Poikkeuksellinen näkökulma, suorastaan säädytöntä – Antti Tuuri katsoo sisällissotaa valkoisten silmin

ARVIO: Tammikuu 18 solahtaa kirjailijan pohjalaisista kertovaan mankeliin mutinoitta.

Antti Tuuri
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime vuosikymmenten kaunokirjallisuudessa on harvoin tarkennettu katsetta valkoisten sotimiseen ainakaan positiivisessa sävyssä. Trendi on ollut voimakas. Kun Otavan julkaisusuunnitelmassa ilmoitettiin Antti Tuurin julkaisevan kirjan syksyllä 2017 sisällissodan alkuhetkistä valkoisella Pohjanmaalla, näkökulma tuntui suorastaan säädyttömältä, jopa poliittiselta kannanotolta.

Tuuri ei ole kuitenkaan niin tuulenviemä. Tammikuu 18 -kirja on napakkaa epookkia, joka solahtaa Tuurin pohjalaisista kertovaan mankeliin mutinoitta. Toki ajallinen rajaus, viikot ennen vihollisuuksia, sekä paikka, ”pitäjä jossa ei tiedetty olevan ainoatakaan punaista”, mahdollistavat kontrovertimpien tapahtumien siistin sivuuttamisen.

Tammikuu 18 pureutuu syvälle juurevaan Pohjanmaahan, Ylistaron kylään, jonka rooli oli merkittävä valkoisen armeijan rakentuessa. Esiin nousevat myös itsenäisen Suomen puolustusvoimien ensimmäiset koulutusleirit. Vöyrin koulun katsotaan käynnistäneen aliupseerikoulutoiminnan, Vimpelin puolestaan reserviupseerikoulutuksen. Tuuri nostaa vahvasti tosiasioihin perustuvassa romaanissaan esiin Ahto Sippolan, itsenäisyysmiehen, joka oli keskeinen hahmo niin jääkäriliikkeen synnyssä, Vimpelin koulun perustamisessa kuin sodan ensi metreillä suojeluskuntajohtajanakin. Ja mikä Tuurille soveliainta, Sippola on hänen äidilleen sukua: kirja asettuu näin osaksi Tuurin nyt kymmenen kirjaa käsittävää Äitini suku -saagaa.

Eleettä kirjoittava Tuuri ei ole hupsuttelija. Vakavahenkinen päähenkilö tekee kirjasta vieläkin yksitotisemman. Toki Sippola on matkustellut herra, New Yorkissakin käynyt, eikä ole ankarin raittiusmies, mutta vaimonsa kanssa kuitenkin jykevää, isänmaallisuudessaan puhdaspiirteistä vallasväkeä. Vastapainona Sippolan kumppanina on opiskelut kesken jättänyt, puolialkoholisoitunut Aksel Bergman.

Keventävänä yksityiskohtana käsitellään junan radalta suistamista. Aiemmassa tuotannossaan kirjailija on pureutunut muun muassa Rahjan veljesten rautateitse masinoimaan punaisten asekuljetukseen sekä Rata-romaanissaan junankellistykseen jatkosodassa. Onko Tuurilla junafetissi?