Vakavaa, vaan ei vetoavaa

Koirapuisto luottaa liikaa aiheensa tärkeyteen.

romaani
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin rautatieaseman metrotasanteelle kokoontui syyskuussa yli sata ihmistä lukemaan kuuluvasti Sofi Oksasen Koirapuisto-romaania. Oksanen on Suomessa siinä ainutlaatuisessa asemassa, että hänen uudelle teokselleen organisoidaan flashmob. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi Petteri Paksuniemen tuoretta Välitila-novellikokoelmaa luettaisiin joukolla ääneen Hakaniemen torilla. Tosin Oksasen romaaneihin kohdistuu muita suurempia odotuksia.

Koirapuiston kuvio on Oksasen tuntien tuttu: naisten hyväksikäyttö ja heidän selviytymistarinansa. Norma-romaanissa tehtiin kauppaa hiuksilla, nyt mennään ruumiin sisälle ja tehdään bisnestä munasoluilla ja kohduilla.

 

Oksasesta on tullut Itä-Euroopan hirveyksien virallinen kronikoitsija ja asiantuntija. Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat -romaanin tapahtumat sijoittuivat Viroon 1930–1960-luvuilla. Koirapuistossa lähdetään vuoden 2006 Ukrainasta ja päädytään kymmenen vuotta myöhemmin Helsinkiin. Kirjassa kuljetaan Neuvostoliiton romahduksen jälkeisestä villistä kapitalismista Putinin dynastiaan. Uudessa maailmanjärjestyksessä osa ihmisistä hyötyy, osaa hyödynnetään. Pärjätäkseen tarvitsee mielikuvitusta.

Kertoja Olenka aloittaa uransa mallina, mutta löytää paremman tulonlähteen lapsitehtailusta, jota harjoitetaan Ukrainassa hämärällä alueella. Hän etenee yksityisklinikalla siihen pisteeseen, että valmentaa muita hedelmällisiä naisia, muun muassa Dariaa. Varakkaat asiakkaat ovat valmiita maksamaan synnyttäjän laadusta, joka vaikka väärennetään. Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista.

Naisista ei tehdä sydämen sankareita, mikä on raikas näkökulma.

Naiset tekevät Koirapuistossa raskaat tytöt ja miehet käärivät voitot, niin kuin Normassakin. Naisista ei tehdä kuitenkaan sydämen sankareita, mikä on raikas näkökulma. Heille vain kuuluisi kakusta suurempi osa.

Olenka ja Daria pelaavat vaarallista peliä, ja kun tuli alkaa polttaa takamusta, he pakenevat. Naiset tapaavat uudestaan helsinkiläisessä koirapuistossa 2016. He vakoilevat perhettä, jolla on sijaissynnytettyjä jälkeläisiä. Ikävä lasten luo on suuri. Olenka menetti isänsä rikollisille ja rakastaa miestä, jota ei voi koskaan saada. Koirapuiston perhe edustaa sitä kokonaisuutta, joka elämästä puuttuu.

Puhdistuksessa olemassaoloa määritti selviytyminen. Survivalistinen elämänasenne ohjaa ihmisiä Koirapuistossakin. Olenkalla on juonittelutaitoja, kuten Puhdistuksen Aliidella, mutta Koirapuistosta puuttuu hittiromaanin dramaturginen selkeys. Sama epädynaamisuus vaivasi Normaakin. Koirapuisto on periaatteessa trilleri, mutta vailla jännitystä tai toimintaa, jotka saisivat tekstin hengittämään ja lukijan pidättämään henkeään.

Sofi Oksanen.
Sofi Oksanen. © Toni Härkönen

Oksanen kuvaa pikkutarkasti historiallisesti kiinnostavan ajanjakson. Maisemaa ja hahmoja väritetään kuitenkin niin paljon, että teksti sakeutuu. Tulee myös vaikutelma, että kaikki kirjan taustamateriaali on sisällytetty kirjaan. Kirjailijan täytyy vakuuttaa, että hän tuntee aiheensa eikä ole laiskotellut. Lukijalle selostetaan museo-oppaan tavoin asioita sen sijaan, että houkuteltaisiin mukaan proosan keinoin. Aivan kuin vakava aihe itsessään riittäisi.

Koirapuistoa mainostetaan syksyn kirjatapaukseksi. Kansiliepeessä lainataan Dagens Nyheteriä, jonka mukaan Oksanen kirjoittaa häikäisevästi. Jos hän todella tekisi niin, kirjan maailma olisi kuvattu vetovoimaisen hyytävästi. Nyt jälkimaku on, että ”vai niin, tällaistakin epäreilua tuossa naapurissa tapahtuu”.