Elostelijan ikävä
Ranskalaisprovokaattori on väsynyt, kuten sankarinsa.
Kahvia, tupakkaa ja masennuslääkkeitä.
Florent-Claude Labrouste yrittää hallita aamurutiineillaan edes hieman velttoa olemassaoloaan Michel Houellebecqin Serotoniini-romaanissa.
Parisuhde 20 vuotta nuoremman japanilaisen videotaiteilijan kanssa on finaalissa. Nainen on harrastanut salaa sessioita, joissa miesjoukko laukeaa hänen kasvoilleen. Tien päässä on myös Florentin sukupuolielämä. Masennuslääke Captorix lisää kudoshormoni serotoniinin tuotantoa, mutta kadottaa seksuaalisen halun.
Serotoniini kertoo lopuista ja yrityksistä elää loppujen kanssa, arvottomuuden ja arvokkuuden rajalla keikkuen.
Viimeisen suhteen päätös muistuttaa siitä, että muutkin suhteet ovat päättyneet. On aika hyvästellä libido ja muistella entisten tyttöystävien halukkuusasteita. Florent tapaa riettaan Clairen. Koska nainen on alkoholisoitunut ja Florent impotentti, lihallinen yhteys jää saavuttamatta. Taas yksi todiste vitaliteetin katoamisesta, mutta draamallisesti jakso on teoksen jäntevimpiä.
Uupumista kuvataan myös laajemmalla skaalalla. Florentin mielestä sivilisaatio kuolee väsymykseen ja itseinhoon eikä sosiaalidemokratia tarjoa hänelle mitään. Hän ajelee pitkin Ranskan maaseutua ja panee merkille sen kuihtumisen. Agronomin oma viimeinen työtehtävä maatalousministeriössä, hanke normandialaisjuustojen viennin edistämiseksi, kariutui.
Florent tapaa ainoan ystävänsä Aymericin, aristokraattisen maanomistajan, jonka vaimo on jättänyt. Aymeric opettaa ystävälleen ampumataitoja ja kas, miesten potenssi alkaa heräillä. Lopulta Aymeric johtaa maanviljelijöiden aseellista kapinaa.
Kohtauksen on sanottu ennakoivan Keltaliivien liikettä. Kirjan kaksi tasoa, yksilöllinen seksuaalisuus ja kollektiivinen poliittisuus, kohtaavat.
Virkistävintä romaanissa on varaukseton negatiivisuus.
Houellebecq on aina leikkinyt tulenarkojen asioiden kanssa. Edellinen romaani Alistuminen ilkkui niille, jotka taipuvat vapaaehtoisesti islamin edessä. Houellebecq tietää myös hyvin, ettei naisista saa puhua nykyään rumasti, joten hänen romaanihenkilönsä puhuvat naisista rumasti. Florentin kohdalla se on perusteltua, koska vanha elostelija on tottunut arvioimaan naisia nautintopotentiaalin mukaan.
Juuri kysymys nautinnosta on liikuttanut alusta asti Houellebecqia; esikoisteos Halujen taistelukentästä Alkeishiukkasiin, Oikeus nautintoon -romaanista Mahdolliseen saareen. Niissä nautintoa pohditaan monipuolisesti liittämällä se kulutukseen, turismiin, markkinatalouteen, emansipaatioon ja sen jälkeiseen apatiaan.
Serotoniinissa aihetta käsitellään lähinnä siltä kantilta, että surettaa ja suututtaa, kun mies ei voi enää naida. Seksuaalinen nautinto saa ylikorostuneen merkityksen, mikä on ankea ajatus.
Serotoniini jää pyörimään saamisen ja ilman jäämisen väliseen luuppiin. Houellebecq vaikuttaa yhtä väsyneeltä kuin päähenkilönsä.
Virkistävintä romaanissa on Florentin varaukseton negatiivisuus. Hän ärsyyntyy aivan kaikesta, kuten siitä, ettei hotellissa saa polttaa. Haluaisin nähdä hahmon jossain hyvän mielen tapahtumassa tunnelmaa pilaamassa, esimerkiksi I love me -messuilla tai Bättre Folk -festivaaleilla.
Mielihyvää mies saa enää syömisestä. Hän erittelee annoksiaan Amerikan Psykon Patrick Batemanin tarkkuudella ja elitismillä. Ruoan kohdalla mielihyvää ei saa kuitenkaan korostaa, koska se olisi rahvaanomaista. Tarjoilijan lausahdus ”Nauttikaa ruoasta!” vie ruokahalun.