Totisesti hän sanoo meille

Jari Tervon Aamen on täpötäysi sukkelasanainen romaani, joka ei pelkää saarnata.

ROMAANi 07.09.2018 06:00
Kaisa Neimala

Jari Tervo: Aamen. 328 s. Otava, 2018.

Nyt tehdään saarna, Jari Tervon romaani Aamen ilmoittaa reippaasti nimellään. Ja totisesti, niin saadaan, laaja, kiihkeä ja isoihin epäkohtiin iloisesti puuttuva saarna. Lisäksi lukija saa mietittäväkseen lukuisia aforismin mittaisia kevytsaarnoja.

”Konstaapeli näytti omatukkaiselta ja tuoksui keväiseltä veneeltä. Mieheltä ei voi enempää vaatia.”

”Tiedotus on nykyisin jopa tärkeämpää kuin itse mielenosoitus.”

”Elämä on unenpuutetta.”

Aamen, aamen, totisesti.

”Tärkeintä tässä tuntuu olevan taas se, että päästään syyttään suomalaista miestä. Me ei olla tehty mitään oikein sitten talvisodan. Se taas hävittiin”, huomauttaa nettikeskustelija Donald.

Ajatelmia kirpoaa useilta romaanin henkilöltä. Yhden päivän romaani sijoittuu Helsinkiin. Kamppi mainitaan, ja Hesari ja Herttoniemi, Kallion kirkkoon sijoittuu niin sanoakseni loppunousu. Tragedioita muistetaan kyllä kauempaakin.

Varsinaiseen maisemamaalailuun ei Tervo tälläkään kertaa innostu; hänelle ovat eläjät ja elämäntapahtumat ja elämän moraali elämänympäristöä tärkeämmät.

 

Joukkoon on sijoittunut yksi savon murteesta pääsemätön vähän säälittävä helsinkiläispoliisi.

Kallio on poliisille viimeinen paikka sortua savoon, ja kaikkiaankin kirjan henkilöt ovat kielen käytöstä aktiivisesti kiinnostuneita. Varsinkin nuori väki heittelee englannin kieltä; yksi joka osaa pitää tasasta facee, on muistavinaan että Vanha Kettu -ohjelmassa mennään ”takaisin in da hausiin”.

Maahanmuuttaja Wang Lili opettelee suomen ilmauksia yksi kerrallaan: kaarisilta, muija ragee, kehysriihi, ylämummo, voivati. Hänestä olisi lapsena tuntunut oudolta, jos joku olisi kertonut hänelle, että hän aikuisena matkustaa lumimaahan puhumaan irakilaisen naisen kanssa suomea.

Irakilainen Noor miettii suomea runollisesti: ”Suomen kieli suhahtelee ja kohisee kuin lehtevä metsä, joka on täynnä eläimiä, joita ei näe, ellei pysy tunteja liikkkumattomana, ja vaiti.” Sanojen tunnesävyjäkin vatvotaan.

Vanhaa miestä surettaa, kun ei kukaan enää puhu stideistä. Muuan mummi huomauttaa: ”Äitee kuulostaa erilaiselta naiselta kuin mutsi”, ja aamen, totisesti, niin kuulostaa.

 

Erityinen kielilahja saadaan taas kirjan henkilöiden nimissä. Kevyesti yritän miettiä, mihin kukin erikoisuus pohjautuu. Miksi Solmu Konstantin Maanvilja? Liekko Häräntähti? Jään ihan miettimään Reima Venemiehen lasten nimiä. Vaimo on valinnut tyttärille nimet: Unna-Elina, Jemena, Heli-Varpu ja Anastasia, Reima itse pojille: Urho ja Tarmo.

Lisää kielileikkiä Tervo kirjoittaa nettikeskusteluihin. Keskustelujen määrät pysyvät somasti aisoissa, mutta kyllä taitava kirjoittaja niissä vähissäkin hyvin näyttää, mitä meillä ollaan mieltä ja miten mieli julkaistaan.

Ei juuri jää epäselväksi, mitä Suomen mies haluaa sanoa vieraanvärisen pikkupojan mahdollisesta raiskauksesta ja muista asioista, jotka tulevat mieleen. Mielipiteet ovat osin masentavia, mutta saa niille välistä hymähtää.

”On hyvä, että lapset ovat leikkipuistossa sen aikaa kun koulussa opetetaan pakkoruotsia.”

 

Takakansi nimeää teoksen satiiriksi. Minulle se on täpötäysi sukkelasanainen romaani isoista asioista ja avomielisistä ihmisistä: väkivallasta, kuolemasta, turvan hakemisesta, rakkaudesta.

Romaanin nuori naislääkäri suunnittelee Suomen tervehtymisohjelmaa:

”Kun vain jätettäisiin pieni sydämeen mahtuva pala arvokkuutta senioreille…” Totisesti.

Valinnat
Sarjakuvat

3 kotimaista sarjakuvaa.

Romaani

Kaikkien toiveiden kylässä miljöö on kohdallaan.

TEATTERI

Kinky Boots onnistuu näyttävästi.

Tietokirja

Osa ihmisistä kannattaa siirtää kokonaan talouden ulkopuolelle.

MUSIIKKi

Jukka Virosta tuli 14-vuotiaana rumpali Pop Korni.

levytärpit

3 poimintaa levyhyllystä.

Sisältö