Miniatyyrimaalarin tarinaan imeytyy mukaan – armottoman renessanssiajan politikoinnin keskelle

Arvio: Pekka Matilaisen perehtyneisyys ja suoranainen rakkaus kulttuurihistoriaan paistavat teoksen sivuilta.

kirjat
Teksti
Artemis Kelosaari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pekka Matilainen jatkaa uudessa historiallisessa romaanissaan siitä, mihin jäi edellisessään (Kupoli, 2013).

Liikutaan Roomassa, ja vuoteen 1423 sijoittuvan esikoisteoksen tapahtumista on noin vuosikymmen.

Maalarin ja kuvittajan töitä tekevä entinen kirjuri Toni joutuu vaaralliseen uskonnollis-poliittiseen kiistaan. Kyse on antiikin ajan luonnonfilosofisesta käsikirjoituksesta, jonka sisältö ei kirkollisia fanaatikkoja miellytä, mutta jonka renessanssihumanistit tahtovat säilyttää jälkipolville keinolla millä hyvänsä.

Miniatyyrimaalarin lähtökohta on tositapaus: miten länsimaiseen luonnontieteeseen sittemmin suuresti vaikuttanut Lucretiuksen teos De rerum natura löydettiin renessanssiaikana.

Kirjailijan perehtyneisyys ja suoranainen rakkaus kulttuurihistoriaan paistavat teoksen sivuilta. Matilaisen selkeä vahvuus on henkilökuvaus. Mieleenjäävät hahmot ovat samaan aikaan todentuntuisia ja tyypiteltyjä.

Tapa rakentaa juonta on intensiivinen mutta hienovarainen. Tarinaan imeytyy mukaan kuin huomaamattaan – armottoman renessanssipolitikoinnin keskelle.

Kupolia on markkinoitu historiallisena dekkarina. Miniatyyrimaalaria en nimittäisi sellaiseksi. Varsinaista mysteeriä ei ole ratkottavaksi – keskiössä on ihmisten välinen draama ja maailmankatsomusten konflikti. Ajan kulku, menetetty nuoruus, rakkaus ja sen katoaminen, työelämän kova kilpailu ja elämän arvaamattomuus ovat akuutteja ja ajattomia teemoja.

Mutta olisikohan turhan tiukkapipoista pitää kertojanääntä jopa aavistuksen verran liian modernina?

 

Pekka Matilainen: Miniatyyrimaalari. 422 s. Atena, 2017.