Globalisaation häviäjät

Osa ihmisistä kannattaa siirtää kokonaan talouden ulkopuolelle.

Tietokirja 07.09.2018 06:00
Kari Tyllilä

Saskia Sassen: Karkottamisen logiikka. Suom. Mariko Sato. 285 s. Vastapaino, 2018.

Mitä yhteistä on USA:n ylikansoitetuilla vankiloilla ja Kreikan velkakriisillä, tai julkisten palvelujen yksityistämisellä Pohjoismaissa ja kotien ulosmittauksella Espanjassa?

Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston sosiologian professorin Saskia Sassenin kirja Karkottamisen logiikka pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin. Se piirtää laajalla skaalalla kuvaa siitä, miten ja miksi ihmisiä ja kokonaisia yhteisöjä työnnetään yhteiskunnan ja ihmisyhteisöjen ulkopuolelle.

Selitys löytyy Sassenin mukaan brutaalista ja monimutkaisesta globaalista taloudesta, jonka sisäinen logiikka luo karkottamisen edellytykset. Talouden logiikka pätee niin rikkaisiin yhteiskuntiin kuin maiden ja kansakuntien suhteisiin.

Sassen pohjaa näkemyksensä tilastotietoon. Numerotietoa on jopa puuduttavan paljon, mutta sen todistusvoima on vahva. Faktat on kerätty luotettaviksi tunnustetuista lähteistä.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Valinnat
Sarjakuvat

3 kotimaista sarjakuvaa.

Romaani

Kaikkien toiveiden kylässä miljöö on kohdallaan.

TEATTERI

Kinky Boots onnistuu näyttävästi.

ROMAANi

Jari Tervon Aamen on täpötäysi sukkelasanainen romaani, joka ei pelkää saarnata.

MUSIIKKi

Jukka Virosta tuli 14-vuotiaana rumpali Pop Korni.

levytärpit

3 poimintaa levyhyllystä.

Sisältö