Loppua odottaessa

Samuel Beckettin mestariteos kuvaa kyvyttömyyttä puhua ja vaieta.

romaani 22.02.2019 06:00
Herman raivio

Samuel Beckett: Sanoinkuvaamaton. Suom. Caj Westerberg. 185 s. Teos, 2019.

Vuonna 1969 Samuel Beckettille (1906–1989) myönnettiin kirjallisuuden Nobel, mutta irlantilaiskirjailijalla ei ollut aikomustakaan osallistua palkintoseremoniaan. Hän lupautui silti poseeraamaan toimittajille muutaman minuutin ajan Tunisiassa, jossa lomaili vaimonsa kanssa.

Beckett istui kameroiden edessä hiljaa. Sikari ei ehtinyt palaa loppuun, kun hän jo käveli pois.

Beckettin romaanin Sanoinkuvaamattoman kertoja yrittää myös vaieta, mutta huonoin tuloksin. Kyseessä on trilogian päätösosa, ensimmäiset osat ovat Molloy ja Malone kuolee. Molloyssa nimihenkilö asuu äitinsä huoneessa ja kirjoittaa. Kirjoitukset haetaan ja palautetaan korjausten kera, mutta Molloy ei edes lue niitä.

Romaanissa Malone kuolee Malone makaa sängyssä ja on mahdollisesti kuolemassa. Hän viihdyttää itseään tarinoilla, vaikka tietää senkin olevan turhaa. Kirjan viimeinen lause kuuluu ”ei enää mitään”.

Avantgardistisen trilogian kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät 1951, Sanoinkuvaamaton ranskaksi 1953 ja Beckettin kirjoittamana englanniksi viisi vuotta myöhemmin. Romaani on monologi, jossa ei tapahdu mitään, ei ole selkeää henkilöä, juonta, aikaa tai paikkaa, vain purkautuvaa puhetta. Vaikka Caj Westerbergin tarkasti suomentamasta teoksesta puuttuu monta fiktiota kasassa pitävää elementtiä, se vaikuttaa täydeltä.

 

Ei ole selvää, kuka kirjassa puhuu. Kertojalla on menneisyys, mutta siitä ei saa rakennettua ihmistä. Puheessa vilahtaa hahmoja kuten Mahood ja Worm sekä nimiä Beckettin tuotannosta, Murphy, Molloy, Malone. Kertoja esittää väitteitä ja peruttaa niitä saman tien: alkuun en ole yksin, tietenkin olen yksin, kaikki järjestyy, mikään ei järjesty. Sanoinkuvaamaton kuvaa perustavaa umpikujaa.

Kertoja sekä kokoaa minuuttaan että hajottaa sitä, mikä tuottaa tuskaa. Hänellä on omin sanoin ”vähäinen kyky ylläpitää identiteettiä”. Ulkonevat ruumiin osat puuttuvat, ehkä hän on vain torso. Suu hänellä on varmasti, ja se tuottaa sanoja.

Itse asiassa hän on vain sanansa: minä olen sanoissa, sanoista tehty, muiden sanoista. Sanoja on kukaties laitettu hänen suuhunsa, hänet on luultavasti miehitetty.

 

Sanoinkuvaamaton pohtii sitä ontologista kysymystä, miten voi olla olemassa. Siksi myös filosofit ovat tutkineet teosta.

Ranskalaisajattelija Maurice Blanchot’n mukaan romaani käsittelee lausumista ja kielen kokemusta itsessään.

Italialainen Giorgio Agamben sanoo teoksen olevan tutkimus esittämisen epäonnistumisesta ja puhumisen häpeämisestä.

Slovenialaisfilosofi Mladen Dolar sanoo, miten kertojan puheessa on pelkistettyä periksiantamattomuuden voimaa. Dolarin mukaan kirjallisuus ei ole mennyt koskaan näin pitkälle.

 

Trilogia käsittelee matkaa sinne, mitä ei voi enää sanoin kuvata. Määränpää ei kuitenkaan koskaan saavu. Kertoja on jatkuvassa lopettamisen tilassa, mutta ei lopeta. Ludwig Wittgensteinia mukaillen: siitä mistä ei voi puhua, ei voi myöskään vaieta.

Kuuluisa päätöslausekaan – täytyy jatkaa, en voi jatkaa, minä jatkan – ei ole päätepiste. Tämä on tulkittu joskus toiveikkaaksi voimalauseeksi, mutta Beckettista ei saa millään positiivaria. Se tarkoittaa vain, että liike jatkuu, vaikka syy sille on kadonnut. On pakko sanoa, vaikka ei ole enää sanottavaa. Sanoinkuvaamattomassa on jotain hyvin tunnistettavaa ja jokapäiväistä.

Valinnat
Teatteri

Sammakkokuninkaassa lätkäjätkän pää hajoaa.

musiikki

Blueskonkari John Mayall konsertoi taas Suomessa.

levytärpit

Eriikka Maalismaan suolikielinen viulu taipuu herkkään ilmaisuun.

tietokirjat

Hannele Pokka oli vuosikausia Talvivaaran sisäpiirissä ja kokosi muistiinpanot kirjaksi.

levy

Faarao Pirttikangas  yhdisti bluesin, kansan-musiikin ja jazzin.

kuvataide

Taru Mäntynen kuvaa myyttistä luontoa.

Sisältö