Tytön huoneen aivan erilaisista näkökulmista. Ennen kaikkea näkökulma on kuitenkin naisen. Äitiys ja naiseus ovat keskeisiä teemoja.
Tytön huone kertoo vuorokaudesta, jolloin Sofia lähtee. Saara on jäämässä yksin, sillä puoliso on kuollut.
Koko kerronta keskittyy Saaran päässä pyöriviin huoliin ja muistoihin. Hän miettii, mitä tehdä Sofian tyhjäksi jäävälle huoneelle. Se on kuitenkin pieni murhe muiden huolien rinnalla. Yksinäisyys ahdistaa, tytön viattomuus ja kokemattomuus pelottavat, ikääntyminen on kurjaa. Lisäksi pitää huolehtia muun muassa ruoan proteiinin ympäristövaikutuksista, muovin kierrättämisestä, itsensä kehittämisestä, suojella tytärtä pahalta maailmalta… Pandemian mahdollisuutta Saara ei onneksi keksi murehtia.
Romaani meinaa uupua huolestukseen. Loppua kohti teksti löytää uuden vaihteen, kun huolestuneisuuden syy paljastuu. Se liittyy Saaran omiin kokemuksiin nuorena naisena yksin maailmalla.
Yhden vuorokauden ajatuksista rakentuu paitsi äitien ja tyttärien suhteiden kuvaus myös mietteliäästi aaltoileva kuva tästä ajasta. Kaunis loppu on täynnä tunnetta.