Pirjo Hassinen

Parit

299 s. Otava

Pirjo Hassisen kuudennessatoista romaanissa rakkaussuhteet kasvavat tukahduttavaksi riippuvuudeksi. Kolmeen osaan jaettu tarina seuraa Grahnien varakasta jyväskyläläistä perhettä viiden sukupolven aikana. Hassinen luo vahvoja, eläviä henkilöhahmoja ja punoo kokonaisuuden, jossa traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tarina vetää ja konstailematon kieli luistaa. Paikoin selostetaan liikaa, ja kielikuvat yltyvät välillä liiankin mahtaviksi. (OH)

Olli Jalonen

Taivaanpallo

470 s. Otava

Olli Jalosella toistuu pitkin hienoa tuotantoa kerrontakuvio: romaanissa on keskeisenä poika, jota kuvataan kunnioittaen ja joka puolestaan kuvaa kokemaansa kiinnostuneena. Taivaanpallossa kertojana toimii kahdeksanvuotias Kuolleenpuun-Angus. Tarina alkaa 1600-luvun loppupuolen Saint Helenan saarelta. Anguksen tarkkaavainen katse ja terävä näkökyky saattavat hänet avustamaan saarelle saapuneita tähtitieteilijöitä, herra Halleyta ja herra Clarkea, taivaantarkkailun työssä. Saint Helenan historia kantaa väkivaltaisia muistoja orjakaupan ajoilta, ja satamat tuovat raakoja kävijöitä omien riitelijöiden lisäksi. Anguksella on tukena kunnioitettu ystävä herra Halley, joka tahtoo sinne minne maapallon reuna ulottuu. ”Sellaisen ihmisestä näkee että mitä tahtoo niin sitä kohti. Minäkin tahdon.” (KN)

Jari Järvelä

Kosken kahta puolta

200 s. Tammi

Jari Järvelä kertoo isoäitiensä tarinat sadan vuoden takaa. Vuonna 1918 he ovat vammalalaisia lapsia, jotka näkevät toisensa Vammaskosken vastakkaisilta rannoilta. Punaiset ja valkoiset tappelevat, ja viattomiin siviileihinkin kohdistuu hirmutekoja. Lapset menevät hämilleen – eivätkä toivu rauhan tultua. Kirjailijan vanhempien kielletty rakkaustarina on romaanin huippukohta. Sisällissodan mielettömyyttä alleviivataan tehokkaasti. Inhimillisyyden hetkittäiset osoitukset loistavat kuin kirkkaat tähdet. (JH)

Katja Kettu

Rose on poissa

284 s. WSOY

Fintiaanien eli suomalaisten ja Pohjois-Amerikan intiaanien yhteisten jälkeläisten tarinat inspiroivat Katja Kettua. Rose on poissa kertoo Lempistä, hänen kadonneesta intiaaniäidistään Rosesta ja muistisairaasta suomalaisisästään Ettusta Minnesotan perukoilla. Kuusikymppinen Lempi selvittää äidin mystistä katoamista. Katja Kettu on noita kirjailijaksi. Hän taivuttaa suomen kieltä niin mielikuvituksellisiin muotoihin, että teksti on kuin tarinan esiin loitsimista. Pinnan alla kytee koko ajan pohjoisen elämän syke, pidätelty liekki hillityn kuoren takana. ”Minulla oli villi, irtonainen olo, teki mieli rikkoa ikkuna nyrkillä, työntää pää ulos ja ulvahdella.” (OH)

Tommi Kinnunen

Pintti

291 s. WSOY

Tommi Kinnunen kuvaa romaaneissaan herkkiä ihmisiä, joita heidän oma aikansa ei ole ymmärtänyt. Jussi aistii kaiken terävämmin kuin muut eikä ymmärrä epäsuoraan sanotun sävyjä. Eletään 1940–1950-lukujen taitetta, ja ajan sanaston mukaan Jussi on hullu. Kylän elämää pyörittää lasitehdas, josta löytyy Jussillekin vaihtuvia hommia. Romaanin seuraavissa osissa ovat pääosassa Jussin siskot Helmi ja Raili. Jokainen osa kuvaa yhtä sisarusta ja yhtä päivää, mutta kerrotuksi tulee perheen koko tarina. Herkkyys väreilee kauniissa ilmaisutavassa. Kun juuri oikeaa sanaa ei ole, Kinnunen keksii sen itse. (OH)

