Suomalaiset ja intiaanit muistuttavat toisiaan hyvässä ja pahassa

Arvio: Fintiaanien mailla kuvaa suomalaisten ja intiaanien jälkeläisiä.

Fintiaanit
Teksti
Kaisa Neimala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Fintiaanien mailla esittelee intiaani- ja suomalaistaustaisen fintiaanitaiteilijan Carl Gawboyn. Komeassa kuvassa Gawboy pitelee ”vuolemiaan” suomalaisia puusuksia, ja toisessa on soma akvarelli nimeltään ”Show and Tell”. Siinä kaksi mustalettistä koulutyttöä näyttää, ilmeisesti koulutalon pihalla, kahdelle vaaleatukkatytölle helmikirjailtuja käsitöitä ja varmaan kertookin niistä.

Teos näyttää hienoja kuvia fintiaanien nykyelämästä ja kertoo nykyisestä ja menneestä. Tietoja on huimaavat määrät, ja suurimpaan osaan kirjallisuudesta ja maailmalta kootuista faktoista voi luottaakin, vaikka sanasto joskus horjuu, niin kuin silloin kun varhainen maastamuuttaja lepää laivassa hetekalla.

Tekijät ovat hankkineet nykyaikakosketuksen tutkimusmatkoilla Pohjois-Amerikassa. Tutkitut alueet ovat Minnesotan, Michiganin ja Wisconsinin intiaanien asumaseutuja; eniten suomalaissiirtolaisten kanssa tekemisiin joutunut kansa on ollut ojibwat.

Suomalaisten ja intiaanien kerrotaan muistuttavan toisiaan, joskus hyvässäkin. ”Suomalainen katsoi silmiin. Muut eivät.” Luottamus on haastateltujen mukaan rakentanut suomalaissiirtolaisten ja ojibwien yhteyttä. Suomalaisten ja intiaanien ”sikiäminen oli yleistä”, teos tietää. Varsin yleistä on molemmilla ryhmillä ollut myös yletön viinan juonti.

Nyt on fintiaanien mailla nousemassa uusi kulttuuritietoisuus, joka houkuttelee opiskelemaan ojibwa-esivanhempien kieltä, osallistumaan perinteisiin juhliin selvin päin, kantamaan ylpeänä pitkää niskalettiä. Sen sijaan fintiaanien fin-puoli ei taustaansa juhli, kertoo Fintiaanien mailla.