Nuoret naisrunoilijat eivät pelkää minä-muotoa

Hanna Storm, Nelli Ruotsalainen ja Maria Savela ovat kotimaisen lyriikan särmikkäitä lupauksia.

runot
Teksti
Virpi Alanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tiedostamisen kipu

Teininoitia, menkkaverta. Raakileinen runo on nuorta, särmikästä ja herkkää. Tilan tunnustuksellinen haltuunotto ei ole helppoa ristiriitaisessa maailmassa, jota häpeä ja ahdistus läpäisevät. Esikoisrunoilija Nelli Ruotsalainen ottaa poliittisen puheenvuoron. Täällä en pyydä enää anteeksi (Pesä) on suorasukainen ja feministisesti tiedostava. Se kääntää keskeneräisyytensä vahvuudekseen.

 

Miks ei voisi sanoo

Minä-muotoisesti tilittävää itsetarkastelua on tavattu runoudessa karttaa, vaikka esimerkiksi rapmusiikissa se on arkipäivää. Nyt moni uusi runoilija ottaa suoran ja häpeilemättömän minä-asennon. Ja miksipä ei? Hanna Stormin esikoisteoksessa Kutsun itseni kylään (Aviador) runominä resonoi nuoren maailmaa, etsien kolmikymppisenä osallisuuttaan. Limaa, glitteriä, pikkuhousuja.

 

Kehkeytyvää rakkautta

Ajankuva on tuulessa kieppuvia muovinkappaleita. Taas glitter ja pikkuhousut mainittu. Karkaavia poneja. Myös Maria Savela suosii minä-muotoa, mutta laajentaa arkikokemusta myrskytuulten ja ruusupuiden maille. Puidaan suhdetta mieheen, tarkastellaan rakkautta, kiintymystä ja kiihkeyttä. Runoesikoinen Pari kolme valoa paikoille (ntamo) on lupaava avaus, joskin muodoltaan hieman yksitoikkoinen.