Heikki Kännö

Sömnö

550 s. Sammakko

Heikki Kännön suurromaani ei väsy yllättämästä yhdelläkään sivulla. Kertoja on kirjailija Isak Severin, joka on kirjoittanut taiteilija Werner H. Bergerin elämäkerran. Kaikki oleellinen tuntuu kuitenkin jääneen sanomatta. Seuraa selvitys, seikkailutarina, sukukronikka. Filosofia ja esoteriikka tarjoavat lisämaustetta, jota Kännö käyttää taitavasti vauhdikkaan juoniaineksen lomassa. Sömnö on ulottuvuuksiltaan tyhjentymätön runsaudensarvi, jonka voi lukea laadukkaana viihteenä tai loputtomana ideoiden ja viittausten verkkona. Heikki Kännö on täysin omalaatuinen kertoja suomalaisessa nykykirjallisuudessa. (OH)

J. Pekka Mäkelä

Hunan

552 s. Like

J. Pekka Mäkelän seitsemäs romaani sijoittuu sisällissodan runtelemaan 1930-luvun Kiinaan. Keskeisinä henkilöinä toimii suomalaisia naispuolisia lähetyssaarnaajia. Toinen maailmansota saa tilanteen repeämään käsiin. Nationalismi ja suoranainen rotuviha leimahtelevat kiinalaisten, japanilaisten ja eurooppalaisten kesken – kaikkihan ovat omasta mielestään muita ylevämpiä kansoja. Äärivasemmistolaiset liikkeet yrittävät muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi aseellisella vallankumouksella. Kaikki hahmot on kyetty kirjoittamaan perin pohjin inhimillisiksi. Mäkelä on pitänyt mielessä, että lempeys on osa ihmisyyttä siinä missä julmuuskin. (AK)

Aki Ollikainen

Pastoraali

138 s. Siltala

Pienoisromaani kertoo kolmesta naapuruspariskunnasta, kahdesta nuoresta ja vierailevasta sukulaisesta. Ollaan maalla Itä-Suomessa. Unelmien maalaiskesän pinnan alla idylliä rikkovat muistisairaus, perhehistoria ja seksuaaliset toiveet. Täydelliseen keskikesän maisemaan ilmestyvät Suomen luonnon paholaiset: susi, kyy ja jälkeläisiään syövä hauki. Täysin vakavalla ilmeellä, ilman ainuttakaan ivallista lausetta kerronta säilyttää kesäpäivän tyynen rauhan ja tekee samalla kaupunkilaisten maalaisunelmista ja luonnon kauneudelle ja petollisuudelle huokailemisesta hiljaisen sarkasmin kohteita. Aki Ollikainen on onnistunut hiuksenhienon tasapainon säilyttämisessä. (OH)

Minna Rytisalo

Rouva C.

367 s. Gummerus

Minna Rytisalo kuvaa Minna Canthin varhaiset vaiheet, lapsuudenkodin Kuopiossa, kesken jäävän opiskelun ja avioliiton alkuajat. Nuori vaimo uskaltaa uskoa, ettei naimisiin meno mielen liikkeitä lopeta, ”ei sormuskäsi koko ihmistä jäykistä”. Rytisalo lopettaa kertomuksen siihen vaiheeseen, jossa leskeksi jäävä pohtii keinoa, jolla elättäisi pesueensa. Liikuttavasti romaanin Minna tallentaa siihenastiset kirjoituksensa nippuina matka-arkun päällimmäiseksi. ”Tällaiseen ei olisi enää aikaa, ei ilman Ferdinandia.” Niin kuin tiedämme, sellaiseen oli sitten kuitenkin aikaa. Sitä ei tarvitse lukiessa miettiä, voivatko syvälliset tunnelauseet olla niin sanotusti totta. Kerronta on mahdollista, rauhallista ja aitoa. (KN)

