Natsit karsivat lakeja ja byrokratiaa – holokausti tuli mahdolliseksi

Arvio: Timothy Snyder muistuttaa, että ilman valtiota ja kansalaisuutta ihmiset ovat vapaata riistaa.

holokausti
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Natsit olivat vulgaaribiologisteja. He näkivät ihmiset eläiminä, jotka valloittavat maata ja taistelevat ruuasta. Eettistä pohdiskelua pidettiin juutalaisena turmeluksena.

Anastetusta, Saksan kansaa ravitsevasta maasta tuli lopulta juutalaisten hauta, esittää amerikkalainen historioitsija Timothy Snyder kirjassaan Musta maa. Omintakeinen ja merkittävä tutkimus kärsii vain kankeasta suomennoksesta, jonka alta pilkottaa paikoin englanti.

Valtion tehtävänä on suojella kansalaisiaan. Ilman valtiota ja kansalaisuutta ihmiset ovat vapaata riistaa. Yleisen käsityksen mukaan holokausti onnistui tehokkaan byrokratian ja valtiokoneiston ansiosta. Valtaamillaan alueilla natsit sen sijaan karsivat lakeja ja byrokratiaa olemattomiin, kadottivat valtioita sinänsä. Se mahdollisti joukkomurhaamisen. Tämä on teoksen keskeisin, uusi ajatus.

Puola oli tyyppiesimerkki valtiontuhoamisoperaatiosta. Prosessi alkoi jo ennen hyökkäystä, koska Puolaa ei alkujaankaan pidetty suvereenina valtiona. Siksi maahan oli natsilainoppineiden mielestä oikeutettua tunkeutua. Sitä ennen Hitler ja Stalin olivat jo jakaneet maan.

Valtiottomalle vyöhykkeelle rakennettiin gettoja sekä keskitys- ja tuhoamisleirejä. Juutalaisia murhattiin muuallakin, mutta eniten siellä, missä valtio oli lakannut olemasta.