Noitavainoista nykyajan Berliiniin

Selja Ahavan romaani kertoo vuosisatojen murroksista yhden naisen näkökulmasta.

romaani
Teksti
Tommi Melender
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei voi väittää, että Selja Ahavan uusi romaani kytkeytyisi suomalaista proosaa hallinneeseen realismin perinteeseen.

Sen päähenkilö Maria syntyy noitavainojen keskelle 1600-luvun Eurooppaan, tutkii hyönteisiä uskonnollisella vimmalla, tutustuu 1800-luvulla Charles Darwinin oppeihin ja päätyy nykyajan Berliiniin.

Lajityypiltään Nainen joka rakasti hyönteisiä edustaa reaalifantasiaa tai maagista realismia. Sen maailma on totta suurimmaksi osaksi samalla tavalla kuin meidän maailmamme, mutta siellä tapahtuu myös asioita, jotka sotivat arkitodellisuutta vastaan.

Jos Ahavan romaanin maailma ei vastaa kotimaisen proosan vakioasetuksia, sen kielikään ei koostu 1950-lukulaisesta modernismista periytyvistä karuista mutta tarkoista virkkeistä. Ahava kirjoittaa lyyrisen maalailevasti, ja teksti saa paikoin antikvaarisen vanhahtavia sävyjä. On makuasia, pitääkö sitä viehättävänä vai ärsyttävänä.

Selja Ahava.
Selja Ahava. © Liisa Valonen

Romaanin päähenkilön esikuvana toimii taiteilija ja luonnontutkija Maria Sibylla Merian (1647–1717), joka dokumentoi ensimmäisenä perhosen muodonmuutoksen neljä vaihetta.

Naisen joka rakasti hyönteisiä voi lukea kuvauksena täydellistä omistautumista vaativasta intohimosta. Tällainen riivaus on tyypillistä taiteilijoille ja tutkijoille. He seuraavat kutsumustaan, vaikka se romuttaisi heidän elämänsä.

Maria saa huomata, että oman tien kulkeminen on erityisen hankalaa naiselle. Patriarkaalinen järjestys odottaa naisen keskittyvän kodista, jälkikasvusta ja aviollisista velvoitteista huolehtimiseen.

Hyönteisten tutkiminen ja kirjojen tekeminen näyttäytyy tottelemattomuutena. Etenkin, kun Marian kiinnostuksen kohteetkaan eivät ole sellaisia, joita aikalaiset pitäisivät ylevinä. Toukat tuovat mieleen lian, sairaudet ja kuoleman.

Marian hahmossa välähtää eurooppalaiseen kirjallisuuteen kuuluva ihmisvihamielisen erakon arkkityyppi. ”Toukka-akan” ajatukset muistuttavat dostojevskilaisen kellariloukon olennon päähänpinttymiä, sillä hän pystyy tuntemaan enintään heikkoa solidaarisuutta lajitovereitaan kohtaan.

”En ollut enää tytär enkä vaimo (- -) Pian minussa ei ollut paljon äitiäkään jäljellä”, Maria kuvailee ja myöntää olevansa huono keskustelemaan ja unohtavansa usein ihmiset kokonaan.

Jumala tekee tietä tieteelle, taianomaisuus rationaalisuudelle.

Vuosisadasta toiseen elävästä Mariasta kasvaa länsimaisen maailmankuvan murroksen todistaja. Jumala tekee tilaa tieteelle, taianomaisuus häviää rationaalisuuden tieltä.

”Kun havainnoin luontoa, havainnoin siis Jumalan ajattelua, ja kun maalasin luontoa, sain ymmärtää Kaikkivaltiaan ykseyttä, persoonaa ja luonnetta”, Maria muistelee 1600-luvun kokemuksiaan.

Vastaanotettuaan Darwinin evoluutio-opit Maria tajuaa, että emme elä luomakunnassa, vaan luonnonjärjestyksessä, jota luonnehtivat liike ja muutos. Mikään maailmassa ei ole vakaata, mikään ennalta laadittu käsikirjoitus ei määritä tapahtumien kulkua.

Jumalan poistuminen näyttämöltä sälyttää ihmiselle vastuun elonkehästä, mutta Mariaa huolestuttaa, onko ihmisestä kantamaan sitä. Autojen tuulilasit eivät enää likaannu pitkillä matkoilla, koska 75 prosenttia hyönteismassasta on kadonnut. Jos nämä pikkuotukset häviävät, sammuu maapallo.

Nainen joka rakasti hyönteisiä liikkuu suurissa aate-, kulttuuri- ja luonnonhistoriallisissa kysymyksissä. Olisi kohtuutonta odottaa, että se avaisi niihin uusia näkökulmia, mutta se loihtii eteemme kiehtovan naishahmon aikakaudelta, jonka historia on miesten tekemää.

 

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä. Romaani, 331 s. Gummerus, 2020.