Sally Salminen

Katrina

Suom. Juha Hurme

448 s. Teos

Sally Salminen (1906–1976) kasvoi Ahvenanmaalla pienessä Vårdön saaristolaiskylässä. Köyhän perheen kouluttamaton tytär halusi kokea maailmaa, hankkiutui New Yorkiin kotiapulaiseksi ja huushollaamisen ohessa hän kirjoitti romaanin Katrina, joka voitti suuren pohjoismaisen romaanikilpailun ja julkaistiin 1936. Salminen hahmottelee päähenkilönsä luonteen ja kohtalon heti Katrinan alkulehdillä. Viekas merimies on huijannut Katrinan vaimokseen ja vienyt Pohjanmaalta Ahvenanmaalle köyhään ja kovaan torpparin elämään. Katrina ei puutteessakaan suostu luopumaan arvokkuudestaan. Merimiehen vaimolta vaaditaan yksinhuoltajan lujuutta. Hän ajaa metsästä tukkeja, antaa raiskaajalleen selkään, nikkaroi arkun lapselleen. Mies Johan on saamaton suupaltti, jonka elämänhalu hiipuu jo nuorella iällä. Katrinan hellyys miehenroikaletta kohtaan on lähes käsittämätöntä, mutta tässä piilee Salmisen nerokkuus. Hän luo saaristolaisista väärentämättömiä henkilöitä rosoineen ja ansioineen. Suomalainen yhteiskunta muuttuu tasa-arvoisempaan suuntaan Salmisen romaanissa. Katrina kertoo murrosvaiheen tarinaa kliseettömästi naisten näkökulmasta. (NH)

Peter Sandström

Äiti marraskuu

Suom. Outi Menna

215 s. S&S

Päähenkilö on Peter Sandströmin näköinen ja oloinen mies, heillä on sama nimikin. Äiti marraskuu lähenee novellikokoelmaa, mutta alaotsikko luonnehtii tekstejä pohdinnoiksi. Mennyttä ja nykyisyyttä yhdistelevä tarinointi kannattelee niitä vahvemmin kuin varsinainen pohdiskelu. Päähenkilö luotaa suhdettaan vanhempiinsa, sisareensa, puolisoonsa ja lapsiinsa. Kertomalla heistä päähenkilö kertoo samalla itsestään. Runoilijoiden tavoin hän on kielellisesti erityisherkkä. Hän oppii ajattelemaan maailmaa sanojen ja tekstin kautta. Arjessa ja perhesuhteissa kommunikaation ongelmat iskevät kasvoille: ”Halusin sanoa että rakastin häntä, mutta sanat kuulostivat siltä kuin ne olisi lainattu amerikkalaisesta elokuvasta tai poplaulusta.” Äiti marraskuu kytkeytyy kertomakirjallisuudessa viime vuosikymmeninä nousseeseen autofiktioon. Se välttää lajityyppiä toisinaan vaivaavan ylenmääräisen yksilökokemuksilla mässäilyn. Arkisesta havaintotarkkuudesta kumpuava teksti pikemminkin herättelee lukijassa tuntemuksia ja oivalluksia kuin julistaa niitä. (TM)

Max Seeck

Haadeksen kutsu

389 s. Tammi

Lontoossa jytisee. Tuoreen trilleristin Max Seeckin päähenkilö on loppuunpalanut ammattisotilas Daniel Kuisma, joka joutuu sarjan toisessa kirjassa terrorismin rintamille. Seeck on tehnyt debyyttinsä rytinällä. Jälki on kokonaisuudessaan parasta, mitä Suomessa trilleririntamalla tehdään. Omintakeisesti Seeckin kirjat avautuvat Eurooppaan, eivät Venäjälle. (MÅ)

