Näistä kymmenestä yksi voittaa Kanava-palkinnon

Ehdokkaat esitellään tänään Helsingin kirjamessuilla.
Kirjat 22.10.2015 15:00

Kanava-palkintoehdokkaat vuosimallia 2015. © Paula Kukkonen

Neljättä Kanava-tietokirjapalkintoa tavoittelevat kymmenen teosta on valittu. Kisaan osallistui 167 teosta 30 eri kustantajalta.

Valintaraatiin kuuluivat Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, dosentti Markku Jokisipilä ja taloustoimittaja, tietokirjailija Elina Lappalainen.

Voittajan valitsee raadin puheenjohtaja, Kanava-lehden vastaava tuottaja Tuomo Lappalainen. Palkinnon saaja julkistetaan 29. lokakuuta, ja palkintosumma on 10 000 euroa.

Palkintoraadin jäsenet esittelevät ehdokkaat Helsingin kirjamessuilla torstaina 22. lokakuuta klo 15–15.30. Tilaisuus on kirjamessujen Tiedetorilla. Markku Jokisipilä ja Elina Lappalainen haastattelevat palkintoehdokkaita klo 16.30–17.30 Suomalaisen Kirjakaupan lavalla.

Kustakin ehdokkaasta on tämän jutun lopussa lyhyt luonnehdinta.

Tänä vuonna taloutta käsitteleviä kirjoja oli Jokisipilän ja Lappalaisen mukaan tarjolla erityisen paljon. Myös suomalaisten rakastama historia oli vahvasti mukana, mutta entistä monipuolisemmin.

”Perinteisimpien aiheiden eli vuoden 1918 ja toisen maailmansodan osalta pakka alkaa tyhjentyä, mutta tilalle on tullut muun muassa erityisalueiden historiaa”, Jokisipilä sanoo.

Raatilaiset ilahtuivat siitä, miten paljon kiinnostavia tietokirjoja Suomessa yhä julkaistaan.

”Pienet ja keskisuuret kustantamot ovat keskustelun avaajina ketteriä”, Elina Lappalainen sanoo.

Palkintoehdokkaita valitessaan raatilaiset painottivat uuden tiedon, ajankohtaisuuden ja yhteiskunnallisen painavuuden lisäksi kerrontaa. Elina Lappalainen muistuttaa, että erinomainen tietokirja on myös hyvä lukukokemus.

”Tässä suhteessa tietokirjoissa ylipäätään olisi parannettavaa.”

 

Kanava-palkintoehdokkaat ja esiraadin perustelut

 

Niina Junttila: Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys. Tammi. ”Tutkijan teksti riipaisee harvoin sydäntä näin syvältä.”

Markku Kuisma: Venäjä ja Suomen talous 1700–2015. Siltala.
”Vetävästi ja vakuuttavasti kirjoitettua taloushistoriallista todistelua naapuruuden hyödyistä.”

Veli-Pekka Lehtola: Saamelaiskiista. Into.
”Pamfletti aiheesta, joka on tulehduttanut välejä pohjoisessa jo vuosikymmeniä.”

Yusuf M. Mubarak, Eva Nilsson & Niklas Saxén: Suomen somalit. Into.
”Tärkeä puheenvuoro kotouttamispolitiikan ongelmista antaa äänen Suomen somaleille.”

Iris Pasternack: Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? Atena.
”Kokeneen lääkärin teos on asiantunteva, yleistajuinen ja sujuvasti kirjoitettu keskustelunavaus.”

Touko Perko: Mies, liekki ja unelma. Nobelisti A. I. Virtasen elämäntyö. Otava.
”Elämäkerrassa Suomen toistaiseksi ainoasta tieteen Nobel-palkinnon saajasta on kaikki klassisen biografian hyveet.”

Maija Salmi: Paholaisen juna. Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa. Atena.
”Siirtolaisten vaarallinen matka Meksikon halki rinnastuu väistämättä tilanteeseen Välimerellä.”

Ville Similä & Mervi Vuorela: Valtio vihaa sua. Suomalainen punk ja hardcore 1985–2015. Like.
”Vahvasti empaattisella metodilla ja vailla turhaa poliittista korrektiutta kirjoitettu kirja käy läpi 30 kiljunhuuruista vuotta.”

Tuomas Tepora: Sodan henki. Kaunis ja ruma talvisota. WSOY.
”Tepora rekonstruoi hienopiirteisesti talvisodan hengen synnyn, kukoistuksen ja pirstoutumisen.”

Pekka Valtonen: Puolen maailman valtias. Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty. Gaudeamus.
”Yksityiskohtainen ja todistusvoimainen kertomus siitä, miten ja miksi Eurooppa nousi uudella ajalla johtavaksi maanosaksi.”

 

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.