Pelon kasvattama ikäpolvi

Toimittaja Sanna Kajander-Ruuth kuunteli 1990-luvun laman lasten ja nuorten kertomuksia ja kokosi ne kirjaksi.

tietokirja 02.09.2021 18:00
Leena Virtanen
Sanna Kajander-Ruuth.
Sanna Kajander-Ruuth. © Jonne Räsänen

Pia Lahti kertoo nuoruusvuosistaan 1990-luvulla: ”Muistan mummon epätoivoiset puhelut, joihin ei suostunut vastaamaan meillä kotona kukaan muu kuin minä. Piti ymmärtää paljon asioita ja toimia aikuisten välikätenä ja viestinviejänä.”

Lahden vanhemmat menettivät pankille perheen asunnon ja auton. Isovanhemmat joutuivat ottamaan nimiinsä uuden ison lainan, jotta he eivät olisi menettäneet takauksen vuoksi omaa maatilaansa.

Siksi mummo soitteli.

 

Lahti on yksi Sanna Kajander-Ruuthin Laman lapset -kirjan haastateltavista. Kajander-Ruuth on laman lapsi itsekin, syntynyt 1970-luvulla, mutta hänen muistikuvansa eivät ole näin raskaita.

Sisältö