Juha Seppälä

Sankariaika

270 s. Siltala

Sankariajan tapahtumat ja hahmot kiertyvät Suomen lipun ympärille. Lippuneuvos Harry Hamartin viettää eläkevuosiaan Espanjassa. Anonyymi taho ottaa häneen yhteyttä ja tarjoaa Suomen ensimmäistä valtiolippua, joka katosi aikoinaan. Lipun kautta avataan maan itsenäisyyshistoriaa. Historia on julma leikki, Sankariajassa sanotaan. Juha Seppälä tähtää kriittisen katseensa julkisuuspakkoon, mikä on odotettavaa mieheltä, jonka tiedetään vihaavan julkisuutta. Toimittajista on tullut Sankariajan mukaan esiintyviä taiteilijoita, jotka pomppaavat esiin juttujensa taustoista vaatien huomiota kuin koreat kukat tunkiolla. Kulttuuripessimismi on välillä ylimalkaista. Usein Seppälä kuitenkin osuu. (HR)

Maija Sirkjärvi

Barbara ja muita hurrikaaneja

235 s. Teos

Kotimainen novelli elää vireää kautta. Maija Sirkjärven Barbara ja muita hurrikaaneja on tyylikäs ja hurmaava esikoinen. Sirkjärven vahvuus on mieleenpainuvan jäljen piirtäminen muutamalla sanalla, ja koomisen yksityiskohdan hän taitaa hyvin. Tekstit viiltelevät keskiluokkaisuutta: omakotitaloja, ammatteja, uima-altaiden huoltamista, kasoja naapurin pihalla. Aineellisen hyvinvoinnin raoista elämä näyttää takkuisuutensa, ihmiset omituiset luonteensa ja kaiken tyhjyyden välillään. (MY)

Henriikka Tavi

Tellervo

240 s. Teos

Runoilija Henriikka Tavin esikoisromaani kääntää rakkausromaanin konventiot nurin syvän ironian keinoin. Tavi vaeltaa chick litin ja self helpin diskursseissa, mutta vaikka puitteet ovat kevyet, on romaanin tarkoitus vakava. Tavi tutkii rakkauden kieltä ja mahdollisuuksia Tinderin ja itsemyötätunnon aikakaudella. Nelikymppinen nimihenkilö ei tahdo löytää rinnalleen herra oikeaa. Kioskin myyjänä työskentelevä citysinkku tuntee itsensä ”muumioituneeksi krokotiiliksi”. Olisiko nyt aika muuttua: rakastua, kihlautua – ja mennä lopulta parisuhdeterapiaan kuten kaikki muutkin. Amerikkalaisen rakkausgurun neuvoilla Tellervo availee sisältään luonnollisia feminiinisiä lähteitä, joiden pulppuilu tekee hänestä vastustamattoman hunajaisen naisen. Kolmatta graduaan viimeistelevälle myös rakkaus on loputonta työtä, tutkintoa ja jatkokoulutusta. Lempi on kaikkea muuta kuin lempeää, pysyvää tai luonnollista. ”Rakkaus on epäjohdonmukainen. Rakkaus kaipaa vastusta. Rakkaus on julma.” (NH)

Jari Tervo

Aamen

328 s. Otava

Yhden päivän romaani sijoittuu Helsinkiin. Varsinaiseen maisemamaalailuun ei Jari Tervo tälläkään kertaa innostu; hänelle ovat eläjät ja elämäntapahtumat ja elämän moraali elämänympäristöä tärkeämmät. Joukkoon on sijoittunut yksi savon murteesta pääsemätön vähän säälittävä helsinkiläispoliisi. Kallio on poliisille viimeinen paikka sortua savoon, ja kaikkiaankin kirjan henkilöt ovat kielen käytöstä aktiivisesti kiinnostuneita. Maahanmuuttaja Wang Lili opettelee suomen ilmauksia yksi kerrallaan: kaarisilta, muija ragee, kehysriihi, ylämummo, voivati. Lisää kielileikkiä Tervo kirjoittaa nettikeskusteluihin. Ei juuri jää epäselväksi, mitä Suomen mies haluaa sanoa vieraanvärisen pikkupojan mahdollisesta raiskauksesta ja muista asioista, jotka tulevat mieleen. Mielipiteet ovat osin masentavia, mutta saa niille välistä hymähtää. ”On hyvä, että lapset ovat leikkipuistossa sen aikaa kun koulussa opetetaan pakkoruotsia.” (KN)

