Parnasso: Paavo Haavikon tuotannon hännästä tuli pitkä mutta suurelta osin yhdentekevä – ”Ehkä myytti nielaisi miehen”

Martti Anhavan pisteliäs elämäkerta ottaa asiakseen rikkoa Haavikko-myyttejä, kirjoittaa Tommi Melender esseessään.
Kirjat 28.12.2021 20:45
Paavo Haavikko vuonna 1990.
Paavo Haavikko vuonna 1990. © Kari Santala / OM-arkisto

Teksti on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 6/2021. Suomen Kuvalehti julkaisee Parnassossa ilmestyneitä tekstejä uudelleen verkossa.

 

Paavo Haavikossa oli monta hahmoa. Toisia niistä ihailin, toisia ihmettelin.

Muistelmallisessa proosateoksessaan Yritys omaksikuvaksi (Art House 1987) Haavikko kertoo, ettei enää viitsi kirjoittaa ylös mieleen putkahtelevia runosäkeitä: ”Se aika on ohi, en tahdo enää.”

Vuosien varrella Haavikko julisti muissakin teksteissään, ettei ole kirjailija ja ettei enää kirjoittaisi runoja. Miehen ammattina ei sovi olla taiteilija, hän väitti.

”En ole koskaan pyytänyt kirjoittamiselle tilaa, aikaa. Se ei syrjäytä mitään. Niin olen päättänyt. Kaikki menee sen edellä.”

Tuollaiset väitteet olivat Haavikolle tunnusomaista roolin rakentamista, epäluotettavan kertojan puhetta. Todellisuudessa hän ei päässyt ikinä eroon lyriikasta.