Kaunis aika ja loistavat vuodet

Pekka Tarkka suhtautuu lämmöllä aikaan, jolloin kulttuuritoimituksilla eli hänellä oli valtaa ja resursseja.

Muistelmat & Ihmiset 14.09.2018 06:00
Oskari Onninen

Pekka Tarkka on kirjoittanut Joel Lehtosen, Pentti Saarikosken, Hannu Salaman ja Pekka Tarkan elämäkerrat. © Jarmo Wright

’Hän on täällä tänään, hän joka täyttää tai tyhjentää lautasemme, hän joka päättää”, kuvasi kirjailija Kjell Westö vuonna 2009 Helsingin Sanomien kriitikkojen entistä valtaa.

Yksi hän oli Pekka Tarkka.

Kun Tarkka 1990-luvulla astui huoneeseen, sen täytti ”outo suhina, supina, pelästynyt sellainen”.

Westön tekstin otsikko oli Norsu ja kiinanpalatsikoira. Ensimmäinen oli Westön kokemuksen mukaan Helsingin Sanomat ja jälkimmäinen kirjailija, joka yritti kammeta norsua sen valitsemalta reitiltä.

 

Pekka Tarkan muistelmateos Onnen Pekka (Otava 2018) luotaa Westön norsun lihavia vuosia laajasta, henkilökohtaisesta perspektiivistä. Tarkan onni on ”suuri ja pyöreä” ja sisältää myös epäonnen ja kärsimyksen.

Vuonna 1934 syntynyt Tarkka toteaa jo esipuheessa eläneensä belle époquen, kauniin ajan, eurooppalaisittain poikkeuksellisen rauhan ajan.

”Se, mitä tuleva polvi joutuu kokemaan, ei ole valoisaa. Ihan varmasti on odotettavissa huonoja aikoja”, Tarkka sanoo.

Onnen Pekan takakansiteksti menee vielä pitemmälle ja puhuu kulttuurijournalismin menneistä loistoajoista. Ne alkoivat 1950-luvun puolivälissä, kun Uusi Suomi perusti Annamari Sarajaksen johdolla Suomen ensimmäisen modernin sanomalehden kulttuuriosaston. Savon Sanomat ja Helsingin Sanomat tulivat pian perässä.

”Ennen osastoilla oli istuttu ja odotettu, että saatiin tekstiä avustajilta”, Tarkka sanoo.

Tarkka aloitti uransa tutkijana ja kirjallisuuskriitikkona. Hän johti HS:n kulttuuriosastoa päällikkönä vuoteen 1989, mihin muistelmat päättyvät.

Loistoajat jatkuivat vielä hetken. Lehtibisnes oli voimissaan. Loistokkuus oli paitsi sivistys- myös resurssikysymys. Konserttiarvosteluja varten saatettiin matkustaa Lontooseen ja New Yorkiin. Seppo Heikinheimo lähti Tyynellemerelle kuuntelemaan valtameren aaltoja ja kirjoitti ”turistitason jutun”.

Tarkka arvioi journalismin muuttuneen hiostavaksi tuottamiseksi.

”Joskus kun käyn Hesarin toimituksessa, jos joku päästää sinne, niin harvoin näkee niin ahkeria ihmisiä, jotka on nenä kiinni ruudussa ja kirjoittaa koko ajan.”

”Mulla on käsitys, että kirjoittaminen on tullut liian helpoksi, sellaiseksi suoltamiseksi. Kun kirjoitin 1984 tai 1985 ensimmäisen juttuni tietokoneella, se tuntui äärimmäisen helpolta, miellyttävältä, mukavalta ja äänettömältä. Tekstiä tuli liikaa, aivan liian pitkä juttu.”

Mutta ei: asiat eivät olleet ennen paremmin, vaikka kulttuurisivuilla on nykyään poptähtien henkilöhaastatteluja ja muuta viihdettä, mikä ei käynyt 1980-luvulla ainakaan Tarkalle.

Jokaisella ajalla on omat vaatimuksensa ja jokainen aika ratkaisee ongelmat omalla tavallaan, Tarkka uskoo.

Onko aika silti kullannut muistot?

”Kyllä niitä voi ilman menneisyyden kultaamistakin tarkastella. Mutta joskus sitä tuntee nostalgiaa menneisyyttä, ohittuvan elämän parhaita aikoja kohtaan.”

”Kirjoittaminen on muuttunut liian helpoksi, sellaiseksi suoltamiseksi.”

Hetkeä ennen Tarkan muistelmien julkistustilaisuutta Tampereelta välitettiin suru-uutinen. Sosiaalipsykologian professori Antti Eskola oli kuollut. Tarkka piti Eskolaa kiistakumppaninaan tämän laitavasemmistolaisen ”yksiarvoisuuden” vuoksi.

”Polemisoin kirjassa kovasti Eskolaa vastaan. Odotin, että oltaisiin saatu hyviä keskusteluja aikaan. Hyviä riidanaiheita oli ilmassa, mutta mies meni kuolemaan.”

Eskola kertoi viimeisinä vuosinaan tuhonneensa järjestelmällisesti päiväkirjansa, kirjeenvaihtonsa ja muut dokumentit.

Kuolevaisuuden piti olla totaalista, pöydän puhdas.

”Mutta ei hän voi mitään sille, että minä julkaisen hänestä muistoja, joissa hänen hahmonsa elää”, Tarkka sanoo.

”Muistelmien teossa on jotain menneisyyden pelastamisen tunnetta, yritystä säilyttää tietoisen elämäni ajan luonne historialliseen muistiin. Se on yksilölle ja yhteisölle tärkeää.”

Könkkölä on poissa

Vihreiden ensimmäinen puheenjohtaja Kalle Könkkölä kuoli 68-vuotiaana. Hän toimi Vihreän liiton kansanedustajana vuosina 1983–1987 ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 1985–2004. Lapsena kävelykykynsä menettänyt Könkkölä taisteli aktiivisesti vammaisten oikeuksien puolesta. Viime vuodet hän työskenteli vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n toiminnanjohtajana.

Leijona Netflixille

Meksikolainen elokuvaohjaaja Alfonso Cuarón, 56, voitti Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan. Osin omaelämäkerrallinen lähiödraama Roma on ensimmäinen suoratoistopalvelu Netflixin tuotanto, jolle on myönnetty merkittävä elokuvafestivaalipalkinto.

Voitto sai kyyneliin

Japanilainen tennislupaus Naomi Osaka, 20, voitti naisten Grand Slam -tittelin ja US Openin finaalin. Osaka päihitti ottelussa lapsuuden esikuvansa Serena Williamsin, joka menetti malttinsa ja muutti ottelun loppuvaiheet kaoottisiksi. Osaka otti palkinnon vastaan itkien yleisön buuatessa.

kuvat © Ettore Ferrari / ap / lk, Adam Hunger / ap / lk, Sampo Korhonen / OM-Arkisto

koonnut Matilda Jokinen

Sisältö