Tapani Tolonen

Sokeisto

445 s. Otava

Kerronta on pulppuavan soljuvaa, henkilöhahmot verevän eläviä ja inhimillisiä. Tapani Tolosen väkevä esikoisromaani vie lukijan vuoden 1905 vallankumousten ja yleislakon levottomiin pyörteisiin. Päähenkilö Eetu on latoja, joka tuttaviensa kautta hyppää mukaan työväenaatteen ja isänmaan puolesta kapinoivaan liikkeeseen. Rakkaustarina kulkee rinnan yhteiskunnallisten levottomuuksien kuvauksen kanssa. Kumpikaan juoni ei yksin kantaisi, mutta yhdessä niistä rakentuu 1900-luvun alun rauhattomuutta ja epätietoisuutta kuvaava kokonaisuus. Kertojana Tolonen on sukua Kjell Westön ja Ulla-Lena Lundbergin kaltaisille ajan ja miljöön taitajille. Hän poimii yksityiskohtia, kantaa tunnelmaa pienten nyanssien avulla, mutta hallitsee samalla kokonaiskuvan ja juonen kaaren. (OH)

Eeva Turunen

Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

214 s. Siltala

Kertojat, kertojien sukupuolet ja kerronnan tavat vaihtelevat Eeva Turusen esikoisteoksessa. Lyhytproosallisia katkelmia yhdistää se, että niissä palataan edesmenneisiin suhteisiin. Katsellaan valokuvia, muistellaan telttailua ja syntymäpäiväjuhlia, miten muutettiin yhteen sittemmin kadonneen kanssa. Kertojat tuntevat jatkuvasti lievää epämukavuutta. Muut ovat omituisia, mutta vieraimpia kertojat ovat itselleen. He myös tarkkailevat alati itseään; sanamuotojaan, ruumistaan ja tapojaan. Arkipäiväinen neuroottisuus saa uuden valotuksen, kun sitä kuvataan kokeellisella tyylillä. Eräässä kertomuksessa yliviivatut lauseet näyttävät sen, mitä kertoja oikeasti ajattelee mutta ei kehtaa sanoa. (HR)

Saara Turunen

Sivuhenkilö

236 s. Tammi

Saara Turusen toinen romaani seuraa esikoiskirjailijan elämää yhden vuodenkierron ajan. Sivuhenkilö alkaa teoksen julkaisusta ja päättyy sen palkitsemiseen. Vuoteen sisältyy luultua enemmän hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Heikko usko itseen horjuu entisestään, kun ihmisiä kiinnostaa vain kuinka paljon kirja on myynyt. Ehkä kertojastakin tulee säälittävä vanha nainen, joka ei menesty taiteessa eikä rakkaudessa. Turusella on taito upottaa lukija Sivuhenkilöön, eikä siihen tarvita muuta kuin vetovoimainen kertoja. Sellainen, joka katsoo maailmaa kalsealla inholla, eritoten itseään. (HR)

Jukka Viikilä

Suomalainen vuosi

219 s. Otava

Jukka Viikilän Finlandia-palkittu Akvarelleja Engelin kaupungista oli niin hallittu kokonaisuus, että odotukset ovat korkealla. Ne täyttyvät helposti, sillä Suomalainen vuosi on ajatuksen ja ilmaisun tasolla lähes täysosuma. Oivalluksia tulvii toisensa perään. ”Sellaista ihmistä ei olekaan, joka ei kokisi olevansa huijari. Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus paljastua.” Kaikki merkittävä tapahtuu ohimennen. Kuolinvuoteella mieleen tulee vain jokin ohimenevä kuva huoltoaseman kahviosta. Suomalainen vuosi rakentuu lyhyistä katkelmista, tilannekuvauksista, aforistisista, vitsikkäistä havainnoista, kuten että elämästä selviää limboamalla, yli hyppäämällä, pujottelemalla ja karkuun juoksemalla. Pohjimmiltaan kirja kertoo vieraudestamme. Joskus haluamme vierautta. Kun uusi takki tuntuu hyvältä päällä, tuntee olevansa joku muu, mutta kun se istuu huonosti, muistaa että tällainen surkimus olen aina ollut. Mainoslause ”lempeän humoristisia tarinoita” ei tee kirjalle oikeutta. Suomalainen vuosi nousee paljon korkeammalle. (HR)

Sisältö