Ideologioiden taistelutanner

Petsamon liittämisestä Suomeen tulee sata vuotta. Alue oli osa nuorta tasavaltaa vajaan neljännesvuosisadan, koki kolme sotaa ja päätyi Neuvostoliitolle. Suomi menetti sen myötä Euroopan rikkaimman nikkelimalmion ja Liinahamarin valtamerisataman.

Voi kuvitella, miten sekä yhteys Jäämerelle että arvomineraalien hyödyntäminen olisivat vaikuttaneet Suomen ja etenkin Lapin elinoloihin pitkällä aikavälillä. Rajan taa jäi myös maailman pohjoisin luostari sekä siihen liittyvä henkinen ja aineellinen perintö.

Elina Kahla tarkastelee teoksessaan aihetta niin ortodoksisuuden kuin valtapolitiikan näkökulmasta. Kahla on erikoistunut ortodoksikirkon kulttuuriperintöön ja neuvostoajan vainojen jälkeiseen muistin politiikkaan.

Vasta itsenäistyneessä Suomessa Petsamo miellettiin etuvartioksi idän suuntaan. Idästä katsoen sen rooli oli sama. Vallankumoukseen asti luostari oli alueen voimakeskus, joka edusti Venäjän auktoriteettia kaukana pääkaupungista puolustaen ortodoksista uskoa kulttuuripiirien rajalla. Stalin taas oivalsi alueen strategisen merkityksen sotaisana aikana: ympäri vuoden auki olevine satamineen ja runsaine luonnonvaroineen se oli korvaamaton resurssi.

Valinnat
Esseitä

Epävarmuuksien paljastamisesta tuli muotia sosiaalisessa mediassa ja kirjallisuudessa.

muistelmat

Valokuva

Mennyt makumaailma avautuu Tampereella.

levy

levytärpit

Gourmet

Äyriäisten valikoima on entistä rikkaampi, myös valmistuotteissa.

Sisältö