”Se on hävitty kamppailu” – Rafael Donner yritti seurata isänsä Jörn Donnerin jalanjälkiä

Rafael Donner kertoo omaelämäkerrallisessa esseekirjassaan elämästään järkälemäisen isänsä varjossa.
Kirjat 10.2.2018 20:51

Rafael Donner. © Miika Alanen

Jörn Donner, 84, kirjoittaa, koska kuolisi, jos ei kirjoittaisi. Rafael Donner, 27, kirjoittaa ”tulkitakseen itseään”.

”Me olemme erilaisia. Isä löytää elämän tarkoituksensa kirjoittamisesta, minä en. Minä en ole saari, vaan haluan jakaa tunteita ihmisten kanssa. Kirjoittaminen on minulle vain yksi kieli kielten joukossa, keino kehittää omaa ajattelua. Siinä huomaa myös omat virheensä”, Rafael Donner sanoo.

Hän on juuri palannut Brysselistä isänsä kanssa. He osallistuivat Rotterdamin elokuvajuhlille, jossa esitettiin Donnerin dokumenttielokuva Perkele 2 – Kuvia Suomesta.

Se kuvaa Suomessa viimeisten 45 vuoden aikana tapahtunutta muutosta. Yhtä monta vuotta on kulttielokuvan maineen saaneen Donnerin edellisen Perkele elokuvan valmistumisesta.

Rafael Donner etsi elokuvan kuvauspaikat ja kuvasi sen.

”Mutta elokuva on yksin isän”, hän sanoo.

Jörn Donnerilla oli selvä käsitys siitä, minkälainen elokuvasta pitää tulla ja sellainen siitä myös tuli. Hän ei halua kuulla toisten näkemyksiä kesken elokuvan teon. Pojalleen hän ei kuitenkaan tulistu tämän esittämistä mielipiteistä.

Medianomiksi valmistunut Rafael toimi assistenttina isänsä elokuvassa Armi elää, joka kertoo Marimekon perustajasta Armi Ratiasta. Sitä tehtäessä hän ymmärsi olevansa erityisasemassa.

”Olen ainoa, joka saa joskus sanoa vastaan isälle. Hän on kiltimpi minulle.”

Rafael toimi isänsä assistenttina myös tämän elokuvassa Raja 1918. Rafael on tehnyt myös yksin  puolenkymmentä lyhytelokuvaa.

Nyt isä ja poika suunnittelevat dokumenttielokuvaa ruotsalaisesta ohjaajalegendasta Ingmar Bergmanista, jonka syntymästä on kulunut sata vuotta ensi kesänä. 

 

Rafaelin ikäisenä Jörn Donner oli kirjoittanut seitsemän kirjaa, ”mutta vasta tuolloin hänen ensimmäinen kirjansa suomennettiin”, poika huomauttaa, eli siinä he ovat tasoissa.

Isä-Donnerkin aloitti tekemällä lyhytelokuvia. Rafaelin iässä hän oli perustamassa Suomen elokuva-arkistoa. Hän oli ehtinyt myös erota ja hankkia lapsia.

”En ole kateellinen isälleni. Silloin elettiin eri aikaa ja hän on eri ihminen kuin minä.”

Kirjassaan Rafael Donner kertoo uskoneensa pitkään, että ”isän elämäntapa on ainoa oikea”. Hänkin yritti löytää merkitystä elämäänsä työn kautta, mutta se ei onnistunut ja se masensi häntä.

Lopulta hän ymmärsi, että hänen pitää etsiä oma tiensä. Se ei tarkoittanut isän mallin hylkäämistä, ainakaan suoralta kädeltä, mutta ei sen kopioimistakaan.

”En aio enkä pysty seuraamaan hänen jalanjälkiään. Se on hävitty kamppailu.”

Jopa koulukaverin kännykässä luki hänen kohdallaan ”Donnerin poika”.

Syksyllä 2017 Rafael Donner ehdotti isälleen, että he tekisivät yhteisen kirjeenvaihtokirjan. Työ on hyvässä vauhdissa, kirja ilmestyy syksyllä 2018.

Pari vuotta sitten Rafael yritti tehdä isästään dokumenttielokuvan, mutta se ei onnistunut.

”Vihasin sitä. Nyt pelkäsin, että kirjeenvaihtokirjan kirjoittaminen muuttuu yhtä raskaaksi kuin elokuvan teko.” Hankalista hetkistä huolimatta työ on edennyt.

”Olen kysynyt itseltäni, miksi kirjoittaa aiheista, joita en ole halunnut edes ajatella, mutta vaikean aiheen käsittely on tuonut paljon myös ymmärrystä”.

”Isän järkälemäinen varjo on hallinnut elämääni”, Rafael Donner sanoo.

Jopa koulukaverin kännykässä luki hänen kohdallaan ”Donnerin poika”.

 

Rafael Donner aloittaa kirjansa isänsä sydänoperaatiosta. Hän istuu Jörn Donnerin vieressä leikkaussalissa Meilahden sairaalassa ja pelkää, että tämä menehtyy.

”Meillä on 57 vuoden ikäero. Isän lähestyvä kuolema on ollut kummituksena omissa päätöksissäni ja tekemisissäni aina. Joka päivä. En ole uskaltanut lähteä puolta vuotta pidemmäksi aikaa ulkomaille siinä pelossa, että hän kuolee sinä aikana ja en olisi läsnä hänen viimeisinä hetkinään.”

Rafael kertoo tajunneensa ajan kulun jo kolmevuotiaana.

”Minustakin tuntuu, että elämä on lyhyt. Mutta kun katson, miten jumalattomasti isä on ehtinyt tehdä elämänsä aikana, se tuntuu pitkältä. Ja samalla lohdulliselta: minulla on aikaa.”

Miehet ovat puhuneet isän lähestyvästä kuolemasta, ”rehellisesti””, mutta aina Rafael ei ole pitänyt keskusteluista.

”Me myös kalastamme yhdessä. Ongella, pitkäsiimalla, verkoilla. Isä antaa ohjeita, vaikka olen kuullut ne jo kymmenet kerrat.”

Rafael puolestaan opastaa isäänsä tietokoneen käytössä. Hän pääsee kännykällään isänsä tietokoneelle ja ohjaa tarvittaessa hänen konettaan.

Vuoden alussa Rafael Donner aloitti Studentbladetin päätoimittajana. Hän suunnittelee romaania.