Smurffatun smurffi

Aidot kolmen omenan korkuiset siniset oliot ovat palanneet. Jälleennäkemiseen liittyy riemua ja surua.

Sarjakuva 09.04.2020 06:00
Jyrki Jantunen
Kaikki smurffit eivät alistu Smurffaattorin alamaisiksi.
Kaikki smurffit eivät alistu Smurffaattorin alamaisiksi. © Peyo

Kaikki alkoi suolasta.

Syyskuussa 1957 Pierre Culliford ja André Franquin olivat syömässä. Culliford etsi suolaa ja sirotinta. Oikea sana ei vain tullut kielelle.

”André, annatko tuon... no, tuon... smurffin siinä vieressäsi.”

”Kas siinä smurffisi”, Franquin lähti sanaleikkiin.

”Kiitos, että smurffasit sen. Kun en enää tarvitse sitä, smurffaan sen takaisin.”

Sanasekoilusta alkunsa saaneet smurffit ovat taas Suomessa.

Smurffit-kirjassa on niiden ensimmäiset omat sarjakuvat, ja lähes 60-sivuinen esipuhe kertoo myös belgialaisen sarjakuvan menestyksestä. Laatu pysyi, vaikka kiire kuritti. Smurffi oli nopeampi piirtää, kun sen sormien määrä kädessä pudotettiin viidestä neljään.

Sekin selviää, miksi smurffin iho on sininen eikä esimerkiksi vihreä.

Valinnat
Tietokirja

Oleg Gordijevski oli lännen tietolähde KGB:ssä.

Esseitä

Tommi Melender kuuluu miehenä olemista pohtiviin kirjallisuusmiehiin.

levytärpit

Rödberg-trio tarttui mestarisäveltäjään uudella otteella.

Gourmet

Mustanruskean perinneherkun juuret ovat tiettävästi muinaisessa Mesopotamiassa.

Musiikki

Rockin' Bones -kokoelma yhdistää tekstit ja taustat.

tietokirja

Mystinen kala vie elämän peruskysymyksiin.

Sisältö