Perintönä ulkopuolisuus

Ranskalainen Cyril Pedrosa teki koskettavan sarjakuvan sukujuurien etsimisestä.

Sarjakuva 11.09.2020 06:00
Harri Römpötti
Cyril Pedrosa.
Cyril Pedrosa. © Chloe Vollmer-Lo

Sarjakuvataitelija Cyril Pedrosa syntyi vuonna 1972 Poitiersissa, Länsi-Ranskassa, mutta hänen juurensa ovat Portugalissa. Isoisä muutti sieltä Ranskaan 1930-luvulla.

Pedrosa lähti etsimään historiaansa ja teki kokemuksistaan komean sarjakuvakirjan Portugali.

”Oli tosi outoa käydä siellä. Tuntui kuin olisin ollut kotona, jota en tunne. Aloin tehdä tätä sarjakuvaa, jotta ymmärtäisin juurettomuuden aiheuttamaa tyhjyyden tunnetta”, Pariisissa nykyään asuva Pedrosa kertoo.

 

Portugali ilmestyi alkujaan 2011. Se ei ole omaelämäkertaa. Pedrosa kertoo päähenkilönsä Simonin etsikkomatkan kauniilla kuvilla. Piirtämisen ilo näkyy. Useimmille riittäisi ruutu tai pari Simonin uimista, mutta Pedrosa käyttää siihen melkein sivun.

”Nautin piirtämisestä, mutta yritän aina harkita, onko piirros tarpeellinen tarinalle. Joskus niitä tarvitaan rytmin eikä vain dramaturgian takia.”

”Sanattomien jaksojen tarkoitus on antaa tunne ajan kulumisesta.”

 

Cyril Pedrosan tie sarjakuvaan oli pitkä. Asterix hurmasi lapsena, mutta hän päätyi animaatioon. Pedrosa työskenteli Disneyn Pariisin-studiolla ja osallistui Notre Damen kellonsoittajan (1996) ja Herkuleen (1997) animointiin.

”Sarjakuvat tarjosivat ensimmäisen esteettisen elämykseni, mutta animaatiossa opin piirtämään. Se opetti taloudellisuutta, mutta ei tekemään sarjakuvaa.”

Kun Pedrosa siirtyi tekemään sarjakuvia 1990-luvun lopussa, hän ei ollut tyytyväinen tuloksiin. Koko työtapa tuntui väärältä. Oli pakko löytää oma tyyli.

”Se oli tosi vaikeaa. Melkein lopetin. Lewis Trondheim kuitenkin kannusti tekemään vapaasti. Tein sitten Kolme varjoa.”

Trondheim kuuluu ranskalaista sarjakuvaa 1990-luvulla uudistaneen sukupolveen tärkeimpiin jäseniin. Suomessa tunnetaan hänen Jussi Jänis -sarjansa ja uusimpana hänen käsikirjoittamansa Maggy Garrisson -sarja.

Pedrosa julkaisi muun muassa suomennetut kirjat Kolme varjoa (2007, suom. 2010) ja Ekoloogiset (2009, suom. 2011). Vasta Portugalissa hän löysi lopullisesti oman tyylinsä.

”Tajusin, että sarjakuvat voivat olla tosi henkilökohtaisia. Oli ylellisyyttä, että pystyin etsimään sarjakuvalla vastauksia kysymyksiin itsestäni. Jonain muuna aikana minusta olisi ehkä tullut munkki.”

 

Portugali-kirjan tekoprosessin aikana Pedrosan piirrostyyli alkoi hengittää uudella tavalla. Viivoissa on särmää ja rosoa. Omalaatuiset värit syventävät kuvia. Ne tuntuvat kertovan sekä tunnelmasta että säästä.

”Pitää vältellä kiusausta tehdä vain kauniita kuvia ja tehdä niistä merkityksellisiä. Yritän piirtää kuin luonnoskirjaa, pidän virheet mukana.”

”Värit ovat minulle mysteeri, jota en ymmärrä enkä hallitse. Yritän vain löytää tarinan tunnelman.”

Henkilökohtainen voi koskettaa monia. Ranskassa Portugalia on myyty yli 100 000 kappaletta.

Sillä on myös poliittista kaikupohjaa. Pedrosa on ollut koko ikänsä Ranskan kansalainen, mutta jakaa ulkopuolisuuden kokemuksen maahanmuuttajien kanssa.

Vuonna 2008 – kun Pedrosa pohti sarjakuvaansa – Ranskan tilastokeskus arvioi, että maassa oli 5,3 miljoonaa muualla syntynyttä ja 6,5 miljoonaa heidän jälkeläistään. Määrä on vain noussut.

”Tein Portugalin tosi henkilökohtaisista syistä, mutta samaan aikaan politiikassa puhuttiin paljon ranskalaisesta identiteetistä ja maahanmuuttajien asemaa on heikennetty”, Pedrosa kertoo.

”Taustani takia en ikinä voi nähdä maahanmuuttajia vihollisina. He ovat ihmisiä, jotka yrittävät vain pärjätä.”

 

Cyril Pedrosa: Portugali. Suom. Saara Pääkkönen. 264 s. WSOY, 2020.

Valinnat

Covid fan tutte on terapiaa korona-ahdingon keskellä. Suomen kovin tekijäjoukko vääntää Mozartin oopperan hulvattomaksi musiikkiteatteriksi..

Elämäkerta

Fasistiksi herjattu Kauko Kare puolusti demokratiaa ja sananvapautta.

Elämäkerta

Arvio: Arto Tolsa -elämäkerta herättää eloon vanhat sarjapelit ja maaottelut.

Elokuva

Arvio: Metsäjätti on sujuva mutta turtunut elokuva.

Sarjatärpit

Uudet sarjat tarjoavat politiittista toimintaa ja hipsterielämää.

Avainsanat
Sisältö