Se Parviainen

Teatterintekijä nousee Jouko Turkan varjosta mainiossa elämäkerrassa.

tietokirja
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Erikoiselta kuulostaa, mutta totta se on. ”Vaikka julkisuudessa on ollut muitakin Parviaisia, esimerkiksi keihäänheittäjä Aki Parviainen, niin aina sillä nimellä on viitattu ainoastaan minuun”, teatterintekijä Jussi Parviainen sanoo.

Julkikuvaltaan Parviaisen 2000-luku on ollut synkkä, loanheittoblogin, teinimorsiamen ja mielipuolisen käytöksen ansiosta. Toimittaja Maria Roihan Jussi Parviaisen elämäkerta Jumalan rakastaja onkin aiheellinen päivitys: Parviainen on ollut keskeinen suomalaisen teatteritaiteen uudistaja, niin tekijänä kuin arvostettuna pedagogina.

Vuoden 1987 Oulun teatteripäivien esitys, jossa nuorten esiintyjiien ryhmä kävi yleisön kimppuun räjähtein ja ulostein, teki Parviaisen uralle tuhoa. Kirjassa Parviainen nostaa yhdeksi virheistään sen, että puolusti tekijöitä. Parviainen oli tuolloin Teatterikorkeakoulun kehuttu dramaturgian opettaja. Vaikka hänet usein alennetaan Jouko Turkan käskyläiseksi, Roihan kirjassa oppilaat todistavat toisin: siinä missä Turkka pilkkasi, Parviainen kannusti. Turkka vetäytyi, Parviainen oli läsnä. Lopulta koko ala halusi päästä kaksikosta, eikä Parviaiselle löytynyt enää töitä teattereista.

Alkoi ökyily: oma Vierailuteatteri, valtavat juhlat, tuottoisan tv-sketsiviihteen aika. Kuhmosta Helsinkiin muuttanut Parviainen on aina pitänyt timanteista, merkkivaatteista ja arvokelloista. Jopa Jorma Uotinen pitää Parviaisen shoppailua megalomaanisena.

 

1980-luvun alussa Parviainen kehitti Arto Mellerin kanssa psykofyysisen kirjoittamisen metodin, jolla hän teki menestysnäytelmät Diletantti, Jumalan rakastaja ja Valtakunta. Päähenkilö Juska Paarma oli Parviaisen alter ego. Autofiktio toteutui vielä ehdottomammin Yksinteoin-elokuvissa. Ne esittelevät selväpäisyyden rajat ylittävän tekijän niin intiimisti, että häntä on vaikea katsoa. Roihan kirja avaa myös pitkään tekeillä ollutta Jeesuksen menestystarina -näytelmää.

Jumalan rakastaja tukeutuu Parviaisen monologiin, mutta onneksi myös aikalais- ja asiantuntijalausuntoihin. Tähdelliseksi anniksi nousee taiteilijuuden kuvaus ja pedagogiikka: vaikka karsastaisi Parviaisen ”munia kaivelevaa” hahmoa, erityisesti luovaa kirjoittamista tekevän on kirja syytä lukea.

”Vaikka näytelmiäni ei enää esitettäisi missään, tulen kirjoittamaan kuolemaani saakka.”

Maria Roiha: Jussi Parviainen  – Jumalan rakastaja. 588 s. Tammi, 2018.
Maria Roiha: Jussi Parviainen  – Jumalan rakastaja. 588 s. Tammi, 2018.