Kauhua ja hurmiota ex-neuvostomaissa

Suuren idän essee on kaoottinen mutta toimiva.

esseekokoelma
Teksti
Artemis Kelosaari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pidelkää kiinni hatuistanne. Esseisti Ville Ropposen toinen kirjallinen teos on kokonaisvaltainen filosofinen esitys entisen Neuvostoliiton maiden historiasta ja kulttuurista. Politiikan, taiteen ja yksilöllisen kokemuksen kaleidoskooppi viihdyttää ja saa pohtimaan ihmisyyden suuria kysymyksiä.

Näennäisen kaoottisen Suuren idän esseen saa toimimaan juuri yhden miehen subjektiivinen näkökulma. Seikkailijaluonteinen Ropponen matkaa Baltiasta Kaukasiaan, käy Ukrainan ongelma-alueilla ja tutustuu Kazakstanin presidentin henkilökulttiin – Putin-ilmiötä unohtamatta. Historian tunnelmointia höystetään houreisilla näyillä kulloisenkin paikan menneisyydestä tai tulevaisuudesta; enemmän viljeltynä tämä tyylittely olisi ollut toimivampaa.

Teos tuo kaikkinensa mieleen Hunter S. Thompsonin tuotannon, joskin Suuren idän essee on huomattavasti monitasoisempi.

Keskeisiksi teemoiksi nousevat totalitarismi sekä Meidän ja Niiden ikuinen sota, huipentuminaan vankileirit ja kansanmurhat. Ropponen havainnollistaa, miten Länsi-Eurooppa ja Venäjä ovat vuosisatoja toimineet toistensa ”toisina”, jota vasten korostetaan omaa ylivertaisuutta – ja samoin on sopinut kohdella vähäväkisempiä naapurikansoja. Neuvostobolševismi ja nationalismi ovat Ropposelle ”poliittista fiktiota”, omalakinen mielentila faktojen tuolla puolen. Eikä kapitalistinen uusliberalismikaan helpolla pääse.

Aatehistoriallisessa pohdinnassa on puutteita etenkin 1900-lukua varhaisemmassa ajassa. Ropponen ei edes yritä vastata esiin nostamiinsa kysymyksiin. Ydinsanoma lienee historian ja elämän monimutkaisuus. Silti teoksen loppu jää antikliimaksiksi. Kai seikkailija-kirjailijalla jokin visio esimerkiksi Suuren Idän tulevaisuudesta olisi?